Tiedote -

Luovuus kukkii suomalaisten kuvakirjoissa - äänestä Vuoden kuvakirja!

Ifolorin järjestämä Vuoden kuvakirjakilpailu paljasti, että suomalaiset kertovat kuvien avulla yhä luovemmin omasta elämästään. Ihmiset nostavat rohkeasti esille koskettavia kokemuksiaan ja tapahtumiaan sekä näkevät elämässä paljon positiivisia asioita.

”Kuvakirjojen taso oli todella korkea ja ideoinnin huikeus yllätti raadinkin. Suomalaiset näyttävät nauttivan lomistaan, ja matkat nousivat tänäkin vuonna suosituimmaksi aiheeksi”, kertoo ifolorin kuvakirjakilpailun raatia johtanut graafinen suunnittelija Lea Kettunen.

Kuvakirjojen aiheissa näkyy koko ihmisen elämän kaari: syntymästä kuolemaan. Myös vaikeita asioita käsitellään nykyään kuvien avulla. Moni haluaa pukea kirjan muotoon myös selviytymistarinansa.

”Yksi mieleenpainuvimmista kuvakirjoista kertoi kilon painoisena syntyneen Kertun vahvistumisesta päivä päivältä. Vahva tarina toi meille tunteet pintaan”, Kettunen muistelee.

Ifolorin raati valitsi Vuoden kuvakirja 2015 -kilpailun sarjavoittajat. Äänestys Vuoden kuvakirjaksi on käynnissä 6.-15.3. ifolorin nettisivuilla ja voittaja julkistetaan 18.3. Äänestäjien kesken arvotaan yksi 1 000 euron ja kaksi 500 euron matkalahjakorttia sekä ifolorin lahjakortteja. Voittaja saa palkinnoksi 2 000 euron matkalahjakortin. Sarjavoittajat palkitaan 500 euron matkalahjakortilla.

Sarjavoittajat:

Matka:
Timo Norros
Australia: Perth - Melbourne – Cairns

Perhe:
Outi Välitalo
Ensisilmäyksellä

Luonto:
Marika Granat
Minun Kotiseutuni -Sydämeni maisemat-

Luovuus:
Leena Holmström
Kesän viime hehku

Avoin:
Anna-Leena Saukko
Uni

Lisätietoja antaa Pirjo Luostari p. 040 550 4746.Sarjavoittajien kuvakirjoja pääsee selailemaan ja äänestämään suosikkiaan osoitteessa http://www.ifolor.fi/kuvakirjakilpailu.

Aiheet

  • Elokuvateatteri, filmi, valokuva

Kategoriat

  • kuvakirjat

Ifolor on Suomen markkinajohtaja kuvatuotteiden valmistuksessa. Yritys tunnetaan korkealaatuisista kuvatuotteista ja niiden helppokäyttöisistä tilausohjelmista. Ifolor on yksi Suomen arvostetuimpia ja suositelluimpia verkkokauppoja. Ifolorin liikevaihto on 20 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa Keravalla työskentelee 90 henkilöä. Ifolor kuuluu kahdeksalla markkina-alueella toimivaan Ifolor-konserniin, joka on sveitsiläinen perheyritys. www.ifolor.fi

Yhteyshenkilöt

Päivi Pietarinen

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing Manager Content & Communications 040 823 9226