Tiedote -

Vuoden kuvakirja 2016 valittu: luontokirja äänestettiin voittajaksi!

Upeat luontokuvat ovat pääosassa kuvakirjassa, jolla Aku Kankaanpää, 30, voitti ifolorin Vuoden kuvakirjakilpailun. Kankaanpää kokoaa parhaat luontokuvansa kansien väliin joka vuosi. Tämänvuotinen luontokuvakirja on seitsemäs. Kuvakirjakisan hän on voittanut jo kahdesti aiemminkin.

- Kuvakirjat ovat minulle päiväkirjoja omasta vuodestani ja kuvausharrastuksestani, kertoo Kankaanpää.

Vetelissä Keski-Pohjanmaalla asuva Kankaanpää kuvaa yleensä kotiseudullaan. Kovin kauas ei raaski lähteä, sillä kotona odottavat vaimo ja kolmivuotias tytär. Sitä paitsi kun jonkin alueen tuntee hyvin, siitä saa irti enemmän.

- Tämän kirjan kuvat on otettu pääasiassa 100 kilometrin säteellä kotoani. Käyn kuvaamassa viikoittain. Pari kertaa vuodessa teen pidemmän kuvausreissun esimerkiksi Lappiin.

Vuoden kuvakirjakilpailun ifolor järjesti tänä vuonna viidennen kerran. Kuvakirjakilpailussa oli viisi sarjaa: luonto, matka, perhe & lemmikit, luovuus ja harrastukset, jotka houkuttelivat satoja osallistujia. Pääpalkintona oli 1 000 euron matkalahjakortti. Matkat ja luonto nousivat jälleen suosituimmiksi aiheiksi.

- Suomalaisten innostus kuvata ympäristöään näkyy kirjoissa vahvasti. Ifolorkirja on helppo tapa dokumentoida omaa tai lähipiirinsä elämää ja kiinnostuksenkohteita, sanoo ifolorin markkinointipäällikkö Katja Sipponen.

Kuvakirjakilpailulla ifolor haluaa inspiroida ihmisiä löytämään uusia aiheita kuvakirjoihinsa.

Vuoden kuvakirja 2016 -kilpailun voittajan Aku Kankaanpään haastattelu löytyy osoitteesta https://www.ifolor.fi/inspiraatio/vuoden-kuvakirja-2016

Lisätietoa kilpailusta sekä eri sarjojen voittajista löytyy osoitteesta http://www.ifolor.fi/kuvakirjakilpailu.

Tiedustelut: Katja Sipponen, p. 040 756 4610.

Linkit

Aiheet

  • Elokuvateatteri, filmi, valokuva

Kategoriat

  • vuoden kuvakirja
  • kuvakirjat

Ifolor on Suomen markkinajohtaja kuvatuotteiden valmistuksessa. Yritys tunnetaan korkealaatuisista kuvatuotteista ja niiden helppokäyttöisistä tilausohjelmista. Ifolor on yksi Suomen arvostetuimpia ja suositelluimpia verkkokauppoja. Ifolorin liikevaihto on 20 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa Keravalla työskentelee 90 henkilöä. Ifolor kuuluu Euroopan laajuisesti toimivaan Ifolor-konserniin, joka on sveitsiläinen perheyritys. www.ifolor.fi

Yhteyshenkilöt

Päivi Pietarinen

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing Manager Content & Communications 040 823 9226