Tiedote -

​Asko Mustonen Ifin robotiikasta vastaavaksi johtajaksi

Asko Mustonen on nimitetty Ifin robotiikasta vastaavaksi johtajaksi. If panostaa tänä vuonna yhä vahvemmin robotiikan ja tekoälyn hyödyntämiseen asiakaspalvelussa.

Asko Mustonen vastaa robotiikan käyttöönoton edistämisestä Ifissä pohjoismaisesti. Mustonen on työskennellyt aikaisemmin Ifissä vastuullaan henkilöasiakaspalvelun kehitys Suomessa.

If otti jo viime vuonna asiakaspalvelussa käyttöön chatbotit, jotka mahdollistavat asiakkaiden neuvomisen vuorokauden ympäri. Tällä hetkellä esimerkiksi henkilövakuutusasiakkaita palveleva chatbot vastaanottaa päivittäin jopa 1000 asiakkaiden chat-yhteydenottoa, joista se hoitaa itsenäisesti noin 70 prosenttia.

– Vastaamme näin asiakkaiden muuttuneisiin tarpeisiin laajentamalla mahdollisuuksia asioida kanssamme. Paras asiakaspalvelu muodostuukin mielestäni tunne- ja tekoälyn oikeasta yhdistelmästä, Asko Mustonen kertoo.

– Olen innoissani siitä, että pääsen kehittämään Ifissä yhä vahvemmin tulevaisuuden palveluita. Robotiikan avulla rutiinitehtäviä automatisoimalla meiltä vapautuu lisää aikaa keskittyä aidosti asiantuntemusta vaativiin tehtäviin, kuten asiakkaan vakuutustarpeiden kartoittamiseen. Voimme myös saada uusia palveluita otettua käyttöön aiempaa nopeammin.

Lisätietoja:
Asko Mustonen, robotiikasta vastaava johtaja, If, p. 010 514 1692, asko.mustonen@if.fi

Aiheet

  • Teknologia, yleinen

Kategoriat

  • nimitys
  • palvelukehitys
  • robotiikka
  • asiakaspalvelu

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768