Tiedote -

Autojen palovahinkoja sattuu vähiten Turussa

If on julkistanut koko Suomea koskevaa autovahinkodataa. Se perustuu vakuutusyhtiön tilastoihin erityyppisistä vahingoista ja osoittaa, miten muun muassa kuskin ja auton ikä sekä viikonpäivä vaikuttavat vahingon todennäköisyyteen. Turku sijoittuu Suomen suurimpien kaupunkien joukossa paikkakunnaksi, jossa sattuu vähiten autojen palovahinkoja.

– Palovahingot aiheuttavat yleensä kalliita vahinkoja. Erityisesti vanhat autot ovat tavallista alttiimpia palovahingoille. Turussa vähäiset palovahingot saattavat johtua esimerkiksi autojen vähäisestä lämmitystarpeesta talvisin, jos verrataan Turkua esimerkiksi Pohjois-Suomen kaupunkeihin, pohtii Ifin analyytikko Jari Lammela.

Ifin vahinkodata kattaa henkilöautojen liikenne- ja kaskovahingot vuosilta 2012–2014. Datasta näkee, miten vahinkojen todennäköisyyteen eri tekijät vaikuttavat.

”Vakuutusten hinnoittelu on aihe, joka tuntuu olevan jatkuvasti esillä ja aiheuttaa helposti hämmennystä ja väärinkäsityksiä. Halusimme kertoa avoimesti ja selkeästi, paljonko autovahinkojen osalta peltiä rytisee, mitä se oikeasti voi ilman kaskovakuutusta maksaa ja mitkä tekijät vaikuttavat vakuutusten hinnan muodostumiseen. Mitä suurempi riski, sitä korkeampi vakuutushinta”, Ifin ajoneuvovakuutusten johtaja Mikko Pöyhönen kertoo.

”Autot eivät aja kolareita vaan kuskit. Omaa ajokäyttäytymistä voi olla mielenkiintoista tarkastella julkistamaamme dataan peilaten ja miettiä, mihin kohtaa itse kuskina eri käyrillä sijoittuu”, Pöyhönen jatkaa.

Tutustu dataan: https://www.if.fi/web/fi/henkiloasiakkaat/vakuutuksemme/autovakuutus/pages/autovahinkotilasto.aspx

Lue lisää Ifin ajoneuvovakuutuksista.


Lisätietoja:
Jari Lammela, If, analyytikko, p. 050 424 1216, jari.lammela@if.fi
Riikka Rytilahti, If, tiedottaja, p. 050 424 4223, riikka.rytilahti@if.fi

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • auto
  • vahinkodata
  • data
  • vakuutusdata
  • kolari
  • varkaus
  • tuulilasivahinko

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768