Tiedote -

Mitä tekee keltanokka somessa? Näin tuet lapsesi sosiaalisen median käyttöä

Yli 60 % alakoululaisten opettajista on havainnut nettikiusaamista koulussaan viime vuoden aikana. Kiusaaminen netissä on helpompaa kuin kasvokkain, koska toisen ilmeitä tai eleitä ei pysty havaitsemaan ja empatian osoittaminen on tällöin vaikeampaa. If toi osana Empatia nettiin -hanketta vanhempien ja lasten tueksi Keltanokka somessa -verkkotestin, joka opettaa lapsia toimimaan tyypillisissä sosiaalisen median ongelmatilanteissa empaattisesti ja oikein.

Keltanokka somessa -testi on suunnattu erityisesti eskari-ikäisille ja alakoululaisille sekä heidän vanhemmilleen.

”Koulun aloittamisen myötä moni lapsi saa ensimmäisen oman puhelimensa ja opettelee sen myötä sosiaalisen median käyttöä. Harjoittelun kohteena on myös, miten somessa toimitaan ja käyttäydytään niin, että siitä jää hyvä mieli kaikille osapuolille. Hyvät tavat kannattaa opetella jo nuorena, niin ne osaa vanhempanakin. Tällä sometaipaleella me Ifissä haluamme olla lapsia ja vanhempia tukemassa samaan tapaan kun olemme turvanneet ekaluokkalaisten koulutaivalta jakamalla heille heijastavia lippiksiä keltanokka-kampanjassamme”, sanoo Timo Harju, Ifin Suomen henkilöasiakkaista vastaava maajohtaja.

Helppotajuisen Keltanokka somessa -testin aiheena on viisi tyypillistä alakouluikäisen sosiaalisen median käytön ongelmatilannetta, kuten saako somessa jakaa kuvia tai videoita toisista? Voiko Whatsapp-ryhmässä levittää juoruja tai sulkea osa lapsista pois? Entä ovatko somessa kaikki niitä, joita sanovat olevansa?

Testin avulla lapsi voi vanhempansa avulla keskustellen oikeita toimintavaihtoehtoja esimerkkitilanteisiin. Testin tehtyään vanhemmat voivat tulostaa muistilistan, jonka avulla tukea lapsen sosiaalisen median käyttöä.

Vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus seurata lapsen käyttäytymistä myös somessa

Ifin Keltanokka somessa -testi on osa Empatia nettiin -hanketta ja löytyy hankkeen sivuilta empatiapakkaus.fi. Empatiaa nettiin -hanke pyrkii parantamaan tietämystä nettikiusaamisesta ja muista digiajan empatiavajeeseen liittyvistä haasteista ja selvittämään tapoja empatian lisäämiseksi verkossa.

Kiusaaminen netissä on helpompaa kuin kasvokkain, koska toisen ilmeitä tai eleitä ei pysty havaitsemaan. Empatian osoittaminen on tällöin vaikeampaa.

Hanke selvitti myös suomalaisten vanhempien ja opettajien käsityksiä nettikiusaamisesta. Tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia alakoululaisten opettajista on havainnut nettikiusaamista koulussaan viime vuoden aikana. Kolmannes vanhemmista ei ole keskustelut lapsensa kanssa nettikiusaamisesta ja neljännes vanhemmista ei ole tehnyt mitään nettikiusaamisen ehkäisemiseksi.

”Netissä on helppo heittää yksittäisiä kommentteja ja letkautuksia, kun toisen reaktiota ei näe. Keltanokka somessa -testin avulla haluamme olla vanhempien tukena ehkäisemässä nettikiusaamista. Vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus seurata lapsen netti- ja somekäyttäytymistä. Lapsia kannattaa kannustaa myönteiseen käyttäytymiseen ja toisten huomioimiseen somessa. Samalla lapselle kannattaa kertoa, kenen puoleen kääntyä, jos hän kohtaa netin ikäviä puolia”, Harju sanoo.

Empatia nettiin -hanke haastaa kaikki suomalaiset mukaan innovoimaan uutta digitaalista empatiapakkausta. Empatiapakkaus antaa vanhemmille, opettajille sekä lapsille ja nuorille työkaluja ja tukea empatian lisäämiseen netissä ja muissa digitaalisissa ympäristöissä. Ideoita ja sisältöehdotuksia empatiapakkaukseen voi lähettää toukokuun loppuun asti hankkeen verkkosivuilla www.empatiapakkaus.fi.

Lisätiedot:

empatiapakkaus.fi - Empatia nettiin –hankkeen verkkosivut

Timo Harju, henkilöasiakkaista vastaava Suomen maajohtaja, If, p. 050 424 2237, timo.harju@if.fi

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yhteyshenkilöt

Ainomaija Pippuri

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Ulkoinen viestintä 010 514 4217

Milla Kauppila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä 050 376 4768