Tiedote -
Timo Vuorinen on jättänyt operatiiviset tehtävänsä Ifissä
If Vahinkovakuutuksen Suomen yhtiön toimitusjohtajana, Suomen henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaavana johtajana sekä Baltian liiketoiminnan vetäjänä toiminut Timo Vuorinen on jättänyt operatiiviset tehtävänsä Ifissä.
Vuorinen on työskennellyt Ifissä vuodesta 2003 lähtien ja ollut myös Sammon johtoryhmän jäsen syyskuusta 2009 lähtien. Hän jatkaa Ifin palveluksessa vuoden loppuun asti. Vuorisen Suomen yhtiön toimitusjohtajuudesta luopuminen liittyy Ifin juridisen rakenteen muutokseen: Suomen yhtiö toimii jatkossa ruotsalaisen If Skadeförsäkring AB:n sivuliikkeenä.
Ifin henkilöasiakkaista Suomessa vastaavaksi maajohtajaksi on nimitetty Timo Harju ja Baltian liiketoiminnan vetäjäksi Andris Morozovs.
– Olen työskennellyt Ifissä pitkään erilaisissa tehtävissä. Työ on ollut tärkeää ja innostavaa, mutta nyt on sopiva hetki antaa muiden jatkaa eteenpäin, Vuorinen toteaa.
Aiheet
- Vakuutukset, vakuutuskysymykset
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.