Tiedote -
Kaakkois-Suomi ja Invest in Finland hakevat investointeja yhteistyössä
Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysyhtiöt yhdistävät voimansa ja ryhtyvät markkinoimaan yhdessä Kaakkois-Suomen investointimahdollisuuksia ulkomaisille yrityksille ja sijoittajille. Alueellisen investointihankkeen tavoitteena on saada neljä kansainvälistä investointia Kaakkois-Suomeen vuoteen 2020 mennessä.
Hanketta varten on haettu rahoitusta ELY-keskukselta yritysten toimintaympäristötukena. Omarahoittajina hankkeessa ova Cursor, Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy, Kouvola Innovation, Lappeenrannan kaupunki sekä Invest in Finland. Hankkeeseen palkataan projektipäällikkö Finpron Invest in Finland –yksikköön; henkilön rekrytointi on paraikaa käynnissä.
"Alueiden resursseja yhdistämällä saadaan selkeästi suurempi kokonaisuus, joilla herätetään mielenkiintoa kansainvälisillä markkinoilla. Tavoitteena on samalla luoda kaakkoissuomalainen invest in -toimintamalli. Esimerkkiä antavat Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon onnistuneet pilottihankkeet," toteaa sidosryhmäjohtaja Johanna Väyrynen Lappeenrannan kaupungilta.
Hankkeen aikana toteutetaan kansainvälistä sijoittumismarkkinointia Invest In Finland -brändillä valittujen teemojen alla, jotka ovat ICT/Digitalisaatio, Logistiikka, Matkailu sekä Metsä/Uusiutuva teollisuus. Kaakkois-Suomea tullaan markkinoimaan asiakkaille teema- ja investointikohdekohtaisesti, ei paikkakuntiin perustuen.
Hanke tarjoaa molemminpuolisia hyötyjä. "Yhteistyö vahvistaa Invest in Finlandin roolia Kaakkois-Suomen investointien edistämisessä ja samalla kasvattaa henkilöstömme tietoisuutta Kaakkois-Suomen investointikohteista. Toisaalta Kaakkois-Suomen toimijoilla on jatkossakin merkittävä rooli sijoittumispalveluiden tuottamisessa, mutta liidejä tulee oman aktivointi- ja asiakastyön lisäksi Invest in Finlandin kautta kansainväliseltä asiakaskunnalta," kuvaa Hanna Lankinen, Finpron Invest in Finland -yksikön kehitysjohtaja.
Hanna Lankinen
Invest in Finland, Finpro
Head of Business Development
hanna.lankinen@finpro.fi
+358 40 7615 551
Linkit
Aiheet
- Yritystoimi
Kategoriat
- rekry
- kansainvälinen
- yhteistyö
- investointi
- finpro
- invest in finland
- kaakkois-suomi
- imatran seudun kehitysyhtiö oy
Alueet
- Etelä-Karjala
Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy vastaa Imatran, Rautjärven ja Ruokolahden kuntien aloittavien ja toimivien yritysten neuvonnasta, elinkeinopoliittisten projektien toteuttamisesta ja rahoituksesta sekä yhtiöjärjestyksen mukaisten muiden palveluiden järjestämisestä yhtiön toimialueella.