News -

Kiwa Inspectan onni on huikeat asiantuntijat

(Artikkeli on julkaistu Jobilla-internetpalvelussa 30.10.2017)

Laitteistotarkastuksen Uudenmaan aluepäällikkö Petri Hannuniemi sekä henkilöstöjohtaja Satu Kantokoski kertovat, että Kiwa Inspectassa on paljon alan huippuosaamista ja tietoa. Uusia asiantuntijoita rekrytoitaessa voidaan kokeneiden konkareiden lisäksi valita ihmisiä, joilla on soveltuva pohjakoulutus ja hyvä tekemisen asenne, ihmisten kohtaamisen taito sekä asiakaspalveluhenkisyyttä. Alan osaamista voidaan opettaa sisäisissä koulutuksissa uusille asiantuntijoille, kunhan tyyppi on oikea.

Pitkät työurat kertovat vahvaa viestiään siitä, että Kiwa Inspectassa huolehditaan työntekijöistään hyvin. Toisaalta voimakas kasvu on tuonut viimeisen viiden vuoden aikana kolmasosan lisää työntekijöitä.

– Ensimmäisenä aamulla herätessä tulee mieleen, että on kiva lähteä töihin. Täällä saa uusia haasteita, siitä minä tykkään, koska haasteet pitävät mielen virkeänä. Yksi suurimmista viihtymisen takeista minulle on myös kalenterivapaus. Ja tätä kollegaporukkaa kun katsoo, niin he ovat juuri tuollaisia ihannetyyppejä: avoimia, reippaita ja aktiivisia. Hoitavat hommansa ja ovat luotettava. Loistava tilanne, Petri kertoo tyytyväisenä.

Hänen oma uransa on yhdeksässä vuodessa kehittynyt huimasti. Petri oli ensin sammutuslaitteistojen tarkastajana kolme vuotta ja sen jälkeen johtavana asiantuntijana pari vuotta. Kesäkuussa 2016 hän siirtyi toimialapäälliköksi sammutusalalle ja vuoden alusta liiketoimintayksikön organisaatiouudistuksen yhteydessä hän aloitti toisena Uudenmaan aluepäälliköistä.

– Työnkuvaani kuuluu lyhykäisyydessään kaksi asiaa: henkilöstö ja asiakkuudet. Toimin henkilöesimiehenä Uudenmaan tarkastajille, mutta teen vielä osittain itsekin tarkastuksia vaativissa kohteissa ja toisaalta henkilöstöasioiden hoitaminen on ihan päivittäistä. Olen koko Inspecta-urani ajan ollut myös kouluttajana ja juuri tällä viikolla olin Metropoliassa puhumassa sammutuslaitteistoista. Siellä oli paljon hyvää keskustelua ja sain ihmiset kysymään heitä kiinnostavista asioista, minkä pohjalta vedin koko tuon neljän tunnin koulutuksen.

Asiakkuuksien hoitamiseen kuuluu kontaktoinnin ohella uusien palveluiden esitteleminen asiakastapaamisissa, tarjousten tekeminen ja sopimusasioiden hoitaminen Uudenmaan alueella.

– Tämä on sekä haastavaa että hyvin antoisaa. Palkitsevinta on, kun tuomme asiakkaillemme lakisääteisten kokonaisuuksien rinnalle laajempia palveluita ja onnistumme siinä. Työnkuvani on tosi laaja, ei kyllä lopu tekeminen kesken, Petri naurahtaa.

Hyvän työyhteisön salaisuus

Kiwa Inspectassa on 600 työntekijää ympäri Suomen ja asiantuntijat työskentelevät pääsääntöisesti aina asiakkaiden kohteissa. Tämä luo haasteita myös sisäiselle viestinnälle, mitä hoitaa Satun johtama viestintätiimin sekä ensisijaisesti tietysti kaikki esimiehet.

– Hyvä työntekijäkokemus on minulle tärkeää ja siihen kuuluu hyvä viestintä, vaikka se ei aina ole ihan yksinkertaista näin isossa ja laajasti levittäytyneessä organisaatiossa. Uskomme, että hyvä työntekijäkokemus kantaa asiakkaalle asti ja asiantuntijamme luovat silloin omalla toiminnallaan hyviä palvelukokemuksia. Ja siinä meidän tavoitteenamme on olla timanttisia! Satu kuvailee.

Työn sisältö kehittyy jokaisella koko ajan ja tämä myös lisää työn mielekkyyttä, kun asioita kehitetään kautta koko organisaation.


Satu Kantokosken tiimi etsii koko ajan uusia osaajia.


– Upeinta täällä ovat ihmiset, siihen tämä kaikki kiteytyy. Meillä on tosi mahtavaa osaamista talo täynnä ja pääsemme sitä hyödyntämään asiakkaidemme hyväksi. Täällä on taustalla osaaminen, ihmiset, kehittäminen sekä tietty turvallisuus ja vakaus. Menemme koko ajan yhdessä eteenpäin. Monille tärkeää ja merkityksellistä on myös se, että bisneksen ohella me luomme turvallisuutta ja luotettavuutta yhteiskunnassamme. Karrikoiden voisi sanoa, että ei ehkä ole rakennusta tai teollisuuslaitosta, jossa joku meidän asiantuntijoistamme ei olisi käynyt työssään. Se tuo minulle hyvän fiiliksen, hän hymyilee.

Kiwa Inspectan työyhteisössä viihtyvät sellaiset, jotka haluavat aktiivisesti kehittää omaa osaamistaan. Työ kentällä vie monenlaisiin paikkoihin, mihin ei muuten koskaan pääsisi. Liikkuva työ tuo mukanaan runsaasti asiakaskohtaamisia ja oma-aloitteisuutta vaativia tilanteita.

– Muuttuvassa ympäristössä, kehittyvässä maailmassa toimiminen on meidän toimintamme ytimessä. Ja siihen haluamme antaa asiantuntijoillemme parhaat mahdolliset eväät, jotta he voivat fokusoitua omassa työssään ja tuottaa asiakkaidemme toimintaa parhaiten tukevia ratkaisuja.

Yritys hakee jatkuvasti uusia osaajia erityisesti kiinteistö- ja rakentamispuolelle, missä painottuvat laitteistotarkastuksen asiat kuten paloilmaisinten, sammutus- ja sähkölaitteistojen, hissien ja nosturien tarkastaminen. Toinen rekrytoinnin painopiste on kiinteistöjen kuntotutkimusten tekijöissä: yritys näkee tulevaisuuden kasvualana erilaiset kiinteistö- ja taitorakennetutkimukset, suunnittelun ja rakennuttamisen.

Satun mukaan kolmas kasvava alue on sertifiointi ja arviointi. Asiantuntijoiden tehtäviin kuuluu tällöin muun muassa auditoitavan yrityksen prosessien ja johtamisjärjestelmien arviointia, tuotteiden sertifiointia tai vaikkapa toimittaja-arviointien tai tietoturvallisuuden arvioinnin parissa työskentely. Jonkin verran Kiwa Inspecta hakee myös NDT-tarkastajia teollisuuspuolelle sekä tarkastuinsinöörejä paineistettujen laitteiden tarkastukseen.

– Meillä on tarjolla huikeita mahdollisuuksia kentällä tehtävässä ydinbisneksessämme. Jatkuvan parantamisen menettely on ehkä klisee, mutta se on toimintamme perusedellytys: laatu ja kehittäminen ovat meihin sisäänrakennettuina.

Topics

  • Business enterprise, General

Categories

  • kuntotutkimukset
  • ndt
  • testaus
  • tarkastus
  • sertifiointi
  • rakennusteollisuus
  • laadunhallinta
  • johtaminen ja prosessit
  • kiinteistöt

Related content