Blogikirjoitus -

​Rohkeasti kiinni eteläisen Afrikan bisnesmahdollisuuksiin!

Pienenä introna muutama nosto maista, joista toista kutsutaan Afrikan helmeksi ja toista timantiksi. Afrikan parhaiten salassa pidetty ja myös helmeksi tituleerattu Namibia yllättää takuulla ensikertalaisen. Pääkaupunki Windhoekin siisti ja eurooppalainen katukuva hämmästyttää poikkeuksetta uusia tulijoita. Ylemmän keskitulon maana valtio on pystynyt panostamaan hyvään ja toimivaan infrastruktuuriin. Sama pätee hyvin pitkälle Botswanaan, jonka talouskasvu on jo lähes 60 vuotta ollut kasvussa suurten timanttivarantojensa ansiosta.

Kolme täkyä bisnekseen

  1. Maataloussektorilla on paljon potentiaalia kokonaisvaltaisten ratkaisujen tuottamisessa ja arvoketjujen rakentamisessa. Eteläisen Afrikan maissa on tarvetta arvon lisäämiseen, työpaikkojen luomiseen, vientimahdollisuuksien parantamiseen, ruokaturvan vahvistamiseen ja tuontiriippuvuuden vähentämiseen. Yleisesti ottaen maatalouden odotetaan kasvavan merkittävästi Afrikassa vuoteen 2030 mennessä.
  2. Energian tarve on kasvussa lähitulevaisuudessa ja valtiot etsivät vaihtoehtoja myös uusiutuvan energian muodoista energiapulan ratkaisemiseksi. Energiantuotannossa on liiketoimintamahdollisuuksia energia-alan yrityksille. Uusiutuvan energian ratkaisut kiinnostavat. Aurinko- tai tuulienergiaa ei hyödynnetä vielä riittävästi. Alueella on myös suuri tarve energia-alan asiantuntijoista.
  3. Kuivuus on iso haaste eteläisessä Afrikassa. Maat tarvitsevat kiireesti innovatiivisia ratkaisuja. Esimerkiksi Namibian valtio on joutunut pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi käyttämään miljoonia euroja kehityshankkeisiin allokoituja varoja kuivuuden aiheuttamaan hätä- ja ruoka-apuun. Kuivuuden seurauksena myös veden hinta onnoussut, mikä on aiheuttanut haasteita mm. suuria määriä vettä tarvitsevalle panimo- ja rakennusteollisuudelle. Suomesta voitaisiin viedä esimerkiksi viheralueille soveltuvia tekonurmia, mikä vähentäisi tarvetta veden säännöstelyyn. Myös erilaisia teknologisia ratkaisuja haetaan kuumeisesti esimerkiksi meriveden hyödyntämiseen viljelykäyttöön.

Ongelma voikin olla mahdollisuus suomalaisille yrityksille!

Laajasti Namibiaa vaivaavaan akaasiapuskaongelmaan on löydetty ratkaisu suomalaisosaamisen ja -teknologian avulla. Kahden miljoonan asukkaan Namibiassa on miljoonapäittäin vapaasti kasvatettua karjaa, joiden laidunmailla ei kuivuuden vuoksi kasva ruohoa. Kotimaista rehuntuotantoa ei Namibiassa ole kuin nimeksi ja rehu tuodaan pääasiassa Etelä-Afrikasta. Suomalainen konsultti näki tässä mahdollisuuden. Namibiassa on käynnistynyt yritysvetoinen rehutehdaskonseptin siirtämisen pilottihanke, joka tarjoaa mahdollisuuden rehukonseptin monistamiselle laajemminkin Namibiassa ja eteläisessä Afrikassa.

Suunnitellussa konseptissa suomalaisilla koneilla ja laitteilla kaadetaan ongelmapuska, murskataan se rehuntekoon soveltuvaan muotoon ja pelletoidaan hyvin säilyväksi rehuksi. Suomalaisella teknologialla ja osaamisella voidaan yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa kääntää vallalla oleva puskaongelma mahdollisuudeksi ja kannattavaksi liiketoiminnaksi. Puskahanke on herättänyt paljon kiinnostusta Namibiassa. YK:n teollistumisjärjestö UNIDO kiinnostui hankkeesta ja implementoi parhaillaan ensimmäistä pilottihanketta, jossa aloitetaan rehutehdastoimitus Suomesta lähiaikoina. Samankaltaista innovatiivisuutta kaivataan muihinkin alueen ongelmiin.

Suomesta löytyy pitkäaikaista rahoitusta suomalaista teknologiaa ostaville eteläisen Afrikan yrityksille sekä suomalaisten yritysten investointeihin. Myös paikallista rahoitusta on saatavilla. Namibian puskahankkeen rahoituksesta suuri on paikallista rahaa.

Bonuksena upea luonto ja turismin mahdollisuudet!

Turismi on lisääntynyt merkittävästi eteläisessä Afrikassa ja sektori tarjoaa mielenkiintoisia investointimahdollisuuksia sekä paikallisille että ulkomaisille investoijille ja alan toimijoille. Myös lääketurismi on kasvanut hyvien sairaalapalveluiden ansiosta.

Bisnesmahdollisuuksia tällä sektorilla nähdään muun muassa ekoturismin kehittämisessä, majoituspalvelujen ja hotellien rakentamisessa sekä uusien palvelutuotteiden kehittämisessä. Uudet ja edulliset lentoyhteydet ovat houkutelleet kasvavan määrän uusia turisteja Euroopasta. Suomesta olisi saumaa lähteä järjestämään yhdistelmämatkoja Namibiaan ja Botswanaan. Ainutkertaiset elämykset villin luonnon ja häikäisevien maisemien keskellä takaavat ikimuistoisen seikkailumatkakokemuksen.

Tule verkostoitumaan Namibian ja Botswanan suurlähettiläiden kanssa!

Nyt kannattaa tulla kuulolle, kun Namibian ja Botswanan suurlähettiläät saapuvat Seinäjoelle kertomaan bisnesmahdollisuuksista maissaan. Lähettiläät ovat halukkaita löytämään suomalaisia yrityksiä, joille voisivat olla avaamassa ovia kiinnostavien mahdollisuuksien äärelle eteläisen Afrikan voimakasti kasvavilla markkinoilla. Tulet kuulemaan varmasti jotain sellaista, mitä et tiennyt ennen. Lue lisää tapahtumasta! Ps. Machhmaking-osuuteen enää kaksi paikkaa, joten ilmoittaudu nopeasti!

Elisabet Kivimäki, p. 040 760 3907, elisabet.kivimaki(a)intoseinajoki.fi

Elisabet houkuttelee työkseen yrityksiä Seinäjoelle ja saa kiksejä uusien bisnesideoiden visioinnista ja kehittämisestä. Maailmaa kolunnut haasteisiin tarttuja yrittää löytää nuorekasta perspektiiviä bisnesideoihin omilta milleniaaleiltaan.

Aiheet

  • Yritystoimi

Yhteyshenkilöt

Elisabet Kivimäki

Asiantuntija 040 760 3907

Liitetyt tapahtumat