Tiedote -

Hullu heinäkuun tempaus: Suomen halki sähkömopolla 

– On asioita, joiden puolesta kannattaa matkata vaikka halki Suomen. Yksi niistä on meidän kaikkien liikkumisen helppouden puolesta puhuminen, toteaa Jan Huopainen. Hän aikoo toteuttaa ainutlaatuisen tempauksen ja ajaa sähkömopolla lähes 1250 kilometriä aina Helsingistä Rovaniemelle asti ja pysähtyä matkan varrella herättämään keskustelua esteettömyydestä. 

Jossain elämänsä vaiheessa jokainen meistä hyötyy esteettömyydestä ja liikkumisen helppoudesta vaikkapa painavien kassien, lastenvaunujen, pyörän, rollaattorin kanssa. Jokainen voi edesauttaa esteettömyyden toteutumista omalla paikkakunnallaan tuomalla onnistumisia ja epäkohtia muidenkin tietoisuuteen. Jan Huopainen on ottanut haasteen vastaan ja päättänyt ajaa sähkömopolla halki koko Suomen. 

Heinäkuun aikana Jan Huopainen pysähtyy sähkömopomaratoninsa varrella 12 kaupungin torilla, missä jokainen voi osallistua yleiseen esteettömyyskeskusteluun.  Paitsi tulemalla paikan päälle toritapahtumiin tai sähkömoporeitin varrelle, jokainen voi jakaa kokemuksiaan havaitsemistaan helpoista ja hankalista paikoista myös verkossa Helppo liikkua -sivustolla. 

Yhteistyökumppaneiksi villin unelmansa toteuttamiseen Jan Huopainen on saanut Invalidiliiton, Cumuluksen, Garmin Suomen, 24rentin ja RehaMedin. Projektin suojelijana toimii sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko. 

– Esteetön ympäristö on kaikille hyvä ympäristö. Siellä on jokaisen helppo liikkua ja toimia. Tämä tempaus näyttää, että meidän on muistettava esteettömyys kaikessa - rakentamisessa, liikenteessä, palveluissa ja sähköisessä asioinnissa, ministeri Risikko kertoo. 

Jan Huopaisen matka starttaa Invalidiliiton pihasta ma 1.7 klo 12. Sähkömopokuskia voi kannustaa eteenpäin ilmestymällä starttipaikalle, toritapaamisiin tai liittymällä ajoseuraan matkan varrella.  Matkan alettua Jania voi seurata reaaliaikaisesti myös GPS-seurannan kautta. Reittisuunnitelma, kuvia ja lisätietoja löytyy verkkosivuilta ja Facebookista. 

Lisätietoja: 

Jan Huopainen, puh. 0400 582 762, jan.huopainen@gmail.com

Tiedottaja Sanni Roinevirta, Invalidiliitto ry, puh. 040 564 8402, sanni.roinevirta@invalidiliitto.fi

Linkit

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • esteettömyys
  • esteettömyyskeskus
  • helppo liikkua
  • invalidiliitto
  • juhlavuosi
  • liikkumisesteinen
  • vammaiset
  • rakentaminen
  • jan huopainen
  • paula risikko
  • sähkömopo
  • helsinki
  • rovaniemi
  • gps
  • garmin suomi
  • cumulus
  • 24rent
  • rehamed
  • tempaus

Invalidiliitto ry

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten valtakunnallinen vaikuttamisen ja palvelutoiminnan monialajärjestö. Invalidiliitto tekee työtä yhteiskunnassa niin, että toimiva arki mahdollistaa fyysisesti vammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän. www.invalidiliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Sinikka Rantala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 040 715 2235

Kirsi Maunula

Lehdistön yhteyshenkilö tiedottaja 040 564 8402