Tiedote -

Invalidiliitto käy lumikasabarrikadeille

Kun pääkallokelit helpottavat, kevyen liikenteen väylillä ovat vastassa uudet haasteet. Niille voi ennen aurausta ehtiä ilmestyä polkuja, joita pitkin kahlaaminen voi olla hyvin haastavaa, jos on liikkeellä vaikkapa lastenvaunujen kanssa. Kevyen liikenteen väylät ovat myös usein aurauslumen välivarastointipaikkoja.

Liikkumisen vaikeuskerroin lisääntyy, kun kulkija ottaa käyttöönsä pyörällisen apuvälineen, kuten rollaattorin tai pyörätuolin. Apuvälineen käyttäjän talvi saattaakin merkitä melkeinpä kotiarestia, sillä tie voi katketa jo kotiovelle, jos taloyhtiössä ei ole huolehdittu aurauksesta.

Toinen runsaslumisten kelien murheenkryyni ovat teiden sivuille auratut lumet. Lumikasat katkaisevat usein tien bussipysäkille tai vaikkapa liikennevalon painonapille. Jos fyysinen kunto on vähänkin huonompi tai jalka ei muusta syystä nouse lumikasan yli, voi liikkuminen olla mahdotonta.

Invalidiliitto nousee lumibarrikadeille, ja muistuttaa Pääkallokelit-kampanjassaan hyvän talvikunnossapidon merkityksestä. Erityisesti liikkumisesteisille ja ikääntyneille lumivallit voivat muodostaa ylitsepääsemättömän esteen. Kiinteistöjen aurauksesta vastaavia Invalidiliitto muistuttaa siitä, että invaparkkipaikka ei ole lumen kaatopaikka.

Pääkallokelit.fi -sivuilla muistutetaan myös liukastumistapaturmien vaaroista ja annetaan vinkkejä niiden välttämiseksi. 

Lisätietoja:

Invalidiliitto ry, tiedottaja Kirsi Maunula, p. 040 564 8402, kirsi.maunula@invalidiliitto.fi

Linkit

Aiheet

  • Sosiaaliset kysymykset

Kategoriat

  • auraus
  • talvikunnossapito
  • lumikasat
  • liukastuminen
  • liukkaus
  • invalidiliitto
  • pääkallokelit
  • liikkumisesteinen
  • vammaiset
  • esteettömyys

Invalidiliitto ry

Invalidiliitto edistää ja kehittää toimintakyvyltään erilaisten ja fyysisesti vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia osallistua, liikkua ja elää täysipainoista elämää. Invalidiliitto-konserniin kuuluvat myös Validia Kuntoutus, Asuminen ja Ammattiopisto.

www.invalidiliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Sinikka Rantala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 040 715 2235

Kirsi Maunula

Lehdistön yhteyshenkilö tiedottaja 040 564 8402