Tiedote -

Nuorten vammaisten työllistymismahdollisuuksia heikennetään

Työ- ja elinkeinoministeriö on pudottanut pohjan vuonna 2010 lanseeraamaltaan nuorten työllistymismahdollisuuksia edistävältä Sanssi-kortilta. Sanssi-kortti on osa nuorisotakuuta, jonka tarkoituksena on ollut, että jokaiselle alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työpaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa valmistumisesta.

Nuoret vastavalmistuneet ja vammaiset työnhakijat on nyt jätetty pois turvan piiristä. TEM:n linjauksen mukaan palkkatukea saavat 26.5. lähtien vain 300 päivää työttömänä olleet, ja vammaisen henkilön 50 prosentin palkkatuki on käytännössä poistettu käytöstä kokonaan.

Tilanne on huono eri puolilla Suomea. Palkkatukirahoja on korvamerkittynä pitkäaikaistyöttömille Uudellamaalla kahden miljoonan euron edestä, ja oppisopimuksiin myönnetyt palkkatuet on jäädytetty Keski-Uudellamaalla. Etelä-Pohjanmaalla on alkuvuoden aikana tehty jopa 50 kielteistä palkkatukipäätöstä, ja Turun alueella tukeen suunnatut rahat ovat loppuneet jo huhtikuussa.

- Tilastollisesti vammaiset nuoret työllistyvät muita heikommin. Herää kysymys, haluaako ministeriö päätöksellään viedä viimeisetkin työpaikat vammaisilta nuorilta. Uudessa hallitusohjelmassa on tavoitteena, että osatyökykyisten työllistymistä avoimille työmarkkinoille edistetään, eikä tämä vaikuta olevan linjassa sen kanssa, toteaa Invalidiliiton työllisyys- ja yrittäjyysasiantuntija Sinikka Winqvist.

Nuorisotakuu-työryhmän suosituksissa jatkotoimiin kirjattiin, että nuorisotakuussa on jatkossa panostettava entistä enemmän nuoriin, joilla on kouluttautumista tai työllistymistä rajoittava vamma tai sairaus. Nyt vammaisilta nuorilta otetaan pois palkkatuen mahdollisuus sekä työhön että oppisopimuskoulutukseen.

- Odottelevatko työelämään suuntaavat nuoret ja vammaiset työnhakijat nyt yli vuoden, jotta pääsisivät töihin tai oppisopimuspaikkaan palkkatuen turvin?, Winqvist kysyy.

Lisätietoja:

Invalidiliitto ry, Työllisyys- ja yrittäjyysasiantuntija Sinikka Winqvist, p. 044 765 0633, sinikka.winqvist@invalidiliitto.fi

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • nuorisotakuu
  • sanssi-kortti
  • työ- ja elinkeinoministeriö
  • tem
  • vammaiset
  • työllisyys
  • nuorten työllisyys
  • työttömyys
  • palkkatuki

Invalidiliitto ry

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten vaikuttamis- ja  palvelutoiminnan järjestö. Teemme työtä yhteiskunnassa niin, että toimiva arki mahdollistaa fyysisesti vammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän. Invalidiliitto-konserniin kuuluvat myös Validia Kuntoutus, Asuminen ja Ammattiopisto. www.invalidiliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Sinikka Rantala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 040 715 2235

Kirsi Maunula

Lehdistön yhteyshenkilö tiedottaja 040 564 8402