Tiedote -

Päiväkodit ja Invalidiliitto yhteistyössä vammaisten syrjintää vastaan

Päiväkodit ja Invalidiliitto yhteistyössä vammaisten syrjintää vastaan

Invalidiliitto ry ja Lastentarhanopettajaliitto yhdistivät voimansa syrjintää vastaan ja postittavat päiväkoteihin ympäri Suomen Killen ja kavereiden erilaisen puuhakirjan. Puuhakirjan avulla päiväkodeissa voidaan käsitellä vammaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja kertoa lapsille siitä, miten monipuolista ja täysipainoista elämää vammaiset ihmiset voivat elää.

Päiväkodit eivät valikoituneet puuhakirjan kohderyhmäksi sattumalta. Invalidiliitossa uskotaan, että päiväkoti-ikäisenä opitut asenteet kulkevat lapsen mukana läpi koko elämän. Puuhakirja on ollut markkinoilla jo puolentoista vuoden ajan ja siitä on saatu hyvää palautetta. Kuitenkin vasta Invalidiliiton saama testamenttilahjoitus mahdollisti kirjojen postittamisen näin laajalla jakelulla.

- Killen ja kavereiden erilainen puuhakirja julkaistiin alun perin osana asennekasvatus- ja varainhankintakampanjaa. Kampanjan aikana yritykset ja kotitaloudet ovat lahjoittaneet kirjoja lukuisiin päiväkoteihin. Saaduilla varoilla on järjestetty mm. vertaistukileirejä perheille, joissa on vammainen lapsi, kertoo Invalidiliiton keräyspäällikkö Petri Äikiä.

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa pyritään huomioimaan se, millaisia tietoja, taitoja ja asenteita lapsille välitetään, jotta he pärjäävät tulevaisuuden työelämässä ja elinikäisinä oppijoina. Lastentarhanopettajalla on puolestaan lapsen kasvua ja oppimista tukeva laaja-alainen osaaminen ja pedagoginen taito keskustella myös erilaisuudesta kuten vammaisuudesta lasten kanssa.

- Lapset ovat luonnostaan paitsi suvaitsevaisia myös hyvin suoria. Opettajalla täytyy olla valmius ja hyvä tilannetaju jatkaa keskustelua ja puuhakirja on siinä oiva työväline, toteaa Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen.

Killen ja kavereiden puuharkirja on myös tilattavissa Invalidiliiton i-puodissa http://www.i-puoti.fi/category/27/erilainen-puuhakirja.

Lisätietoja:

Invalidiliitto ry, Keräyspällikkö Petri Äikiä, p. 0400 664 976 petri.aikia@ invalidiliitto.fi

Lastentarhanopettajaliitto, puheenjohtaja Anitta Pakanen, p. 040 5408633

Aiheet

  • Sosiaaliset kysymykset

Kategoriat

  • päiväkodit
  • lapset
  • asennekasvatus
  • vammaiset
  • vammaisuus
  • lastentarhanopettajaliitto
  • invalidiliitto
  • puuhakirja
  • varhaiskasvatus

Invalidiliitto ry

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten vaikuttamis- ja  palvelutoiminnan järjestö. Teemme työtä yhteiskunnassa niin, että toimiva arki mahdollistaa fyysisesti vammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän. Invalidiliitto-konserniin kuuluvat myös Validia Kuntoutus, Asuminen ja Ammattiopisto. www.invalidiliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Sinikka Rantala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 040 715 2235

Kirsi Maunula

Lehdistön yhteyshenkilö tiedottaja 040 564 8402