Tiedote -

Palkkaatko taitoa vai jalkapareja?

Invalidiliitto on käynnistänyt nuorten vammaisten henkilöiden palkkaamiseen tähtäävän Palkkaa taitoa -kampanjan. Kampanjassa viisi osaavaa nuorta etsii itselleen töitä. Kampanjan keskiössä on palkkaataitoa.fi-sivusto.

–Osaavaa, ammattitaitoista työvoimaa ja paljon potentiaalia! Sitä on meissä, vammaisissa nuorissa
työnhakijoissa. Invalidiliiton Palkkaa taitoa -kampanja on mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin ja hälventää ennakkoluuloja. On tärkeää edesauttaa vammaisten työllistymistä herättämällä
keskustelua ja kannustamalla myös vammaisia nuoria itseään hakemaan rohkeasti
töitä ja tuomaan esiin osaamistaan, pohtii kampanjassa mukana oleva Jenni Nisula.  

Palkkaa taitoa -kampanjassa ryhdytään sanoista tekoihin. Kullakin nuorella on oma tarinansa, taustansa, taitonsa, tahtonsa ja tulevaisuudensuunnitelmansa.Jenni Nisula on Tampereen ammattikorkeakoulussa terveysalan tietohallintaa, digimediaa sekä sähköistä markkinointia opiskeleva nainen, jolla on tietotaitoa myös tilaisuuksien, tapahtumien ja konferenssien organisoinnista sekä toimistotyöstä. Joensuulainen Osku Timonen opiskelee yhteisöpedagogiksi, helsinkiläinen Eeva Airikkala puolestaan sosionomiksi. Merkonomiksi valmistunut helsinkiläinen Antton Puonti taas etsii kaupan alan töitä.

Tamperelainen Matti Volkkila opiskelee liiketaloutta ja hänellä on jo erityisosaamista myynnistä ja markkinoinnista. Matillaon vahva motivaatio päästä tekemään oman alansa töitä ja näyttämään mihin pystyy. Hän kannustaakin työnantajia ottamaan nuoriin rohkeasti yhteyttä ja olemaan ennakkoluulottomia.

– Haastan ennen kaikkea työnantajat palkkaamaan taitoa, joka on ainoastaan paketoitu hiukan erilaiseen kuoreen. Kaikkihan me loppujen lopulta olemme erilaisia, eikö? hymyilee Matti.

– Vammaisen ei lähtökohtaisesti tarvitse olla työkyvytön! Kun oikea työntekijä ja oikea työ kohtaavat,
työntekijän mahdollinen vamma on sivuseikka. Toivon, että pääsen näyttämään kykyni ja antamaan panokseni työnantajalle: näin molemmat voittavat, lisää Jenni Nisula.

Kampanjan visuaalinen ilme perustuu viime vuoden Young Lions Finland -kilpailun voittaneeseen ”Talent or Limbs?” -mainokseen. Nuorten työnhakua sekä nuorten ja työnantajien polkujen yhdistymistä voi seurata kampanjan aikana niin verkkosivuilla kuin sosiaalisessa mediassakin. Tule mukaan ja anna nuorille mahdollisuus!

Lisätietoja:

Työllisyys- ja koulutuspoliittinen asiantuntija Sinikka Winqvist (myös
nuorten haastattelupyynnöt), p. 044 765 0633, sinikka.winqvist@invalidiliitto.fi

Tiedottaja Sanni Roinevirta, p. 040 564 8402, sanni.roinevirta@invalidiliitto.fi

www.palkkaataitoa.fi

www.facebook.com/palkkaataitoa

Aiheet

  • Työttömyys

Kategoriat

  • työllistäminen
  • nuoret
  • vammaiset
  • invalidiliitto

Invalidiliitto ry

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten valtakunnallinen vaikuttamisen ja palvelutoiminnan monialajärjestö. Invalidiliitto tekee työtä yhteiskunnassa niin, että toimiva arki mahdollistaa fyysisesti vammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän. www.invalidiliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Sinikka Rantala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 040 715 2235

Kirsi Maunula

Lehdistön yhteyshenkilö tiedottaja 040 564 8402