Tiedote

Puhallustikan MM-kilpailut alkavat lauantaina

Puhallustikan MM-kilpailut alkavat lauantaina

Puhallustikan maailmanmestaruuskilpailut käynnistyvät ensimmäisellä karsintakilpailulla Esteetön KesäMäsä -tapahtumassa Lahdessa lauantaina 18.5 klo 12.00 alkaen. Tapahtuma päättää samalla Invalidiliiton Helppo liikkua -viikon.

Kaikkien aikojen ensimmäisten puhallustikan MM-kisojen kiertueisäntänä toimii olympiavoittaja, entinen kansanedustaja Juha Mieto. Mukana kisakansaa viihdyttämässä on myös muun muassa Iloliikuttajia, yhdistysväkeä, julkkiksia ja urheilijoita.

– Puhallustikka on loistava, lähes kenelle tahansa soveltuva tarkkuuslaji. Laji kehittää esimerkiksi suun alueen motoriikkaa, tarkkuutta sekä etäisyyksien ja suunnan hahmottamista, kertoo järjestötyön suunnittelija Mika Saastamoinen Invalidiliitosta.

Puhallustikan MM-karsintakilpailuja järjestetään Lahden lisäksi kuudella paikkakunnalla ympäri Suomea kesän ja alkusyksyn aikana.  Jokaisen osakilpailun parhaan tuloksen ampunut kutsutaan Tampereelle 8.11. Apuväline 13 -messujen yhteydessä järjestettävään MM-finaaliin. Jokaisen karsintakilpailun kolme parasta saavat mukaansa tuotepalkinnot ja diplomit. MM-kisafinaalin kolmen kärki palkitaan maineen ja kunnian lisäksi myös lahjakortein ja palkintopokaalein.

Lue lisää puhallustikan säännöistä sekä välineistä ja löydä läheisin karsintakilpailupaikkakunta osoitteessa www.puhallustikka.fi.

Lisätietoja:

Järjestötyön suunnittelija Mika Saastamoinen, Invalidiliitto ry, puh. 044 765 1375, mika.saastamoinen@invalidiliitto.fi

www.puhallustikka.fi

www.helppoliikkua.fi

www.kesamasa.yhdistysavain.fi

Aiheet

  • Taide, kulttuuri, viihde

Kategoriat

  • puhallustikka
  • tikanheitto
  • helppo liikkua
  • juha mieto

Invalidiliitto ry

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten valtakunnallinen vaikuttamisen ja palvelutoiminnan monialajärjestö. Invalidiliitto tekee työtä yhteiskunnassa niin, että toimiva arki mahdollistaa fyysisesti vammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän. www.invalidiliitto.fi

Yhteyshenkilöt