Tiedote -

Sarjakuvapiirtäjä Kaisa Leka sai Invalidiliiton ensimmäisen Raimo Lindberg -palkinnon

Invalidiliitto jakoi ensimmäisen Raimo Lindberg -palkinnon sarjakuvapiirtäjä Kaisa Lekalle. Kaisa Leka palkittiin vammaisen ihmisen elämästä kertovien sarjakuvien ansiosta. Hän on myös omalla persoonallaan ja toiminnallaan ollut esimerkkinä esteiden voittamisesta ja rohkeudesta.

– Kaisa Leka on omassa työssään sarjakuvapiirtäjänä kuvannut vammaisten ihmisten arkea karulla ja humoristisella otteella. Sarjakuvien tarinat ovat vaikuttaneet ihmisten käsityksiin ja asenteisiin vammaisista sekä edistäneet erilaisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä. Sarjakuvan käyttäminen ihmisten tietoisuuden lisäämiseksi on myös oivallinen innovaatio, perustelee Invalidiliiton entinen toimitusjohtaja Raimo Lindberg nimikkopalkinnon ensimmäisen saajan valintaa.

Invalidiliiton Raimo Lindberg -palkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa liiton 75. toimintavuoden kunniaksi. Palkinnon avulla halutaan edistää Suomessa tehtävää työtä vammaisten ihmisten elinolojen parantamiseksi. Sillä myös kiitetään tähän asti tehdystä työstä. Palkinnon arvo on 5000 euroa.

Jatkossa palkinto jaetaan kahden vuoden välein aina liiton perustamispäivänä, 16. tammikuuta.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Sinikka Rantala, Invalidiliitto ry, p. 040 715 2235, sinikka.rantala@invalidiliitto.fi
Raimo Lindberg, p. 0400 585 106, raimo.lindberg@kolumbus.fi

Linkit

Aiheet

  • Taide

Kategoriat

  • helppo liikkua
  • vammaiset
  • raimo lindberg
  • palkinto
  • kaisa leka
  • sarjakuvat
  • juhlavuosi
  • invalidiliitto

Invalidiliitto ry

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten valtakunnallinen vaikuttamisen ja palvelutoiminnan monialajärjestö. Invalidiliitto tekee työtä yhteiskunnassa niin, että toimiva arki mahdollistaa fyysisesti vammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän. www.invalidiliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Sinikka Rantala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 040 715 2235

Kirsi Maunula

Lehdistön yhteyshenkilö tiedottaja 040 564 8402