Uutinen -

Windows XP:n tuki päättyi, seuraavaksi vuorossa Windows Server 2003

Microsoft on lopettanut Windows XP:n ja Office 2003 tuen. Kesällä 2015 puolestaan loppuu Server 2013:n tuki, joten nyt on viimeistään hyvä aika pohtia korvaavia järjestelmiä tilalle.

Tuen loppuminen tarkoittaa mm. tietoturvapäivitysten loppumista eli sitä, että järjestelmillä ei ole enää riittävää suojaa tietoturvauhkia vastaan. Tietoturvariskit ovat vakava uhka yritysten liiketoiminnalle, joten ne kannattaa ottaa tosissaan ja miettiä päivitysprojektien käynnistämistä.

XP ja Server 2003 syntyivät ennen pilviaikaa

Tietoturvariskien lisäksi on hyvä muistaa, että Windows XP ja Server 2003 syntyivät ennen nykyisiä pilvipalveluita. Työntekomallit ovat muuttuneet ja yhä useampi yritys hankkii osan tai kaikki palvelunsa pilvestä säästääkseen investoinneissa, työssä tai ylläpitokustannuksissa. Pilvipalveluiden kokonaisvaltainen hyödyntäminen puolestaan edellyttää uusimpia ominaisuuksia työasemaympäristössä, joten tässä vaiheessa yritysten kannattaa laittaa kokonaisuus kerralla kuntoon.

Vanhojen järjestelmien korvaaminen on hyvä aloittaa kokonaisvaltaisella suunnittelulla, jossa otetaan huomioon mahdollisuudet, jotka uudet tuotteet ja palvelut tarjoavat liiketoiminnan tukemiseksi.

Olennaista on, kuinka ja mistä palvelut kannattaa jatkossa tuottaa. Ensin päivitetään palvelintuotteet ajan vaatimuksia vastaaviksi, ja tämän jälkeen on yritys pääsee rakentamaan nykyaikaisia työskentelytapoja tukevat työasemapalvelut. Lähtökohtana ovat käyttäjien laitteille asettamat vaatimukset ja työskentely esim. ajasta ja paikasta riippumatta. Windows 8 mahdollistaa turvallisen ja suojatun etäkäytön, jolloin pääsy sovelluksiin ja palveluihin on mahdollista mistä ja milloin tahansa monipuolisilla päätelaitteilla.

”Jos organisaatio on aikeissa päivittää vanhat XP-koneet uusiin nykyajan vaatimukset täyttäviin laitteisiin, kannattaa samassa yhteydessä lähteä miettimään myös palvelinpuolen uusimista”, muistuttaa myynti- ja markkinointijohtaja Marko Näppäri Isoworksista.


Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • office 2003
  • windows server 2003
  • windows 8
  • windows xp
  • pilvipalvelut
  • pilvipalvelu

Yhteyshenkilöt

Kirsi Holopainen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö