Tiedote -

​KANSAINVÄLINEN JOUKKO SUPERTÄHTIÄ ON AIKEISSA MATKUSTAA ISRAELIIN KONSERTOIMAAN VUODEN 2017 HUHTIKUUN JA MARRASKUUN VÄLISENÄ AIKANA!

On tulossa huikea vuosi, sillä erittäin moni kansainvälinen tähti on aikeissa konsertoida Israelissa joko sisä- tai ulkoareenalla.

Jean-Michel Jarre - 6. huhtikuuta. Jean-Michel Jarre, tuottelias ja huippusuosittu musiikkilegenda ja nelinkertainen Guinness World Recordin haltija, jonka meriittilistalla on 80 miljoonaa myytyä albumia ja UNESCOn hyväntahdon lähettilään pesti, on vahvistanut konsertoivansa 6. huhtikuuta 2017 Zero Gravityssa Masadassa Kuolleellamerellä.

Justin Bieber - 3. toukokuuta. Kanadalainen teinien sydäntenmurskaaja Justin Bieber saapuu jo toista kertaa Tel Aviviin toukokuussa 2017. Bieber, joka esiintyi Israelissa edellisen kerran vuonna 2011, kuuluu maailman suosituimpiin laulajiin.

Aerosmith - 17. toukokuuta. Aerosmith on Amerikan suurimpia rock’n’roll-bändejä, joka matkustaa nyt Israeliin osana “Aero-Vederci Baby”-jäähyväiskiertuettaan. Tämä legendaarinen rockbändi on esiintynyt Israelissa vuonna 1994. Kiertueen aikana bändi esiintyy monilla maailman suurimmista festivaaleista, joita ovat Sweden Rock, Ranskan Hellfest sekä legendaarinen Download Festival in Donington Isossa-Britanniassa. Israelissa esiintymispaikkana on Tel Avivin Park Hayarkon.

Paul Young - 21. toukokuuta. Brittiläinen laulaja ja lauluntekijä Paul Young esiintyy Tel Avivissa Mann Auditoriumissa. Paul Young saavutti -80 luvulla mainetta pop-rock-hiteillään. Toukokuun 21. päivän konsertissa kuullaan sekä vanhoja että uusia kappaleita.

Rod Stewart - 14. kesäkuuta. Brittiläinen veteraanilaulaja Rod Stewart saapuu kesäkuussa jo kolmatta kertaa Israeliin. Rod Stewartia pidetään yhtenä Britannian musiikkiteollisuuden suosituimmista laulajista, ja hänen albumejaan on myyty 300 miljoonaa kappaletta. Konsertti pidetään Tel Avivin Park Hayarkonissa.


Tears for Fears - 5. heinäkuuta. Ikoninen brittibändi Tears for Fears esiintyy Tel Avivin Menora Mivtachim Arenalla (entinen Nokia Arena). Heidän 1980-luvun huippuhittejään ovat “Mad World”. “Shout” ja “Everybody wants to rule the world”. Konsertissa kuullaan valikoima heidän suurimpia hittejään.


Guns N Roses - 15. heinäkuuta. Amerikkalainen hard rock -legenda Guns N Roses esiintyy ensimäistä kertaa Israelissa alkuperäisessä Guns n Roses -kokoonpanossa, johon kuuluvat Axl Rose, Slash ja Duff McKagan. Esiintymispaikka on HaYarkon Park. Bändi tulee Israeliin osana “Not in This Lifetime” -kiertuettaan, jonka puitteissa kolmikko soittaa yhdessä ensi kertaa 23 vuoteen. Konsertti pidetään HaYarkon Parkissa Tel Avivissa 15. heinäkuuta.


Radiohead - 19. heinäkuuta. Radiohead, joka piti ensimmäisen kansainvälisen konserttinsa Tel Avivissa vuonna 1993, saapuu nyt uudelleen esiintymään Tel Avivin Park HaYarkoniin. Tämä on heidän neljäs konserttinsa Israelissa.


The Pixies - 25. heinäkuuta. Amerikkalainen vaihtoehto-rockbändi The Pixies palaa esiintymään vanhaan amfiteatteriin Caesareaan. Bändin tunnetuimpia hittejä ovat “Where is my Mind”, “Hey” ja “Here Comes your Man”, ja viimeksi he pitivät erittäin onnistuneen konsertin Israelissa vuonna 2014.


Cliff Richard - 10. lokakuuta. Sir Cliff Richard OBE saapuu Israeliin esiintyäkseen Menora Mivtachim Arenalla (entinen Nokia Arena). Tämä vuonna 1940 syntynyt brittiläinen poplaulaja, muusikko, esiintyjä, näyttelijä ja filantrooppi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 250 miljoonaa levyä. Cliff Richard esiintyi viimeksi Israelissa vuonna 2013.


Nick Cave - 19.-20. marraskuuta. Australialainen rock-ikoni Nick Cave on ilmoittanut pitävänsä kaksi konserttia Tel Avivissa marraskuussa 2017. Kyseessä on Nick Caven toinen vierailu Israeliin. Cave on laulaja, lauluntekijä, multi-instrumentalisti, käsikirjoittaja ja runoilija. Hän esiintyy Tel Avivin Menorah Arenalla (entinen Nokia Arena) marraskuun 19. ja 20. päivä 2017.

Aiheet

  • Taide, kulttuuri, viihde

Kategoriat

  • #tlv

Koe Israelin ainutlaatuisuus – Käy Tel Avivissa, juhla- ja rantalomakaupungissa Välimeren rannalla. Se ei nuku koskaan – Patikoi ympäri kiehtovaa Jerusalemia, jossa harjoitetaan kolmea maailmanuskontoa – Kellu terveellisessä Kuolleessameressä – Ui delfiinien kanssa ja snorklaa Punaisessa meressä Eilatin koralliriutoilla – Seuraa Jeesuksen jalanjälkiä Pyhässä maassa – Vaella Galilean ainutlaatuisessa luonnossa.