Tiedote -

​Norma Johns ja muita pohjoismaisia Eurovision-artisteja Israeliin promootiokiertueelle!


Jo toisena peräkkäisenä vuonna artistit esiintymisryhmineen toivotetaan tervetulleiksi Israeliin mini-Eurovision -tapahtumaan - ISRAEL CALLING. Artisteja ja heidän esiintymisryhmiään 28 Euroopan maasta kokoontuu Israeliin promootiomatkalle ennen toukokuussa Kiovassa pidettäviä Eurovision laulukilpailuja. Mukana ovat pohjoismaiset artistit Lasse Piirainen ja Leena Tirronen Suomesta, Robin Bengtsson Ruotsista, Anja Nissen tanskasta, sekä JOWST Norjasta.


Neljän päivän aikana, 3–6. huhtikuuta, artistit vierailevat Tel Avivin välimerellisessä suurkaupungissa ja tutustuvat myös Jerusalemiin. Tel Avivin pohjoispuolella sijaitsevassa Herzliyan marinassa järjestetään punaisen maton gaalajuhla VIP-vieraille, taiteilijoille, suurlähettiläille ja aiemmille Israelin Eurovision laulukilpailuihin osallistuneille. Juhlan lopuksi kutsuvieraat on kutsuttu risteilemään yli 30 laivan voimin pitkin Israelin rannikkoa.

Keskiviikkoiltana 5. huhtikuuta järjestetään juhla, jossa kaikki artistit esiintyvät. Yafon Theatre Clubilla tullaan näkemään glamouria ja kimallusta. Kello 21 tunnettu diiva Dana International avaa show'n hittikappaleellaan "Viva la Diva" ottaen vastaan 28 Eurovision-edustajaa, jotka laulavat "Divan" yhdessä. Sen jälkeen jokainen artisti esittää voittoisan kappaleensa yleisölle.

Näiden maiden artistit ovat mukana promootiomatkalla:

Itävalta, Irlanti, Armenia, Bulgaria, Belgia, Valko-Venäjä, Georgia, Saksa, Tanska, Latvia, Liettua, Moldova, Makedonia, Norja, Slovenia, San Marino, Espanja, Serbia, Puola, Suomi, Tšekin tasavalta, Ranska, Romania, Ruotsi, Sveitsi ja tietenkin Israel.

Israel Calling 2017: Https://www.youtube.com/watch?v=rmL368PopFI

Voit ladata videon myös tästä: Https://we.tl/pxSXA3iIgL

Https://www.facebook.com/israelcalling

Https://www.instagram.com/israelcalling

Https://twitter.com/israelcalling

Tämä promootiomatka on suurin Eurovision-tapahtuma Israelissa sen jälkeen, kun maa isännöi kilpailua vuonna 1999. Vastaavat promootiomatkat ennen Eurovision laulukilpailuja on järjestetty useana vuonna monissa eri maissa, kuten viime vuonna Israelissa sekä aiemmin Alankomaissa, Englannissa ja Venäjällä.

Israel Calling 2017 -tapahtumaa sponsoroi Israelin ulkoministeriö, matkailuministeriö, Jerusalemin kaupunki, KKL-JNF, Tel Aviv-Yafo n kaupunki, Herzliyan kunta ja Herzliyan Marina. Tapahtuman alullepanija on israelilainen V-tuottaja ms Tali Eshkoli.

Aiheet

  • Taide, kulttuuri, viihde

Koe Israelin ainutlaatuisuus – Käy Tel Avivissa, juhla- ja rantalomakaupungissa Välimeren rannalla. Se ei nuku koskaan – Patikoi ympäri kiehtovaa Jerusalemia, jossa harjoitetaan kolmea maailmanuskontoa – Kellu terveellisessä Kuolleessameressä – Ui delfiinien kanssa ja snorklaa Punaisessa meressä Eilatin koralliriutoilla – Seuraa Jeesuksen jalanjälkiä Pyhässä maassa – Vaella Galilean ainutlaatuisessa luonnossa.