Tiedote -

Kauppakeskus Itis aloitti poikkeuksellisen laajan kesätyöohjelman

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla 3.6. alkaen kauppakeskus Itisen palveluksessa aloitti peräti yhdeksän 9-luokkalaista nuorta. Kesätyöpaikkojen määrä on huomattava, sillä Itiksen toimisto työllistää kokoaikaisesti alle 20 henkilöä. Laajamittaisen kesätyötempauksen taustalla on Itiksen pyrkimys tukea ja kehittää aktiivisesti kauppakeskuksen kehysalueita.

Haastava työmarkkinatilanne on heijastunut tänä vuonna nuorten kesätyön saantiin erityisen voimakkaasti. Joka kuudes Itäkeskuksen peruskoulun 9-luokkalainen saa kuitenkin kesäkuussa mahdollisuuden kokea, millaista on työskennellä Pohjoismaiden suurimman kauppakeskuksen palveluksessa.

– Koulumme 9-luokan oppilaista suurin osa on hankkinut aktiivisesti kesätöitä kesäsetelin turvin, mutta sekä kesätyö- että TET-harjoittelupaikat tuntuvat tänä vuonna olleen todella kiven alla. Itiksen kesätyötarjous sai nuorten keskuudessa erittäin innostuneen vastaanoton ja kolmasosa ysiluokkalaisistamme haki paikkaa, Itäkeskuksen peruskoulun opinto-ohjaaja Anu Arponen-Aaltonen kertoo.

Kaikki kesätyöpaikkaa hakeneet nuoret haastateltiin Itiksen henkilökunnan toimesta. Hyvistä hakijoista mukaan valikoitui rohkeita, aktiivisia ja kielitaitoisia nuoria. Monelle kyseessä on ensimmäinen kesätyöpaikka ja jännittävä askel kohti aikuisuutta.

– Nuorten kanssa on ollut puhetta työelämän pelisäännöistä, myös konkreettiset asiat, kuten verokortti ja pankkitilin avaaminen ovat mietityttäneet monia. Myös itse haastattelutilanne kauppakeskus Itiksen toimistolla oli nuorille ainutlaatuinen ja hyödyllinen kohtaaminen tulevaisuutta ajatellen,vaikka kaikki halukkaat eivät päässeetkään tällä kertaa kesätöihin, Arponen-Aaltonen toteaa.

Itis haluaa kohdata nuoria positiivisuuden kautta

Itis on yhdessä Itä-Helsingin alueen muiden toimijoiden kanssa sitoutunut lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Konkreettisena esimerkkinä tästä on kesätyöohjelma, jolla halutaan osallistua alueen nuorten hyvinvoinnin ja työllistymisen tukemiseen.

Kauppakeskus Itiksen palkkaamat nuoret ovat saaneet Helsingin kaupungin kesäsetelin, mutta saavat tämän lisäksi kesäpestistään palkkaa suoraan Itikseltä sekä päivittäisen lounasedun. Kesätyön saaneet yhdeksän oppilasta työllistyvät kahden viikon ajaksi markkinointi- ja asiakaspalvelutehtäviin.

– Nuoret viettävät entistä enemmän aikaa kauppakeskuksissa. Haluamme kohdata nuoria positiivisuuden kautta ja osallistaa heitä. He ovat myös asiakkaita ja potentiaalisia tulevia työntekijöitä. Nuorten työllistyminen, Itiksen kiinnostavuus työpaikkana ja laajempi roolimme lähiympäristön yhteiskunnallisena toimijana ovat meille tärkeitä arvoja, Itiksen kauppakeskustoimintaa hallinnoivan Wereldhave Finlandin toimitusjohtaja Jaakko Ristola sanoo.

Lisätietoja:

Wereldhave Finland, Jaakko Ristola, toimitusjohtaja, puh. 09 34364846, jaakko.ristola@wereldhave.com

Kainalojuttu: Ensimmäinen kesätyöpaikka kauppakeskuksessa - mitä nuoret ajattelevat?

Kesätyöpaikka kauppakeskuksen leivissä on jokaiselle Itiksessä 3. kesäkuuta aloittavalle nuorelle ensimmäinen kesätyö. Itähelsinkiläiset Pat, Aurora, Moundir ja Teemu odottavat kokemustaan Itiksen promoottoreina innostuneina, mutta myös asiaankuuluvalla jännityksellä.

– Ihmisten kohtaaminen on kivaa, mutta myös haastavaa. Aina ei tiedä, miten ihmiset suhtautuvat, kun heihin yrittää saada kontaktia, Pat tuumii.

– Se on kuitenkin hyvää kokemusta tulevaisuuden varalle, että pääsee käyttämään sosiaalisia taitojaan, Aurora jatkaa.

Kauppakeskus Itis haastatteli kaikki parisenkymmentä hakijaa kesätyötä varten. Nuoret arvostivat haastattelukokemuksen lisäksi sitä, että kaikille halukkaille oli tarjottu mahdollisuus näyttää kykynsä potentiaaliselle työnantajalle tositilanteessa.

– Reilu meininki, Teemu tiivistää.

Suurin osa nuorista oli katsellut kesäpestejä netistä, mutta ainoastaan Moundir oli hakenut myös muita paikkoja kaupoista. Nuoret kokivat kaupanalan hyvänä vaihtoehtona kesätyöpaikaksi peruskoulun viimeistä luokkaa käyville. Oman käyttörahan tienaamisen lisäksi nuoret olivat iloisia myös lounasseteliedusta, moni arvioi, ettei lounasetua voi kesätyössä pitää itsestäänselvyytenä. Myös tienesteille oli miettitty jo käyttöä.

– Säästöön menee ja kesälomareissuihin.

Muut Itiksen nuoriin kohdistuvat hankkeet ja projektit:

1.Nuorten Palvelut Ry:n Nuorten reviireillä -projekti. Hankkeen tavoitteena on edistää nuorten osallisuutta, vastuullisuutta ja tasa-arvoa kaupallisissa tiloissa sekä kehittää tiloissa toimivien aikuisten ja nuorten keskinäistä ymmärrystä.

2.Kouluyhteistyö Itiksen peruskoulun kanssa, mm. joka kevät ja syksy TET-paikat viidelle koululaiselle. Lisäksi tänä vuonna kaikille peruskoulun 9-luokkalaisille tehtiin haastatteluharjoitus, jonka tavoitteena oli antaa nuorille tilaisuus harjoitella vieraan aikuisen kohtaamista ja omista vahvuuksista kertoimista tulevia todellisia työ- ja opiskelupaikkojen haastatteluja silmällä pitäen. Peruskoululaisille annetaan myös stipendejä, joiden valintakriteereinä aitous, suvaitsevaisuus ja ystävällisyys.

3.NYT!-työelämäntapahtuma toteutettiin yhteistyössä Helsingin Yrittäjien, Kulosaaren Yhteiskoulun ja Helsingin Kielilukion kanssa. Tapahtumassa opiskelijoilla mm. oli mahdollisuus käydä tutustumassa kauppakeskuksesta mukaan lähteneisiin yrityksiin, ja kysyä niiden edustajilta työelämästä ja työnhausta. Tapahtuma järjestetään ensi vuonna uudestaan.

4.Itiksen vipit -yhteistyöfoorumi onItäkeskuksen alueen yhteistyöfoorumi, jota vetää Klaari Helsinki. Itiksen ja Securitaksen lisäksi ryhmään kuuluvat muun muassa Stoa, Kipinä, seurakunta, koulu, kirjasto, lastensuojelu, alueen leikkipuistoja ja poliisi. Tavoite on jakaa tietoa ja kokemuksia, joilla tähdätään alueen lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen.

5.Aseman Lapset -yhteistyö.

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • kesätyö
  • kauppakeskus
  • itäkeskus
  • itis

Itis on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, joka koostuu yli 200 myymälästä ja palvelusta. Kauppakeskus on valmistunut kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäinen osa valmistui vuonna 1984, ja toinen vuonna 1992. Kolmas osa avattiin vuonna 2001. Kauppakeskus on uudistettu yli 100 miljoonalla eurolla, ja sen omistaa hollantilainen kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave N.V.

Yhteyshenkilöt

Kirsi Feirikki

Lehdistön yhteyshenkilö kauppakeskusjohtaja +358 9 3436 4825

Jaakko Ristola

Lehdistön yhteyshenkilö toimitusjohtaja Wereldhave Finland Oy +358 9 3436 4846