Tiedote -

Vahinkoapuri auttaa tien päällä

Turva ottaa ensimmäisenä Suomessa käyttöön Vahinkoapuri-nimisen mobiilisovelluksen eli appsin, jolla voi kätevästi ilmoittaa ajoneuvovahingosta heti paikan päällä. Sovelluksella voi välittää vahingon tiedot ja valokuvat suoraan vakuutusyhtiöön.

Vahinkoapurin on kehitellyt LTC-Otso yhdessä Aalto-yliopiston kanssa. Otso antoi toimeksiannon Aalto-yliopistolle, jossa kymmenkunta opiskelijaa tarttui toimeen. Kehitystyö alkoi vuodenvaihteessa. Sami Vornamo LTC-Otsosta veti opiskelijaprojektia Otson puolelta ja käynnisti ohessa sisäistä kehitystyötä huhtikuussa.

– Vahinkoapurissa on käytetty teknologioita, joita ei ole aiemmin käytetty. Hanke on ollut mielenkiintoinen ja haastava, myös positiivisessa mielessä Vornamo arvioi.

Kolarista ilmoittamisen lisäksi Vahinkoapurista voi bongata lähimmän korjaamon yhteystiedot, joten se kannattaa ladata omaan älypuhelimeen vaikka heti.

– Sovelluksessa on paikantava karttapalvelu, joten mikäli asiakas sattuu olemaan itselleen vieraassa paikassa, on sovelluksen avulla helppo ilmoittaa tarkka vahinkopaikka Turvaan. Sovellus myös löytää asiakkaalle lähimmän sopimusautokorjaamomme, kertoo Turvan omaisuuskorvausyksikön palveluesimies Tiina Pajunen.

Vahinkoapuri toimii seuraavissa käyttöjärjestelmissä: Android 4.0 tai uudempi, Windows Phone 8, iOS 6.1 tai uudempi. Sen voi ladata puhelimen apps-kaupasta, josta löydät sen nimellä Turva Vahinkoapuri. 

Aiheet

  • Vakuutukset, vakuutuskysymykset

Kategoriat

  • vahinkoapuri
  • vakuutusyhtiö
  • turva
  • keskinäinen vakuutusyhtiö turva

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva on valtakunnallinen keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö. Keskinäisyys tarkoittaa sitä, että asiakkaat eli vakuutuksenottajat ja takuupääoman omistajat omistavat Turvan. Asiakkaille keskinäisyys näkyy kilpailukykyisinä hintoina, alennuksina ja omistaja-asiakasetuina.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva on suomalainen yhtiö, jonka palveluvalikoima kattaa kaikki vahinkovakuutukset. Lisäksi välitämme LähiTapiola-ryhmän lakisääteisiä työeläkevakuutuksia sekä vapaaehtoisia henki- ja eläkevakuutuksia. Asiakkaamme ovat pääasiassa kotitalouksia, yhteisöjä ja pk-yrityksiä. Tärkein kohderyhmämme ovat palkansaajaperheet.

Turvan palveluverkosto kattaa koko maan ja vakuutusedustajamme palvelevat joustavasti ja lähellä asiakkaitamme.