Tiedote -

Laaja kenkävalikoima yli 45-vuotiaille jaloille

Klingel esittelee uuden tyylikkään kenkämallistonsa, joka keskittyy mukavuuteen ja istuvuuteen. Kenkien klassista värimaailmaa raikastavat strassit ja kuvioinnit. Tietyn iän saavuttaneille on usein tärkeintä löytää käytännöllisiä kenkiä, jotka ovat mukavat jalassa. Mallistomme on suunniteltu vastaamaan juuri tähän tarpeeseen, kertoo Klingelin markkinointikoordinaattori Cornelia Broqvist.

Usein ikä tuo mukanaan polvi- ja jalkavaivoja, minkä vuoksi Klingelin mallistoissa painoarvo on kenkien käytännöllisyydessä ja toiminnallisuudessa. Matalammat ja paksummat korot tekevät kengistä tukevammat ja mukavammat. Tämän huomaa muun muassa Jenny by Aran kukkakoristelluissa kengissä. Lisäksi niiden miellyttävästi pehmustettu sisäpohja ja pehmeä nahkamateriaali muotoutuvat luonnollisesti jalan mallin mukaisesti.

–Kenkien kanssa ei tulisi tehdä kompromisseja. Hyvinvoivat jalat saavat koko kropan voimaan hyvin, sanoo Cornelia Broqvist.

Klingelin kengät ja vaatteet on suunnattu yli 45-vuotiaille naisille. Osa kenkämalleista on myös suunniteltu erityisesti ongelmajaloille.

–Esimerkiksi monet liikavarpaista kärsivät eivät ole onnistuneet löytämään sopivia ja tyylikkäitä kenkiä. Valikoimistamme löytyy tavallista leveämpiä lestejä, säädettäviä tarrakenkiä sekä pehmeitä, joustavasta materiaalista valmistettuja kenkiä.

On myös yleistä, että naisten jalkaholvi alenee iän karttuessa tai esimerkiksi raskauden jälkeen. Usein näissä tapauksissa tarvitaan erityispohjallisia. Monet Klingelin kengistä on varustettu irrotettavalla sisäpohjalla, jolloin niihin voi helposti asettaa oman erityispohjallisen. Näin voit helposti vaihdella kenkiä tyylisi mukaan ja saada silti tarvitsemasi tuen.

Arkeen ja juhlaan

Kenkien mallit ovat ajattomia - kun löydät sopivan mallin, voit huoletta tilata sen useammassa värissä. Klassiset värit, kuten laivastonsininen, beige, valkoinen, punainen ja musta, on helppo yhdistää eri asuihin ja nämä värit näkyvätkin monissa uuden malliston kengissä.

– Esimerkiksi Jenny by Aran nauhanilkkurit on helppo yhdistää eri asuihin ja asusteisiin. Mikäli haussa ovat näyttävämmät kengät, jotka erottuvat, on yksi suosikeista Liva Loopin strassikoristellut ja metallinväriset kengät.

Useat kengistä soveltuvat kävelykengiksi ja mallistosta löytyy myös paljon sandaaleja ja sandaletteja. Liva Loopin kukkakuvioidut kangaskengät ovat yksi kesän suosikeista ja ne sopivatkin sekä kaupunkiin että mökille. Juhlavampiin tilaisuuksiin löytyy kenkiä, joissa on tolppakorot ja avoimet tai pyöristetyt kärjet, jotka antavat tilaa varpaille.

Suuret koot

Useat kengistämme on saatavissa kokoon 42 asti ja osa jopa kokoon 44 asti. Mae&Mathildalta löytyy esimerkiksi ihanat korkkikantaiset sandaletit, jotka on saatavissa kokoon 43 asti. Leveämpiä lestejä kaipaavalle löytyy paljon kenkiä lesteissä H ja K ja kapeammille jaloille on tarjolla lesti F. Puolikokoja on saatavissa muun muassa merkeiltä Jenny by Ara, Caprise ja Jana. Lisätietoa lesteistä ja kokotiedoista löytyy kenkäoppaastamme osoitteesta www.klingel.fi.

Lisätietoa ja tuotelainaukset:

Median tuotelainaukset:

Cornelia Broqvist
Klingelin markkinointikoordinaattori
Matkapuhelin: +46-739-600212
cornelia.broqvist@klingel.se

Lisätietoa Klingelistä:

Carina Bergudden
Klingelin Pohjoismaiden maavastaava
Matkapuhelin: +46-706-686086
carina.bergudden@klingel.se


Korkearesoluutioiset kuvat sekä tuotetiedot: http://www.mynewsdesk.com/fi/klingel. Kuvien käyttö on sallittua, mutta ilmoitathan kuvien lähteeksi klingel.fi.

Linkit

Aiheet

  • Muoti

KLiNGEL myy eurooppalaista muotia aikuisille naisille ja miehille, kenkiä, koruja, kodintekstiilejä sekä sisustustuotteita. Suomessa KLiNGELin tuotteita myy ja markkinoi Mail Order Finance GmbH, Suomen sivuliike. Sivuliikkeen emoyhtiö on K-Mail Order GmbH & Co. KG, joka perustettiin Saksassa vuonna 1920 ja on tänä päivänä Saksan toiseksi suurin toimija alallaan. KLiNGELin tuotteita myydään 13 euroopan maassa.

Yhteyshenkilöt

Maja Gustafsson

Lehdistön yhteyshenkilö PR-ansvarig PR 073-416 65 95