Tiedote -

Jo joka kolmannen suomalaisen kulutusvalintoja ohjaa ekologisuus – tämän ovat huomanneet myös kauppiaat

Lähi- ja luomuruoka eivät ole vain pienen piirin ostoslistalla, vaan yhä useamman suomalaisen syömistä ohjaa ruuan eettisyys ja ekologisuus. Lähi- ja luomuruokaan erikoistuneet verkkokaupat ovat nousseet vastaamaan kasvavaan kysyntään. Asiantuntijan mukaan verkko on luonnollinen väylä tavoittaa ekologisesta kuluttamisesta kiinnostuneet kuluttajat ympäri Suomen.

Eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen perehtyneen Tripod Researchin selvitysten mukaan jo joka kolmannen suomalaisen ostoskassiin tipahtaa eettisesti, ekologisesti ja terveyden kannalta paras vaihtoehto. Tämä on näkynyt myös luomu- ja lähiruoan kasvavana kysyntänä.

– Me kutsumme heitä LOHAS-ihmisiksi. Nimitys tulee sanoista Lifestyles of Health and Sustainability. Heille on tärkeää, että tuote on tuotettu eettisesti ja ympäristön kannalta kestävällä tavalla, kertoo johtaja Jussi Keinänen Tripod Researchilta.

Luomu kiinnostaa ikään ja paikkaan katsomatta

Moni ajattelee, että eettinen ja ekologinen syöminen ja kuluttaminen ovat lähinnä kaupunkilaisnuorten trendi. Näin ei kuitenkaan ole. Päinvastoin, siinä missä kansainvälisesti nuoret näyttävät vanhemmilleen mallia, Suomessa ekologisesta kuluttamisesta ovat kiinnostuneet juuri vanhemmat ikäluokat.

– Suomalaisille se tulee ikään kuin luonnostaan. Me olemme aina saaneet ruokaa suoraan metsästä ja meillä on myös vahva kierrättämisen kulttuuri, Keinänen avaa.

Ilmiön laajuuden ovat huomanneet myös viime keväänä perustetun luomu- ja lähiruokaa suoraan tiloilta välittävän Kotitila.fi -verkkopalvelun perustajat.

– Meille on tullut tilaajia ympäri Suomen. Tämä kertoo siitä, että puhtaasti ja eettisesti tuotetulle ruoalle on selvästi kysyntää läpi maan, kertoo verkkopalvelun toimitusjohtaja Eeva-Maria Kytönen.

Verkkokauppa luonnollinen väylä myös ruokaostoksille

Vaikka puhtaasti ja ekologisesti tuotetun ruoan kysyntä on kasvanut, edelleen esimerkiksi lähi- ja luomulihan saatavuus on ollut huonoa jopa suuremmissa kaupungeissa. Tästä ongelmasta sai alkunsa myös Kytösen verkkokauppa. Tuottajat ja kuluttajat tarvitsivat helpon tavan löytää toisensa.

Tällä hetkellä Kotitila.fi kokoaa yhteen kymmenen tilan tuotteet eri puolilta Suomea. Lihatilaukset kuljetetaan Itellan kylmäkuljetuksena suoraan kotiin.

Lohas-kuluttajia tutkinut Keinänen uskoo, että verkkokauppa on tehokas väylä luomu- ja lähiruoan välittämiseen kuluttajille.

– Luomu- ja lähiruoasta kiinnostuneet kuluttajat ovat jo valmiiksi verkossa, joten heidän on luonnollista tehdä myös ruokaostoksia siellä.

Kytönen uskoo, että puhtaan ja ekologisen ruuan verkkokaupalla on valtava kasvupotentiaali.

– Suomi on harvaan asuttu maa, ja meillä on pitkät välimatkat tuottajien ja kuluttajien välillä. Jotenkin se pitää ratkaista, jotta voimme vastata kasvavaan kysyntään.

Fakta: Mitä on luomuruoka?

- Luomuruoalla tarkoitetaan luonnonmukaisesti, ympäristöystävällisesti ja eettisesti tuotettua ruokaa. Tuotantomenetelmät eivät saa olla haitallisia ihmisten, eläinten, kasvien tai ympäristön hyvinvoinnille.
- Luomutuotannossa vältetään keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita.
- Kotieläimille taataan mahdollisuus lajinomaiseen käyttäytymiseen. Luomueläimet syövät myös lajilleen ominaista ravintoa.
- Tuotannossa pyritään säästämään energiaa ja hyödyntämään uusiutuvaa energiaa.
- EU:n luomuasetuksen mukaan luomuna saa myydä tuotteita, joiden maatalousperäisistä raaka-aineista vähintään 95 prosenttia on luonnonmukaisesti tuotettu.
Lähteet: www.luomuruoka.fi, www.mtk.fi

Fakta: Mitä on lähiruoka?

- Lähiruoka on mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa, jonka alkuperä, tuottaja ja valmistaja tiedetään.
- Lähiruoka on mielellään tuotettu ja jalostettu oman alueen, kuten maakunnan, raaka-aineista.
- Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton mukaan käyttämällä seudun omia elintarvikkeita voidaan haitallisia päästöjä ilmakehään vähentää jopa 80 %. Tämä johtuu muun muassa kuljetusmatkojen lyhenemisestä.
Lähteet: www.mtk.fi, Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätietoja:

Eeva-Maria Kytönen
toimitusjohtaja
Suomen Kotitila Oy
eeva-maria.kytonen@kotitila.fi
040 709 2131
www.kotitila.fi
www.facebook.com/Kotitila.fi

Jussi Keinänen
johtaja
Tripod Research Oy
jussi@tripod.fi
+ 358 40 707 6921

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • kotitila

Suomen Kotitila Oy:n Kotitila.fi on lähi- ja luomuruoan verkkokauppa, joka edistää puhtaan, maukkaan ja reilun ruoan asiaa Suomessa. Tarjoamme asiakkaillemme vaivattoman tavan ostaa hyvää ruokaa suoraan tilalta, kätevästi kotiin kuljetettuna. Kun tilaat ruokaa Kotitila.fi-palvelusta, tiedät aina tarkkaan miltä tilalta ruoka tulee. 

Yhteyshenkilöt

Eeva-Maria Kytönen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 709 2131