Lehdistötiedote

LG tuo CINEMA 3D -teknologian suomalaisiin koteihin

2011-05-12 09:30
LG tuo CINEMA 3D -teknologian suomalaisiin koteihin

LG Electronics julkistaa Suomessa kolme ensimmäistä LG CINEMA 3D -televisiota. Televisioiden lanseeraus Euroopassa aloitettiin huhtikuun lopulla Guinness World Records -tapahtumassa Pariisissa. Käänteentekevä LG CINEMA 3D -teknologia vahvistaa entisestään LG:n asemaa 3D-markkinoilla.

LG Electronics tuo nyt myös Suomen markkinoille uudella 3D-teknologialla varustettuja 3D-televisiomalleja. Ensimmäiset Suomessa julkistettavat LG CINEMA 3D -televisiomallit ovat LW650W, LW550W ja LW450N. Kolmiulotteisen kuvan katseluun käytetään uudenlaisia kevyitä, polarisoituja 3D-laseja.

LG CINEMA 3D -television katselukokemus on valoisa, tasainen ja luonnollinen. Uuden teknologian ansiosta välkkymisen kaltaiset häiriöt vähenevät perinteiseen 3D-aktiiviteknologiaan verrattuna. LG:n teknologia sai ensimmäisenä TÜV- ja Intertek- sertifiointiyritysten myöntämät välkkymättömyyssertifikaatit. CINEMA 3D -teknologian ansiosta kuvan toistamiseen ei enää tarvita painavia ja kalliita aktiivilaseja, eikä huonetta tarvitse pimentää miellyttävän kuvan aikaansaamiseksi.

”LG CINEMA 3D korjaa vanhan 3D-teknologian puutteita. Olemme vakuuttuneita, että kyseessä on markkinoiden odottama läpimurto”, sanoo Kaveh Kiani, LG:n Home Entertainment -liiketoimintayksikön tuoteasiantuntija Pohjoismaissa. ”LG CINEMA 3D tarjoaa huikean 3D-elämyksen ja miellyttävät lasit, jotka maksavat vain murto-osan aktiivilasien hinnasta. Kuluttajien ja ammattitestaajien myönteiset arviot CINEMA 3D -teknologiasta ympäri maailmaa puhuvat puolestaan.”

Pariisin ennätystapahtuma puhuttaa Euroopassa
LG järjesti LG CINEMA 3D -julkistustapahtuman Pariisissa 21. huhtikuuta. Yhtiö esitteli tapahtumassa LG CINEMA 3D:n ominaisuuksia yli 1 300 eri puolilta Eurooppaa saapuneelle asiakkaalle, jälleenmyyjälle, toimittajalle ja vaikuttajalle. Tilaisuudessa rikottiin myös kaksi Guinnessin maailmanennätystä, kun LG järjesti maailman suurimman yksityisen 3D-elokuvanäytöksen ja esitti elokuvan maailman suurimmalta, 297 neliömetrin 3D-valkokangankaalta.

CINEMA 3D vakuutti median ja vaikuttajat
Brittiläinen What Hi-Fi? Sound and Vision -lehti antoi testissään LG LW650W:lle täydet pisteet ja parhaan 3D-television tittelin. Pohjoismaissa LG CINEMA 3D -television ovat testanneet erinomaisin tuloksin muun muassa ruotsalainen M3, Gadget Portal ja Hemmabio, sekä tanskalainen Flatpanels. M3-lehden mukaan LG LW550W tarjoaa todella hyvän 3D-kokemuksen ja helpomman tavan katsella 3D-televisiota koko perheen voimin. Kuva on valoisampi ja katselukulma on erittäin laaja, eikä ylimääräinen pari 3D-laseja maksa omaisuuksia. Lehden toimitus antoi televisiolle arvosanan 8/10 sekä maininnan ”M3 suosittelee”.

Älykkäinä lisäominaisuuksina 2D-muunnin ja Smart TV
LG:n 3D-televisioihin sisäänrakennettu toiminto mahdollistaa perinteisen kaksiulotteisen televisiokuvan tai elokuvan muuntamisen 3D-muotoon. Silti myös tavallinen kaksiulotteinen kuva on televisioissa laadultaan ja terävyydeltään huippuluokkaa. Spot Control -teknologian ansiosta LED Plus -teknologialla kehykseen kiinnitetyt LED-lamput voidaan sytyttää ja sammuttaa yksittäisistä ryhmistä. Tämä parantaa kuvanhallintaa ja kuvanlaatua huomattavasti. LG:n Tru Motion -tekniikka parantaa lisäksi liikkuvan kuvan terävyyttä.

3D:n lisäksi nyt julkistetuissa televisioissa on muita innovaatioita, jotka kohottavat katselukokemuksen uudelle tasolle. LW650W- ja LW550W-malleissa on lisävarusteena Smart TV -portaali, jonka kautta käyttäjällä on suora pääsy verkon kautta Viaplayn, SF Anytimen ja Headwebin kaltaisiin lisäpalveluihin. Smart TV tarjoaa ikkunan viihteen maailmaan sisäänrakennetun urheilu-, televisiosarja- ja elokuvavuokrauspalvelun, sosiaalisen median palvelujen kuten YouTuben ja Facebookin, sekä televisiolle räätälöidyn selaimen kautta.

Lisätietoa CINEMA 3D -teknologiasta löytyy osoitteesta www.lg.com/fi/cinema3d

LG Nordicin YouTube-kanava esittelee muun muassa sarjan minivideoita LG CINEMA 3D:n ja aktiivisen 3D-teknologian ympäriltä osoitteessa
http://www.youtube.com/user/LGNordic#g/c/58579330D000F5E3

Hinta ja saatavuus:
Ensimmäiset LG CINEMA 3D -televisiot ovat nyt saatavilla Suomessa seuraavin suositushinnoin:

LW650W 

  • 55 tuumaa: 2 699 €
  • 47 tuumaa: 1 999 €
  • 42 tuumaa: 1 699 €


LW550W 

  • 55 tuumaa: 2 499 €
  • 47 tuumaa: 1 699 €
  • 42 tuumaa: 1 399 €


LW450N 

  • 55 tuumaa: 1 999 €
  • 47 tuumaa: 1 499 €
  • 42 tuumaa: 1 199 €


LG CINEMA 3D -television tekniset ominaisuudet:

  • Perustuu LG Displayn kehittämään Film Patterned Retarder (FPR) -teknologiaan
  • Välkkymätön kuva (Intertek- ja TÜV-sertifikaatit)
  • Ei keskinäishäiriöitä kuvassa (crosstalk)
  • Kevyet ja mukavat lasit
  • 3D Light Boost-tekniikka
  • Laaja katselukulma
  • 2D-3D-muunnin
  • Smart TV (ei sisälly LW450N-malliin)
  • LED Plus
  • TruMotion 200Hz (LW650W)/TruMotion 100Hz (LW550W, LW450N)
  • DivX Plus/HD
  • Älykäs virranhallinta
  • Clear Voice II
  • Mode AV II

Korkearesoluutioisia kuvia on ladattavissa seuraavista osoitteista:

LW550W: http://www.mynewsdesk.com/se/pressroom/lg_electronics_nordic_ab__/images/pressroom_search?query=lw550w

LW650W: http://www.mynewsdesk.com/se/pressroom/lg_electronics_nordic_ab__/images/pressroom_search?query=lw650w

Kuvia Pariisin lanseeraustilaisuudesta:

http://www.mynewsdesk.com/se/pressroom/lg_electronics_nordic_ab__/images/pressroom_search?query=guiness+world+record

LG Cinema 3D -televisioiden tekniset tiedot voi ladata seuraavasta osoitteesta:

http://www.mynewsdesk.com/se/pressroom/lg_electronics_nordic_ab__/document/view/lg-cinema-3d-tech-spec-13618

Tuotetietoa:

Henry Kytölä
Sales Manager Home Entertainment
LG Electronics Nordic AB
Äyritie 12 A, 01510 Vantaa
Puh: +358 9 7746 5014
Matkapuhelin: +358 400 735 705
Sähköposti: henry.kytola@lge.com

Kaveh Kiani
Product Specialist Home Entertainment
LG Electronics Nordic AB
Box 83, SE-164 94 Kista, Ruotsi
Puh: +46 (0)8 566 416 23
Matkapuhelin: +46 (0)735 234 006
Sähköposti: kaveh.kiani@lge.com

Muuta tietoa:

Susanne Persson
PR Manager
LG Electronics Nordic AB
Box 83, 164 94 Kista, Ruotsi
Puh: +46 (0)8 566 415 23
Matkapuhelin: +46 (0)70 969 46 06
Sähköposti: susanne.persson@lge.com

Liitetiedostot

Luokittelu

Aiheet:
Tietokone, Televiestintä, IT
Tunnisteet:
led plus,
lg cinema 3d,
lw450n,
lw550w,
lw650w,
fpr,
home entertainment,
smart tv,
lg electronics,
lg,
3d