Ohita

Tiedote -

LG Electronics saavutti ympäristötavoitteensa seitsemän vuotta etuajassa

HELSINKI, 28. huhtikuuta 2014 – LG vähensi vuonna 2013 tuotteidensa käytöstä aiheutuvia päästöjä 38 miljoonalla tonnilla. Määrä vastaa miljoonan amerikkalaisen kotitalouden sähkönkulutuksesta syntyviä päästöjä. Vähennys ylittää yhtiön asettaman 30 miljoonan tonnin vuositavoitteen, jonka LG on aiemmin arvioinut saavuttavansa vuoteen 2020 mennessä.

Tämän menestyksen kannustamana LG on asettanut uuden, entistä kunnianhimoisemman päästövähennystavoitteen: yhtiö pyrkii vähentämään tuotteidensa käyttöön liittyviä päästöjä 60 miljoonalla tonnilla vuodessa vuonna 2020. Tämä tarkoittaa yhteensä noin 420 miljoonan tonnin päästövähennyksiä vuosina 2009–2020. Näin suurilla vähennyksillä on ilmanlaatuun yhtä myönteinen vaikutus kuin 150 miljardin männyntaimen istuttamisella vuosittain.

LG:n kehittyneiden teknologioiden energiaa säästävät toiminnot ovat osaltaan auttaneet vähentämään kasvihuonekaasuja. Yhtiön lineaarinen kompressori ja Direct Drive -teknologia, joita hyödynnetään jääkaapeissa ja pesukoneissa, ovat selkeä osoitus LG:n edelläkävijyydestä ja sitoutumisesta tuotteisiin, joiden ympäristövaikutukset on minimoitu. LG:n taustavalaistu LED-televisio on 67 prosenttia energiatehokkaampi Local Dimming- ja Smart Energy Saving -teknologioiden ansiosta.

Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto (EPA) myönsi LG:lle tänä vuonna arvostetun ENERGY STAR -palkinnon yhtiön jatkuvista saavutuksista energiatehokkaiden tuotteiden valmistajana ja tehokkuuden edistäjänä. Kyseessä on korkein mahdollinen EPA:n myöntämä tunnustus. Koreassa LG:n kodintekniikalle on myönnetty 98 vähähiilisten laitteiden sertifiointia. Sertifioinnit ovat myöntäneet Korean ympäristöministeriö sekä Korean Environmental Industry & Technology Institute. LG on saanut enemmän tuotesertifiointeja kuin mikään muu valmistaja Koreassa. Yhtiö on ollut lisäksi ykkössijalla Korean Carbon Disclosure Project -hankkeen Carbon Management Global Leaders Club -listauksessa vuodesta 2009 vuoteen 2012.

Aiheet

Kategoriat


LG Electronics
LG Electronics Inc. (KSE: 066570.KS) on maailman johtava viihde-elektroniikan, kodintekniikan sekä langattoman viestinnän ratkaisujen toimittaja, jolla on 87 000 työntekijää 113 toimipisteessä ympäri maailman. LG:n liikevaihto vuonna 2013 oli 53,10 miljardia Yhdysvaltain dollaria. LG jaetaan viiteen liiketoiminta-alueeseen – Home Entertainment, Mobile Communications, Home Appliance sekä Air Conditioning & Energy Solution ja Vehicle Components. Yhtiö on maailman suurimpia taulutelevisioiden, matkapuhelimien, ilmalämpöpumppujen sekä pesukoneiden ja kylmälaitteiden valmistajia. LG Electronics on toiminut Pohjoismaissa lokakuusta 1999 lähtien. Pohjoismaiden liikevaihto oli vuonna 2013 lähes 2 miljardia Ruotsin kruunua. Lisätietoja: www.lg.com.

LG Electronics Home Entertainment
LG Home Entertainment Company (HE) on johtava kansainvälinen televisioiden, näyttöjen, digitaalisten infonäyttöjen, audio- ja videotuotteiden sekä tietokoneiden ja turvajärjestelmien valmistaja. LG pyrkii teknologiaa hyödyntämällä kehittämään tuotteita, joiden älykkäät toiminnot ja tyylipuhdas muotoilu vastaavat kansainvälisten kuluttajien tarpeisiin. LG:n kuluttajatuotteita ovat CINEMA 3D, Smart-TV, OLED-TV ja IPS-näytöt, ulkoiset muistiyksiköt, kotiteatterijärjestelmät ja Blu-ray-soittimet. LG:n B2B-tuotteita ovat digitaaliset infonäytöt, hotelli-TV-järjestelmät, videoneuvotteluvälineet ja IP-turvakamerat.


Yhteyshenkilöt

BLOOM Agency

Lehdistön yhteyshenkilö PR & Communications +358 43 8200 986

Tervetuloa LG Electronics Nordic !

LG Electronics Inc. (KSE: 066570.KS) on maailman johtava viihde-elektroniikan, kodintekniikan sekä langattoman viestinnän ratkaisujen toimittaja, jolla on 70 000 työntekijää 140 toimipisteessä ympäri maailman. LG:n liikevaihto vuonna 2018 oli 54,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria. LG jaetaan viiteen liiketoiminta-alueeseen – Home Appliance & Air Solution, Home Entertainment, Mobile Communications, Vehicle Component Solutions ja Business Solutions. Yhtiö on maailman suurimpia televisioiden, jääkaappien, ilmalämpöpumppujen, pesukoneiden ja matkapuhelimien valmistajia, mukaan lukien yhtiön premium-luokan tekoälyä hyödyntävät LG SIGNATURE and LG ThinQ -tuotesarjat. LG Electronics on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1999 lähtien. Lisätietoja: http://www.lg.com.