Tiedote -
TYYLIKKÄÄT PESUKONEET APUNA ALLERGIAA JA PÖLYÄ VASTAAN
Allergiat hankaloittavat monien elämää erityisesti keväällä ja kesällä. Suomessa astmasta ja allergioista kärsii yli 30 prosenttia väestöstä.
LG:n TrueSteam-pesukoneiden hyödyntämä höyry avaa vaatteiden kuidut ja poistaa näin vaatteesta siitepölyn, eläinten karvat ja pölypunkit. Höyry tuhoaa 99 prosenttia kaikista allergeeneista ja bakteereista jo 60 asteessa.
HELSINKI 27. kesäkuuta 2016 – Astmasta ja allergioista kärsivien määrä kasvaa kaikissa Pohjoismaissa. Jo nyt allergikkoja on Tanskassa 1,1 miljoonaa, Ruotsissa lähes 3 miljoonaa, Norjassa 1,5 miljoonaa ja Suomessa yli 1,5 miljoonaa – ja lukujen odotetaan vain kasvavan vuotta 2020 kohti [1]. Allergiat vaikuttavat allergikkojen päivittäisen elämän lisäksi myös yhteiskuntaan. Myös vaikutus yhteiskuntaan on huomattava. Esimerkiksi Ruotsissa allergioista aiheutuvat lääke- ja sairaanhoitomenot sekä työajan menetykset aiheuttavat vuositasolla 12 miljardin Ruotsin kruunun tappiot. LG Electronics on tehnyt aktiivista tutkimusta siitä, kuinka allergisten elämää voisi helpottaa. LG lanseerasi ensimmäiset höyryä hyödyntävät pesukoneet jo vuonna 2005.
LG:n TrueSteam-pesukoneiden höyry muodostuu monista muista pesukoneista poiketen erillisessä höyrygeneraattorissa. Se tarkoittaa sitä, että höyrytoimintoa voi käyttää useissa pesuohjelmissa. Kun höyry avaa vaatteiden kuidut, allergiaa aiheuttavat partikkelit ja eläinten karvat irtoavat ja huuhtoutuvat veden mukana pois tekstiileistä. TrueSteam pystyy siksi eliminoimaan 99,98 prosenttia kaikista siitepölyistä, pölypunkeista ja muista allergeeneista jo 60 asteessa.
”Monet pohjoismaalaiset perheet kärsivät allergioista etenkin keväisin ja kesäisin. Olemme iloisia, että tuotteemme helpottavat heidän arkeaan edes vähän”, LG:n Pohjoismaiden markkinointijohtaja Daniel Lamborn sanoo ja jatkaa: ”Emme tietenkään pysty ratkaisemaan koko tilannetta, mutta toivomme, että TrueSteam-pesukoneemme helpottavat muun muassa pölypunkkien ja siitepölyn aiheuttamia ongelmia.”
Pikaraikastus
TrueSteam-höyrytoiminnon avulla voi myös raikastaa vaatteet, jotka eivät ole erityisen likaisia. Vain 20 minuuttia riittää – kokonaista pesuohjelmaa ei tarvitse käynnistää, jos se ei ole välttämätöntä. Höyry avaa vaatteiden kuidut ja poistaa hajut tehokkaasti. Pikaraikastus suojaa vaatteita kulumiselta sekä pienentää veden, energian ja pesuaineiden kulutusta. Lisäksi höyry tasoittaa rypyt ja helpottaa silittämistä – tai tekee siitä täysin tarpeetonta. Tämä pesukone sopii siis erinomaisesti lapsiperheisiin.
Korkearesoluutioisia kuvia ja lisätietoa
Korkearesoluutioisia kuvia saat LG:n kuvapankista kirjoittamalla vasemman reunan hakukenttään ”steam”.LG:n uutisia voit lukea suomenkieliseltä uutissivustoltamme osoitteesta www.mynewsdesk.com/fi/lgnordic.
TrueSteam-tuotteet*
*valikoima saattaa vaihdella eri Pohjoismaissa
Tuotenumero | Laite | Linkous-nopeus | Pesu- kapasiteetti | Energia- tehokkuus- luokka | Suositus-hinta |
FH6F9BDS2 | Pyykinpesukone | 1600 | 12 kg | A+++-60% | 2 299 € |
FH4A8JDS2 | Pyykinpesukone | 1400 | 10 kg | A+++-40% | 1 099 € |
FH4A8TDS2 | Pyykinpesukone | 1400 | 8 kg | A+++-40% | 899 € |
FH4G6TDY2 | Pyykinpesukone | 1400 | 8 kg | A+++-30% | 799 € |
FH695BDH6N | Pyykinpesukone/kuivausrumpu | 1600 | 12/8kg | A | 1 499 € |
FH695BDH2N | Pyykinpesukone/kuivausrumpu | 1600 | 12/8kg | A | 1 399€ |
FH4A8JDH2N | Pyykinpesukone/kuivausrumpu | 1400 | 10.5/7kg | A | 1 299 € |
FH4U2TDH0N | Pyykinpesukone/kuivausrumpu | 1400 | 8/5kg | A | 899 € |
FH4U2TDH1N | Pyykinpesukone/kuivausrumpu | 1400 | 8/5kg | A | 949 € |
LG-One Finland/Hill+Knowlton Strategies Puh: +358 9 3486 1244 Sähköposti: LG-OneFinland@lg-one.com | Daniel Lamborn Pohjoismaiden markkinointijohtaja, HA LG Electronics Nordic AB Box 83, 164 94 Kista Puh: +46 73 512 5383 Sähköposti: daniel.lamborn@lge.com |
[1]http://www.astma-allergi.dk/, http://www.allergia.fi/, http://www.naaf.no/, http://astmaoallergiforbundet.se/
Aiheet
Kategoriat
LG Electronics
LG Electronics Inc. (KSE: 066570.KS) on maailman johtava viihde-elektroniikan, kodintekniikan sekä langattoman viestinnän ratkaisujen toimittaja, jolla on 83 000 työntekijää 119 toimipisteessä ympäri maailman. LG:n liikevaihto vuonna 2014 oli 55,91 miljardia Yhdysvaltain dollaria. LG jaetaan neljään liiketoiminta-alueeseen – Home Entertainment, Mobile Communications, Home Appliance & Air Solution ja Vehicle Components. Yhtiö on maailman suurimpia taulutelevisioiden, matkapuhelimien, ilmalämpöpumppujen sekä pesukoneiden ja kylmälaitteiden valmistajia. LG Electronics on toiminut Pohjoismaissa lokakuusta 1999 lähtien. Pohjoismaiden liikevaihto oli vuonna 2014 noin 2,2 miljardia Ruotsin kruunua. Lisätietoja: www.lg.com.
LG Electronics Home Appliance
LG Electronics Home Appliance Company on kodintekniikka-alan edelläkävijä. Yrityksen tavoitteena on tarjota ympäristöystävällisempiä, arkea helpottavia tuotteita, joissa älykäs teknologia ja trendikäs muotoilu ovat täydellisessä tasapainossa. Tuotevalikoimaan kuuluvat jääkaapit, pesu- ja astianpesukoneet, keittiölaitteet, pölynimurit ja kalusteisiin sijoitettavat tuotteet. LG:n edistyksellistä teknologiaa ja helposti lähestyttäviä toimintoja on esimerkiksi maailman ensimmäisessä älykkäässä jääkaapissa, höyrypesukoneessa sekä uunin ja mikroaaltouunin toiminnot yhdistävässä uunissa. LG:n suunnittelijat luovat kodintekniikka-alalle uusia trendejä ja tekevät yrityksestä alansa johtavan edelläkävijän.