Tiedote -

Lowcostholidays tarjoaa majoitusta luksushotelleissa entistä edullisempaan hintaan

Lowcostholidays lanseeraa uuden Secret Hotels -tarjouskonseptin, jonka myötä voi yöpyä neljän ja viiden tähden hotelleissa alennettuun hintaan. Tarjouskonsepti mahdollistaa ylellisemmän majoituksen matkabudjettia kuitenkaan kasvattamatta.

Joka vuosi noin kaksi miljoonaa matkustajaa varaa ulkomaanmatkansa Lowcostholidaysin kautta. Secret Hotels -konseptin avulla matkailuun voi lisätä edullisesti ylimääräistä luksusta: neljän ja viiden tähden hotelleja voi saada jopa 50 % alennuksella suosituissa matkakohteissa, joita ovat esimerkiksi Mallorca, Lanzarote, Malta ja Algarve.

– Monet matkustajat eivät voi valita lomalleen luksusmajoitusta rajallisesta budjetista johtuen. Lowcostholidaysin Secret Hotels -tarjouskonseptin avulla voi saada viikon majoituksen rannalla sijaitsevasta, neljän tai viiden tähden hotellista kahden tai kolmen tähden hotellin hintaan, kertoo Stefan Kärrström, Lowcostholidaysin Pohjoismaiden toimitusjohtaja. 

Secret Hotels -konsepti perustuu siihen, että neljän ja viiden tähden hotellit listaavat varaamatta jääneet huoneet ja haluavat pitää salaisuutena sitä, kuinka edulliseen hintaan kyseiset huoneet tarjotaan. Matkustajalle annetaan siis tarkempi tieto hotellista hotellihuoneen varauksen ja maksusuorituksen jälkeen.

– Secret Hotels -konseptia ei pitäisi sekoittaa niin sanottuihin määrittelemättömiin hotelleihin. Matkustaja saa kaiken tarvittavan tiedon hotellista heti varauksen ja maksusuorituksen jälkeen. Matkustaja voi etukäteen lukea kuvauksen hotellista, mikä sisältää tiedon määränpäästä sekä hotellin luokituksesta, Stefan Kärrström selittää.

Heinäkuun lopulla lanseerattu tarjouskonsepti sisältää yksilöllisesti neuvoteltuja alennuksia moniin eri hotelleihin. Hotellit löytyvät Lowcostholidaysin kotisivuilta Secret Hotels -merkinnällä.

Lisätietoja:
Stefan Kärrström, Managing Director Lowcostholidays Nordics
Puhelin: +46 73-350 62 11
Sähköposti: stefan.karrstrom@lowcostholidays.se




Aiheet

  • Matkailu

Kategoriat

  • halpamatka
  • loma
  • matkustaminen
  • matkailu
  • mallorca
  • algarve
  • lanzarote
  • malta
  • secret hotel
  • secret hotels

Lowcostholidays
Lowcostholidays on Lowcosttravelgroupin omistama matkanvaraussivusto. Palvelua käyttää 2,5 miljoonaa matkailijaa. Lowcostholidays luo uusimman teknologian avulla miljoonia kilpailukykyisiä matkatarjouksia yhdistämällä tarjonnassaan edullisimmat lentoyhtiöt ja yli 150 000 hotellia. Kuluttajat voivat räätälöidä oman matkansa ilman kilpailevien yhtiöiden pakettimatkojen aiheuttamia rajoituksia. Lowcostholidays palvelee Suomessa osoitteessa: www.lowcostholidays.fi.