Tiedote -

Matka-Vekka luo uutta liiketoimintaa Stopover Finland yhteistyökumppanina

Joulukuun alussa Matka-Vekka valittiin Stopover Finland -projektin yhteistyökumppaniksi. Projekti on kaksitasoinen, jonka ensimmäisessä vaiheessa luodaan Visit Finlandin sivustoille Stopover Finland -osioon tuoteportfolio Suomessa pysähtyville matkailijoille. Sivustolle valitaan Visit Finlandin kriteerit täyttävien ehdokkaiden keskuudesta 50 tuotteen tai tuotekokonaisuuden portfolio. Tämä portfolio esittelee monipuolisesti Suomen matkailutarjontaa pitäen mielessä, että matkustajat pysähtyvät Suomessa vain hetkeksi matkallaan varsinaiseen kohteeseensa.

Projektin toisessa vaiheessa Matka-Vekka rakentaa sähköisen kauppapaikan Suomeen tuleville matkailijoille. Kauppapaikan matkapaketit rakennetaan ”avaimet käteen” -periaatteella niiden tuottajien palveluista, jotka ovat lähettäneet Visit Finlandille Stopover Finland -kriteerit täyttäviä tuote-ehdotuksia. Matka-Vekka lähtee kontaktoimaan toimijoita heti vuoden 2016 alussa ja kartoittamaan eri toimijoiden halukkuutta olla mukana paketteja tuottamassa.

Matka-Vekan liiketoimintaa on uudistettu muutaman viime vuoden aikana merkittävästi. Yhdestä Suomen suurimmasta välitystoimintaa harjoittaneesta matkatoimistosta olemme parissa vuodessa muuttuneet matkanjärjestäjäksi, kertoo Matka-Vekan toimitusjohtaja Minna Tuorila. Muutosvauhtia on tuonut lisää ensi vuoden alussa tapahtuva Matka-Vekan ja sen sisaryhtiön Lomamatkojen yhdistyminen. Tarkoituksena on rakentaa entistä vahvempi, monipuolinen matkailutoimija, jonka uudeksi kivijalaksi Incoming-liiketoiminta luodaan. Mallia otetaan sisaryhtiöstä Islannista, jossa sähköinen incoming-kauppapaikka on toiminut menestyksekkäästi jo useita vuosia.

Matka-Vekan Stopover Finland -projektin projektipäälliköksi on valittu Ari Huuskonen. Ari on toiminut Matka-Vekan matkatuotannosta vastaavana johtajana vuodesta 2013 ja tämän vuoden alussa Ari otti vastuulleen myös Lomamatkojen matkatuotannon ohjaimet. Vuoden 2016 alusta Ari keskittyy Incoming-matkatuotteiden rakentamiseen ja Stopover Finland -tuoteportfolion rakentamiseen. Ari on yksi maamme kokeneimpia matkapalveluiden tuottajia, ja uskon että hänen osaamisensa auttaa meitä luomaan helposti ostettavia ja mielenkiintoisia kokonaisuuksia aasialaisten ja muidenkin maassamme pysähtyvien matkailijoiden tarpeisiin, kertoo Minna Tuorila.

Stopover Finland -hanke on nimenomaan yhteistyöhanke. Se ei onnistu ilman eri toimijoiden yhteistyöhalukkuutta ja uudenlaista ajattelua. Mukaan ovat ilmoittautuneet jo useat suuret toimijat, Finnair etunenässä. Tässä projektissa houkuttelemme matkailijoita pysähtymään Suomessa matkallaan Aasiasta Euroopan suurkaupunkeihin. Suomella on kuitenkin paljon tarjottavaa myös pidemmälle pysähdykselle ja sen me haluaisimme näyttää Aasialaisille, jotta heidän seuraava matkansa voisi suuntautua suoraan Suomeen ja lähialueille.

Lisätietoja:

Minna Tuorila, toimitusjohtaja, Matkatoimisto Oy Matka-Vekka, minna.tuorila@matkavekka.fi tai puh. 050 30 141 33

Heli Mende, ohjelmapäällikkö, Stopover Finland, Visit Finland, heli.mende@visitfinland.com tai puh. 040 343 3376, 029 46 95376

Valokuvaaja: Miikka Niemi / Flatlight Films, lähde: Visit Finland. 

Linkit

Aiheet

  • Matkailu

Kategoriat

  • visit finland
  • incoming

Yhteyshenkilöt

Hanna Lehtonen

Lehdistön yhteyshenkilö Sales Director