Ohita

Tiedote -

Oman terveyden aktiivisella ylläpidolla saa lisää elinvoimaa ja terveitä vuosia

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Matti Tolonen kannustaa kaikkia oman terveytensä aktiiviseen hoitamiseen ja ylläpitoon.

–Ihmisten kannattaa ottaa oma terveytensä ihan jokapäiväiseksi asiakseen ja mukaan arjen rutiineihin. Kokonaisvaltaiseen terveyden ylläpitoon kuuluu niin monipuolinen liikunta, terveellinen ravinto, mielen hyvinvointi kuin ravintolisätkin. Meistä jokainen voi vaikuttaa oman elämänsä laatuun tekemällä hyviä päätöksiä näihin neljään osa-alueeseen peilaten ja meistä jokainen tekee näitä valintoja ihan joka päivä, täsmentää Tolonen.

Hoidetaan mieluummin terveyttä kuin sairautta

–Isot kansantautimme kuten diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit ovat osaltaan syntyneet siitä syystä, että ihmiset ovat jättäneet oman terveytensä kokonaisvaltaisen hoidon muiden käsiin tai kokonaan hoitamatta, painottaa Tolonen.

Tyypin 2 diabetesta sairastavat voisivat Tolosen mukaan hyötyä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja berberiinistä, mutta lääkärit eivät useinkaan tätä suosittele. 25 000 ihmistä saa Suomessa sydäninfarktin joka vuosi, lisäksi tehdään noin 8000 pallolaajennusta. Noin 250 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä joka päivä.

–Näistä määristä saataisiin suuri osa pois, jos oman terveyden aktiivinen ylläpito olisi kaikkien suomalaisten arkea ja he saisivat myös terveydenhuollosta siihen tarvittavaa tukea. Kyllä järkevintä on hoitaa ihmisen terveyttä vielä silloin kuin ihminen on terve. Tähän terveydenhoitoon kuuluvat myös ravintolisät. Esimerkiksi D-vitamiinin saanti on meillä suomalaisilla aivan liian vähäistä. Sen tarve on useimmilla moninkertainen siihen nähden, mitä saamme. D-vitamiinilla on myös hyviä terveysvaikutuksia sydänvaivoissa, täsmentää Tolonen.

Aloita oman terveytesi hoitaminen jo tänään

Omasta terveydestä huolehtiminen kannattaa aloittaa heti. Pienin askelin voi edetä, mutta suurimman hyödyn saa, kun tekee muutoksia kaikissa neljässä terveydenhoidon osa-alueessa samanaikaisesti. Silloin myös muutokset tuntuvat elimistössä mahdollisimman nopeasti ja se kannustaa jatkamaan.

–Esimerkiksi pelkästään liikuntaa lisäämällä paino ei useinkaan putoa, mutta kun samaan aikaan muuttaa ruokavaliota terveellisempään suuntaan, niin vaikutukset näkyvät ja ihminen laihtuu lähes huomaamatta. Ruokavalion osuus onkin suurempi painonpudotuksessa kuin liikunnan, jatkaa Tolonen.

”Suurimman hyödyn saa tekemällä parantavia muutoksia terveydenhoidon kaikilla neljällä elämän osa-alueella”

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Mariel Eklund

Mariel Eklund

Lehdistön yhteyshenkilö
Johanna Ronkainen

Johanna Ronkainen

Lehdistön yhteyshenkilö

Terveyden ja hyvinvoinnin ammattilainen

Midsonan laaja tuotevalikoima on kaikille, jotka haluavat huolehtia päivittäisestä hyvinvoinnistaan.
Midsona on eurooppalainen, Pohjoismaiden johtava luomu- ja terveystuotteiden valmistaja. Visiomme on nousta Euroopan johtaviin yrityksiin toimialallamme. Tarjoamme kattavan ja luotettavan tuotevalikoiman Pohjoismaiden johtavia luomuelintarvikkeita sekä terveys-, itsehoito- ja hygieniatuotteita. Tuotekehityksemme on jatkuvaa ja kaiken keskiössä on sinun hyvinvointisi ja terveytesi. Tuotemerkkimme tunnistetaan laajasti ympäri Pohjoismaita ja Suomessa valikoimamme on laajasti saatavilla päivittäistavarakaupoista, tavarataloista, luontaistuotekaupoista, verkkokaupoista sekä apteekeista.

Midsona Finland Oy
Perintötie 2 C
01510 Vantaa
Suomi