Tiedote -

Erikoisoluet tuovat tunnelmaa joulupöytään

Pienpanimo- ja erikoisoluiden suosio on jatkuvassa kasvussa. Suomalaiset ovat entistä innostuneempia erilaisista mauista, oluttyypeistä sekä oluesta ruokajuomana. Edessä häämöttävään jouluun on Alkossa tarjolla laaja valikoima oluita, jotka sopivat jouluruokien kumppaniksi.
Maahantuontiyritys Servaalin jouluoluiden kattavasta tarjonnasta löytyy tänäkin vuonna tuotteita moneen makuun ja tilanteeseen. Kasvava kiinnostus erikoisoluisiin on huomattu myös Servaalilla: ”Joulun ajan olutmyynneistämme noin neljännes tulee kausituotteista eli voisi jopa sanoa, että saamme jouluoluilla vuoteen 13. myyntikuukauden”, myhäilee Servaalin olutkategoriasta vastaava Henrik Larkio.
Tänä vuonna Servaalin valikoimasta Alkon hyllylle tiensä löysivät nämä kahdeksan kauteen sopivaa olutta. Kattavalta listalta löytyy nautiskeluolutta juustojen seuraksi, kalapöytään hienosti osuva vaalea belgiale isossa pullossa tai esimerkiksi vaniljan ja kardemumman arominen tumma portteri.
Nautinnollisia makuhetkiä ja joulun tunnelmaa!

Jouluoluet ovat myynnissä Alkon myymälöissä 2.11. alkaen.

Kalapöytään
ERDINGER SCHNEEWEISSE (50cl / 3,98 €)
Raikas ja klassinen saksalainen vehnäolut sopii erityisesti kalaruoille.
CHIMAY CINQ CENTS TRIPEL (75cl / 9,48 €)
Tämä voimakas vaalea belgiale on loistava valinta kalapöytään. Isosta pullosta riittää useammallekin ruokailijalle. Kokeile myös juustojen kanssa tai vaikkapa lahjaksi!

Joulukinkun ja laatikoiden kumppaniksi
WELTENBURGER KLOSTER WINTER-TRAUM (50cl / 3,99 €)
Puolitumma, tasapainoinen ja pehmeä lagerolut, joka sopii mainiosti joulukinkulle sekä laatikoiden kanssa.
SAMUEL ADAMS WINTER LAGER (35,5cl / 3,98 €)
Puolitumma ja monikäyttöinen vehnälager sopii loistavasti noutopöytien juomaksi. Tämä kanelilla maustettu olut luo ripauksen joulua.
SHEPHERD NEAME CHRISTMAS ALE (50cl / 4,98 €)
Tämä klassinen brittiale on oiva valinta joulupöytään jo kauteen sopivan pakkauksensa ansiosta.

Tuhdimmalle lihalle
AECHT SCHLENKERLA RAUCHBIER URBOCK (50cl / 3,98 €)
Tämä upea kestosuosikki sopii erityisen hyvin liharuokien kanssa nautittavaksi. Voimakkaan savuinen ja tumma olut täydentää liha-aterian.

Juustojen kaveriksi
NØGNE Ø JULEQUAD (33cl / 5,49 €)
Belgityylinen taideteos Norjasta! Juustojen kumppaniksi sopiva makea ja moniulotteinen olut.

Nautiskeluun
PÕHJALA TALVEÖÖ (33cl / 5,99 €)
Mausteinen tumma portteri, jossa kookoksen, vaniljan sekä kardemumman aromeja. Nautiskeluolut jouluiltaan!

Tuotteiden maahantuonnista vastaa Servaali Oy.

Lisätiedot ja näytepyynnöt:
Terhi Valkeapää
Communications Lead
Momentin Group Oy
terhi.valkeapaa@momentingroup.com

Momentin Group on suomalaisomisteinen monialayritys, jonka toimialoihin kuuluvat laadukkaiden alkoholijuomien maahantuonti ja myynti, ravintolatoiminta, pienpanimotoiminta, sekä vientitoiminta ja tuotekehitys. Edustamillamme tuotteilla ja palveluilla tuomme lisäarvoa elämän hetkiin. Hetkiin, joihin halutaan jotain, joka nostaa arjen hieman sitä normaalia ylemmäksi, juhlia kruunaamaan, tai onnistumista alleviivaamaan. www.momentingroup.com

Konsernin omistama Servaali International on markkinoiden johtavia alkoholituotteiden maahantuojia Suomessa ja Baltian maissa. Yrityksen tuotevalikoima koostuu laadukkaista oluista, siidereistä, viineistä ja vahvoista alkoholituotteista sekä virvoitusjuomista. Vuonna 2017 Servaali Internationalin myynnin arvioidaan ylittävän 20 miljoonaa litraa. Yritys toimii Suomen, Viron, Latvian, Liettuan ja Ruotsin markkinoilla. www.servaali.com

Linkit

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • jouluolut
  • servaali
  • momentin group