Tiedote -

Broman Group investoi aurinkosähköön ja sähköautojen lataukseen

  • Sähköntuotanto tänä vuonna yli miljoona kilowattituntia
  • Sähköautojen latauspisteverkosto, Motolataus, laajenee.


Lisää aurinkosähkötuotantoa

Broman Group kehittää kiinteistöjensä ekotehokkuutta aurinkosähköllä. Kolmen jo asennetun aurinkovoimalan lisäksi uusia voimaloita tulee yhdeksän Motonet-tavaratalon ja Broman Logisticsin Keravan logistiikkakeskuksen yhteyteen tämän kevään aikana. Aurinkopaneeleita on asennusten jälkeen käytössä yhteensä yli 4400 kappaletta. Kaikkien Broman Groupin aurinkovoimaloiden tuotettu sähkö vuodessa tulevana vuonna on yhteensä yli miljoona kilowattituntia.

− Broman Groupin arvoihin kuuluu toimia vastuullisesti. Tavoitteemme on tehdä kiinteistöistämme ekotehokkaampia kokonaisuuksia, kertoo Broman Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Broman.

Motolataus latauspisteverkosto laajenee tasaisesti

Motonet on tuonut asiakkaidensa käyttöön sähköautojen latauspalvelun, Motolatauksen. Motolataus-pisteet ovat nyt käytössä viidellätoista paikkakunnalla ja latauspisteverkosto laajenee vuonna 2019 yhdeksällä uudella toimipaikalla.

‒ Haluamme tarjota hyvää asiakaspalvelua ja auttaa asiakkaitamme tekemään valintoja ympäristön hyväksi. Tarjoamalla edullista latausmahdollisuutta asiakkaillemme haluamme olla mukana edistämässä autoilun sähköistymistä, sanoo Broman.

Tällä hetkellä toiminnassa olevat latauspisteet löytyvät Motonetin verkkosivuilta: www.motonet.fi/motolataus

Lisätietoja:

Broman Group Oy, hallituksen puheenjohtaja Eero Broman, p. 044 033 0200, eero.broman@bromangroup.fi

Aiheet

  • Vähittäiskauppa

Broman Group -konserni on autojen ja moottoripyörien varaosa- ja tarvikemyyntiin sekä työkalujen, veneily- ja kalastustarvikkeiden, kodin ja vapaa-ajan tuotteiden myyntiin erikoistunut konserni. Yli 1700 ammattilaista työllistävä yhtiö kuuluu alansa johtaviin toimijoihin Suomessa, palvellen asiakkaitaan kahden valtakunnallisen kauppaketjun Motonetin ja AD VaraosaMaailman sekä logistiikkakeskus Broman Logisticsin kautta. Konsernin vuoden 2018 liikevaihto oli 359 miljoonaa euroa. Broman Group edistää suomalaista hyvinvointia tukemalla vuosittain monia yleishyödyllisiä kohteita, kuten lasten ja nuorten avustustyötä, urheilua, kulttuuria, sotaveteraaneja ja maanpuolustustyötä. www.bromangroup.fi

Yhteyshenkilöt

Tommi Räsänen

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 040 319 0385