Tiedote -

Broman Group -konserni palkkasi lähes 200 uutta työntekijää, investoi voimakkaasti ja laajeni ulkomaille

Broman Group -konsernin syyskuussa 2016 päättynyt tilikausi oli menestyksekäs, vaikka se jäi tuloksellisesti hieman edellisvuodesta. Konserni työllisti lähes 200 uutta henkilöä pysyviin kokoaikaisiin työsuhteisiin ja teki historiansa suurimmat investoinnit. Yritys rakensi uusia tavarataloja kovalla vauhdilla ja laajensi toimintaansa myös ulkomaille. Broman Group jatkaa edelleen laajenemistaan ja sen henkilökunnan määrä tulee kasvamaan tulevanakin vuotena.

Henkilöstömäärä kasvoi vahvasti

Broman Group on suomalainen perheyritys, jossa työskentelee yli 1500 ammattilaista. Konserni työllisti kuluneella tilikaudella 192 uutta henkilöä pysyviin kokoaikaisiin työsuhteisiin. Henkilöstön ammattitaidon kehittäminen ja koulutus ovat edelleen painopisteinä, jotta asiakkaat saavat jatkossakin hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Broman Group on valittu Vuoden Perheyritykseksi Suomessa vuonna 2015.

Voimakkaat investoinnit jatkuivat

Broman Groupin mittava investointi-ohjelma käynnistyi vuonna 2015 ja jatkuu edelleen. Kuluneena vuonna yritys laajeni voimakkaasti. Se avasi viisi kokonaan uutta Motonet-tavarataloa Suomeen ja yhden Tallinnaan, ja lisäksi muutti uusiin tiloihin Joensuussa ja Lahdessa.

– Viime vuonna teimme yhtiömme historian suurimmat investoinnit. Rakensimme kovalla vauhdilla uusia tavarataloja ja laajensimme logistiikkakeskustamme. Investointeihin ja uusien toimipaikkojen vaihto-omaisuuteen panostimme reilut 60 miljoonaa euroa, Broman Group Oy:n toimitusjohtaja Harri Broman toteaa.

Broman Groupin päättynyt tilikausi jäi tuloksellisesti hieman viime vuodesta, mutta oli edelleen hyvällä tasolla. Konsernin liikevaihto kasvoi 16 % päätyen 304 miljoonaan euroon. Liikevoitto pysyi edellisvuoden tasolla ollen 36 miljoonaa euroa. Konsernin omavaraisuusaste on 70,8 %.

Konserni aloitti toiminnan Virossa

Broman Group Oy:n hallitus teki yli kaksi vuotta sitten päätöksen liiketoiminnan aloittamisesta Virossa. Tuon päätöksen jälkeen yrityksessä on tehty paljon työtä hankkeen toteuttamiseksi. Motonet Estonia OÜ (Motonet Oy:n 100 %:sti omistama tytäryhtiö) avasi viime tilikaudella, 4.5.2016, ensimmäisen myymälänsä Tallinnaan Lasnamäen kaupunginosaan.

– Liiketoiminnan aloitus Virossa on vaatinut paljon panostamista. Olen kuitenkin varma, että saamamme kokemus on vahvistanut konserniamme kohtaamaan edelleen kiristyvän kilpailun Suomessa ja on meille hyödyksi tulevaisuudessa monella tavalla, Broman Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Broman kertoo.

Lisätietoja:

Broman Group Oy, toimitusjohtaja Harri Broman, p. 044 033 0201, harri.broman@bromangroup.fi

Broman Group Oy, hallituksen puheenjohtaja Eero Broman, p. 044 033 0200, eero.broman@bromangroup.fi

Aiheet

  • Vähittäiskauppa

Kategoriat

  • broman group
  • motonet
  • varaosamaailma
  • bg varasto

Broman Group -konserni on autojen ja moottoripyörien varaosa- ja tarvikemyyntiin sekä työkalujen, veneily- ja kalastustarvikkeiden, kodin ja vapaa-ajan tuotteiden myyntiin erikoistunut konserni. Yli 1500 ammattilaista työllistävä yhtiö kuuluu alansa johtaviin toimijoihin Suomessa, palvellen asiakkaitaan kahden valtakunnallisen kauppaketjun Motonetin ja AD VaraosaMaailman sekä logistiikkakeskus BG Varaston kautta. Konsernin vuoden 2016 liikevaihto oli 304 miljoonaa euroa. Broman Group edistää suomalaista hyvinvointia tukemalla vuosittain monia yleishyödyllisiä kohteita, kuten lasten ja nuorten avustustyötä, urheilua, kulttuuria, sotaveteraaneja ja maanpuolustustyötä. www.bromangroup.fi

Yhteyshenkilöt

Tommi Räsänen

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 040 319 0385