Tiedote -

Pyöräytä kattilaan jääneestä puurosta mehevät sämpylät

Aamupuuron tähteitä ei kannata heittää pois, vaan hyödynnä puuro sämpylätaikinassa ja leivo herkulliset iltapalalämpimäiset. Kotimaiset täysjyvähiutaleet antavat sämpylätaikinaan potkua.

Uunissa paistuvien, itseleivottujen sämpylöiden pelkkä tuoksu saa jo veden kielelle. Sämpylät saavat uutta tvistiä, kun teet taikinan tähteeksi jääneeseen puuroon. Kotimaisesta viljasta tehty puurohiutale sisältää runsaasti kuitua sekä kivennäis- ja hivenaineita. Lisäämällä puuroa taikinaan, pääset herkuttelemaan kuitupitoisilla sämpylöillä.

Sämpylät ovat helppoja lämpimäisiä vaikka lasten kanssa leivottavaksi. Keitä reilu annos aamupuuroa ja leivo kattilan pohjalle jääneestä puurosta sämpylöitä evääksi mäkeen, hiihtoretkelle tai iltapalaksi – samalla pienennät ruokahävikkiäsi.

Kokeile sämpylätaikinassa rohkeasti erilaisia puurohiutaleita ja lisää taikinaan siemeniä, esimerkiksi auringonkukansiemeniä, tai manteli- ja pähkinärouhetta oman maun mukaan.

Pehmeät sämpylät puurosta

15–20 kpl

4 dl valmista Myllyn Paras Kaurahiutaleista tai Neljän Viljan Hiutaleista tehtyä puuroa

3 dl kuumaa vettä

30 g hiivaa

1-2 tl mineraalisuolaa

1 rkl siirappia

8-10 dl Myllyn Paras Sämpyläjauhoseosta

1 rkl rypsiöljyä

Lisää jäähtyneeseen puurokattilaan puuron sekaan kuumaa vettä ja liuota hiiva tähän kädenlämpöiseen seokseen. Anna seoksen olla kattilan kansi kiinni noin 15 min, kunnes seos alkaa kuplia.

Lisää suola ja siirappi ja alusta taikinaksi sämpyläjauhoseoksella. Lisää alustuksen loppupuolella hiukan öljyä. Löysähköstä taikinasta saat kuohkeimmat sämpylät.

Voit nostella nokareita esim. muffinipellille tai leivo taikina tangoiksi ja ota siitä palasia uunipellille.

Anna sämpylänokareiden kohota hyvin peitettyinä. Paista sämpylöitä 225-asteisen uunin keskitasolla n. 10 min.

Sisarussämpylät KARU-puurosta

noin 20 kpl

noin 5 dl valmista Myllyn Paras KARU Pikakaura-Ruishiutalepuuroa

3 dl vettä

30 g hiivaa

1-2 tl mineraalisuolaa

1 rkl siirappia tai hunajaa

3 dl Myllyn Paras Ruisjauhoja

noin 10 dl Myllyn Paras Hiivaleipäjauhoja

1 rkl rypsiöljyä

noin 1 dl pähkinärouhetta, mantelirouhetta, auringonkukansiemeniä

Lisää jäähtyneen puuron sekaan kuumaa vettä, tai kuumaan puuroon kylmää vettä. Liuota hiiva tähän kädenlämpöiseen seokseen. Lisää suola ja siirappi ja alusta kimmoisaksi taikinaksi jauhoilla. Lisää alustuksen loppupuolella hiukan öljyä sekä halutessasi pähkinä- tai mantelirouhetta tms. Löysähköstä taikinasta saat kuohkeimmat sämpylät. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi peitettynä.

Leivo kohonnut taikina tangoiksi ja ota siitä palasia, jotka pyörittelet vieri viereen uunipellille. Anna sisarussämpylöiden kohota uudelleen peitettynä. Paista sämpylöitä 210–225-asteisen uunin keskitasolla 10–15 min.

Reseptit: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • puurosämpylät
  • puuro
  • reseptit
  • arja elina laine
  • myllyn paras oy

Myllyn Paras valmistaa, myy ja markkinoi jauhoja, hiutaleita, suurimoita ja pastaa sekä pakastetaikinoita ja leivonnaispakasteita. Yrityksen kaksi tehdasta sijaitsevat Hyvinkäällä. Myllyssä valmistetaan jauhot, hiutaleet, suurimot sekä pastat. Pakastetehdas on keskittynyt pakastetaikinoiden ja leivonnaispakasteiden valmistukseen. Yhteensä yhtiö työllistää yli sata henkilöä. http://www.myllynparas.fi

Yhteyshenkilöt

Johanna Kemppinen

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointipäällikkö 044 312 2037