Tiedote

NCC rakentaa Biltemalle tilat Joensuuhun

Myymälä avaa Joensuun Voimatiellä keväällä 2013.

Tavarataloketju Biltema laajentaa toimintaansa NCC:n kehittämään liikekiinteistöön Joensuun Käpykankaan alueelle. Myymälä on ketjun 14. liike Suomessa ja pinta-alaa siihen tulee noin 3.000 neliömetriä. Rakentaminen käynnistyy kesällä 2012 ja avajaisia vietetään keväällä 2013.

NCC on kehittänyt Joensuun Voimatien kauppapuistoa vaiheittain vuodesta 2006. Kohteen ensimmäinen ja toinen vaihe valmistuivat 2008. Biltema sijoittuu kolmanteen ja viimeiseen vaiheeseen. Kauppapuistossa on liiketilaa yhteensä noin 10.000 neliömetriä.

– Olemme iloisia, että löysimme Bilteman verkostolle laajenemismahdollisuuden myös Joensuussa. Sen tarjonta täydentää muiden yrittäjien koko perheelle suunnattua valikoimaa, joten kauppapuiston muut toimijat saavat hyvän naapurin, NCC Property Developmentin yksikön johtaja Jukka Manninen lupaa.
NCC on toteuttanut Biltemalle tavaratalot myös Jyväskylään, Raisioon, Lappeenrantaan ja Kuopioon. Lisäksi rakenteilla ovat liiketilat Lahdessa ja Riihimäellä.

Bilteman tuotevalikoimaan kuuluu mm. työkaluja, rakennustarvikkeita, autotarvikkeita, polkupyöriä sekä vapaa-ajan tavaroita.
– Voimme jatkossa palvella Itä-Suomen markkina-aluetta entistä tehokkaammin. Joensuun hankepäätös syntyi nopeasti, lähinnä keskeisen sijainnin takia. Alueen vetovoimaisuus on jo hyvällä tasolla ja vahvistuu nyt entisestään. Uskomme, että Biltema tarjoaa monipuolisen ja odotetun koko perheen tuotevalikoiman alueen kuluttajille, kertoo maajohtaja Tommy Dolivo Biltema Suomi Oy:stä.

Lisätietoja:
NCC Property Development Oy, yksikön johtaja Jukka Manninen, puh. 010 507 5294

Aiheet

  • Rakentaminen, kiinteistö

Kategoriat

  • biltema
  • joensuu
  • kauppapuisto

NCC on yksi pohjoismaiden johtavista rakennus- ja kiinteistökehitysyrityksistä. Sen vuosittainen liikevaihto on n. 5,8 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 17 500. NCC-yhtiöitä Suomessa ovat NCC Rakennus Oy, NCC Asuminen, NCC Property Development Oy ja NCC Roads Oy. NCC-yhtiöiden vuotuinen liikevaihto Suomessa on yli 900 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 2700. www.ncc.fi

Yhteyshenkilöt