Ohita
Vauhdikkaat Nestlé Healthy Kids -iltapäiväkerhot liikuttavat tuhansia lapsia eri puolilla Suomea

Tiedote -

Vauhdikkaat Nestlé Healthy Kids -iltapäiväkerhot liikuttavat tuhansia lapsia eri puolilla Suomea

- UKK-instituutin selvityksen mukaan iltapäiväkerhot vahvistivat lasten kokemusta omista liikuntataidoistaan ja innostivat liikkumaan.

Vauhdikkaat Nestlé Healthy Kids -iltapäiväkerhot kannustavat tuhansia lapsia liikkumaan eri puolilla Suomea. Suuren suosion saavuttaneet, ilmaiset iltapäiväkerhot jatkuvat jo neljättä vuotta. Ne ovat mahdollistaneet liikunnallisten iltapäiväkerhojen järjestämisen kymmenillä paikkakunnilla Suomessa. Tänä vuonna reippaillaan 20 paikkakunnalla kevään ja syksyn aikana.

Nestlé Healthy Kids on Nestlén ja Suomen Urheiluliiton yhteistyöohjelma. Ohjelma on kannustanut lapsia liikkumaan ja saamaan tietoa terveellisestä ravinnosta jo vuodesta 2014. Ohjelmassa alakoululaiset osallistuvat iltapäiväkerhoihin, joissa opetellaan liikunnan perustaitoja: hyppäämistä, heittämistä ja juoksemista yleisurheilun keinoin. Lisäksi lapset saavat tietoa terveellisestä ruokavaliosta UKK-instituutin Terve koululainen -hankkeen suunnittelemista toiminnallisista tuokioista.

- On hienoa jatkaa hanketta, jolle jokainen viime vuoden ohjaaja koki olevan kysyntää omalla paikkakunnallaan. Paikallisista urheiluseuroista tulevat ohjaajat pystyvät hyödyntämään kerho-sisältöjä, materiaaleja ja ohjelmasta opittua myös muussa seuransa ohjaustoiminnassa, kertoo Suomen Urheiluliiton projektipäällikkö Tiina Haapanen.

Viime vuonna Nestlé Healthy Kids -ohjelma liikutti noin 10 000:ta 6−12-vuotiasta lasta yhteensä noin 4 000 tuntia. Iltapäiväkerhojen lisäksi kouluilla järjestettiin luokkien välinen Aktiivisuushaaste-kilpailu, jossa koululaiset mittelevät siitä, mikä on aktiivisin luokka terveyttä edistävissä arkihaasteissa. Haastekilpailuun osallistui luokkia yhteensä 46 koulusta. Yhteistyöohjelma on näin liikuttanut kolmen vuoden aikana yhteensä 57 kerhossa jo melkein 30 000 alakoululaista.

UKK-instituutti on selvittänyt Nestlén ja Suomen Urheiluliiton pyynnöstä kahtena vuonna lasten liikunta- ja ravintotottumuksia sekä heidän arvioitaan omista taidoistaan ja niiden muutoksista iltapäiväkerhojen alussa ja lopussa tehtävien kyselyjen avulla. Lapset kokivat, että heidän liikuntataitonsa kehittyivät kerhon aikana. Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta lapsesta oli kiinnostunut lisäämään liikuntaa ja lähes kaikki halusivat jatkaa iltapäiväkerhossa myös tulevaisuudessa, jos se on mahdollista.

Lisää liikettä alakoululaisille kouluympäristössä

Suositusten mukaan suomalaisten kouluikäisten lasten ja nuorten tulisi terveytensä kannalta liikkua päivittäin vähintään 1−2 tuntia monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Tuoreet objektiiviset mittaukset ovat osoittaneet, että vain pieni osa suomalaisista lapsista ja nuorista yltää suositusten mukaisiin liikuntamääriin. Koululaisten arkeen tarvitaankin monipuolisia ja helposti toteutettavia mahdollisuuksia lisätä liikkumista ja vähentää paikallaanoloa. Vähän liikkuville lapsille liikunnan lisääminen koulupäiviin ja koulujen yhteydessä järjestettävä kerhotoiminta on erityisen tärkeää.

- Nestlé Healthy Kids saa jälleen ison joukon koululaisia liikkeelle ja opastaa terveellisen syömisen keskeisissä teemoissa. Yleisurheilussa yhdistyvät hyppääminen, heittäminen ja juokseminen ovat perustaitoja kaikessa liikunnassa. Ne luovat hyvää pohjaa liikunnalliseen elämäntapaan, sanoo Suomen Urheiluliiton seurapalvelujohtaja Harri Aalto.

Nestlé tavoitteena on saada koululaiset liikkumaan enemmän ja lisätä lasten tietoja kaikkialla maailmassa terveellisen ruoan ja liikunnan hyödyllisyydestä. Nestlén Healthy Kids -ohjelma toimii jo 80 maassa ympäri maailmaa. Ohjelma perustuu viranomaisten, tutkimuslaitosten, vapaaehtoisjärjestöjen ja urheiluseurojen kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Ohjelman toteuttaminen perustuu kussakin maassa voimassa oleviin kansallisiin ravitsemussuosituksiin. Ohjelmaan ei sisälly minkään tuotteiden tai tuotemerkkien mainontaa.

Lisätietoa:

http://www.yleisurheilu.fi/lapset-ja-nuoret/koulu/iltapaivakerho-koulussa

Suomen Urheiluliitto, seurapalvelujohtaja Harri Aalto, harri.aalto@sul.fi

UKK-instituutti, suunnittelija Raija Oksanen, raija.L.oksanen@uta.fi

Suomen Nestlé, viestintäpäällikkö Anu-Maaria Vaalama, p. 010 39 51 483,

Lähteet:

Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille, 2008 Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2016.

Aiheet

Kategoriat


Nestléstä

Nestlé on maailman johtava elintarvikealan yritys. Toimintamme perustuu ajatukseen Good Food, Good Life. Haluamme tarjota kuluttajille maukkaita ja ravitsevia tuotteita jokaiseen elämäntilanteeseen. Maailmanlaajuisesti Nestlé työllistää yli 335 000 ihmistä 436 tehtaallaan ja toimistoissaan lähes 200 maassa. Suomessa Nestléllä työskentelee noin 300 henkilöä tehtaillamme Turussa ja Juuassa sekä pääkonttorillamme Espoossa.

Jo 150 vuoden ajan olemme parantaneet ihmisten ja lemmikkieläinten elämää tarjoamalla innovatiivisia tuotteita ja palveluita, jotka on kehitetty tieteellisen tutkimustyön pohjalta. Nestléllä on elintarvikealan laajin tutkimus- ja tuotekehitysyksiköiden verkosto. Pyrimme kehittämään maukkaampia ja terveellisempiä tuotteita.

Nestlén laajaan tuotevalikoimaan kuuluu monia suomalaisille tuttuja tuotemerkkejä, kuten Piltti, Nescafé ja Maggi.

Yhteyshenkilöt

Nina Hannola

Nina Hannola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 40 1841827

Suomen Nestlé

Suomen Nestlé valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat niin Suomessa valmistettavat PILTTI -lastenruoat kuin myös kansainvälisesti tunnetut tuotteet kuten Nescafé, After Eight, Maggi ja Nestlé-aamiaismurot.