Tiedote -

Aja näin – säästät polttoainetta ja renkaita

Autoilu maksaa riihikuivaa rahaa. Mutta tiesitkö, että voit säästää satasia viilaamalla ajotyyliäsi ja menopelisi kohtelua? Maaliskuussa voi vaihtaa jo kesärenkaisiin, mutta turvallisuusseikat huomioiden tai säästösyistä se ei ole perusteltua.

Kesäkumeihin ei kannata siirtyä vielä ainakaan rikastumisen toivossa, sillä kesä- ja talvirenkaiden välillä ei ole suurtakaan eroa polttoaineen kulutuksessa.

– Toisin kuin yleensä luullaan, talvirenkaan vierintävastus on yleisesti matalampi kuin useimpien kesärenkaiden, Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri sanoo.

Sen sijaan kaasujalan keventäminen säästää sekä autoa että polttoainetta. Vältä siis kaahailua, äkkijarrutuksia ja kiihdytyksiä. Unohda myös liian pienellä vaihteella jurnuttaminen.

Renkaissa hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä. Kalliimmat renkaat maksavat itsensä takaisin polttoaineen kulutuksessa.

– Premium-luokan talvirenkaat kuluttavat pienemmän vierintävastuksensa ansiosta puoli litraa vähemmän polttoainetta sadalla kilometrillä kuin vastaavat halpisrenkaat. Keskimäärin talvirenkailla ajetaan 30 000–45 000 kilometriä, joten pitkästä pennistä tässä puhutaan, lähes 300 eurosta, sanoo Morri.

Ilmanpaineissa ei kannata pihtailla, sillä täydempi rengas pienentää vierintävastusta jopa kymmenen prosenttia – ja kun rengas pyörii kevyesti, myös polttoainetta säästyy.

Lisätietoja:

Matti Morri, teknisen asiakaspalvelun päällikkö, Nokian Renkaat Oyj, puh. 010 401 7621, matti.morri@nokiantyres.com

Kuvateksti:Premium-luokan talvirenkaat kuluttavat pienemmän vierintävastuksensa ansiosta puoli litraa vähemmän polttoainetta sadalla kilometrillä kuin vastaavat halpisrenkaat. Talvirenkailla ajetaan keskimäärin 30 000–45 000 kilometriä, joten säästö on lähes 300 euroa.

Renkaan käyttövinkkejä

www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/rengastietoa/kayttovinkkeja

Talvirenkaisiin enemmän ilmaa

www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/rengastietoa/rengaspaineet

Aiheet

  • Autot ja liikenne

Kategoriat

  • nokian renkaat
  • talvirengas
  • hakkapeliitta

Nokian Renkaat keskittyy ainoana rengasvalmistajana maailmassa tuotteisiin ja palveluihin, jotka helpottavat ihmisten turvallista liikkumista pohjoisissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Yhtiön liikevaihto vuonna 2014 oli noin 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä yli 4 000. Nokian Renkaiden osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. www.nokianrenkaat.fi

Yhteyshenkilöt

Teemu Sainio

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Ulkoinen viestintä, mediasuhteet 010 401 7296