Lehdistötiedote

Kun kuulet kavionkopsetta… Kansainvälisenä NET-päivänä 10.11. huomio kiinnittyy harvinaisiin syöpiin

2010-11-10 11:01

Kun kuulet kavionkopsetta, kyseessä on luultavasti hevonen eikä seepra. Näin lääketieteen opiskelijoita perimätiedon mukaan opastetaan diagnoosien tekemisessä:   Jos oireet viittaavat selvästi johonkin yleiseen vaivaan tai sairauteen, useimmiten kyse on juuri siitä eikä harvinaisesta sairaudesta. Joskus kavionkopse voi kuitenkin olla merkki harvinaisesta taudista. Esimerkiksi neuroendokriiniset tuumorit (NET) eli  eri puolilla elimistöä esiintyvät kasvaimet jäävät usein tunnistamatta ja diagnoosin saaminen voi viivästyä vuosia, vaikka tautiin on olemassa tehokkaita hoitoja. Kansainvälisenä NET-päivänä 10.11. pyritäänkin lisäämään lääkärien tietoisuutta neuroendokriinisistä kasvaimista.

Päivän aikana erilaisilla koulutus- ja kampanjatapahtumilla sekä viestinnällä lisätään tietoa neuroendokriinisten kasvainten oireista, tunnistamisesta ja hoidosta.

Pitkittynyt vatsakipu voi olla merkki NETistä

Suomessa diagnosoidaan noin 200 -250 uutta NET-potilasta vuodessa.  Kasvaimet saavat alkunsa hormoneja tuottavissa soluissa, ja yleisimmin kasvaimia esiintyy suolistossa ja keuhkoissa. Kasvaimet voivat aiheuttaa paikallisoireita kuten vatsakipua, verenvuotoa ja suolitukoksia tai yleisoireita kuten ripulia ja ihon punehtumiskohtauksia. Juuri kasvojen kuiva punotus voikin olla merkki, joka erityisesti yhdessä suolistovaivojen kanssa voi johdattaa lääkärin NET-diagnoosin jäljille.

Neuroendokriinisten kasvainten ensisijainen hoito on leikkaus, jolla pyritään poistamaan kasvain ja sairastuneet imusolmukkeet, sekä oireita lievittävä lääkitys.  Sairauden ennuste on suhteellisen hyvä, ja se onnistutaan usein pitämään lääkehoidon avulla kurissa pitkiä aikoja vaikka kasvaimia ei pystyttäisikään poistamaan leikkauksella.

Lisätietoja osoitteessa  http://netcancerday.org/

Luokittelu

Aiheet:
Terveys, sairaanhoito, lääketiede
Tunnisteet:
karsinoidikasvain,
neuroendokriininen tuumori,
neuroendokriiniset kasvaimet,
neuroendokriininen kasvain,
net,
novartis