2012-04-10 11:44 Lääkkeiden hintalautakunta on hyväksynyt Novartiksen everolimuusin (kauppanimeltä Afinitor) rajoitetusti peruskorvattavaksi (42%) uuteen käyttöaiheeseen.
Lehdistötiedote
Tutkimus: Everolimuusi hidastaa taudin etenemistä potilailla, joilla on edennyt haiman neuroendokriininen kasvain
2011-02-15 13:49Arvostetussa New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että everolimuusi yli kaksinkertaistaa ajan, jonka edennyttä neuroendokriinista haimakasvainta sairastavat potilaat elävät ilman että heidän tautinsa etenee1.
RADIANT-3-tutkimuksessa everolimuusia saaneilla potilailla tauti eteni keskimäärin 11 kuukauden kuluttua hoidon aloituksesta, kun lumelääkettä saaneilla tauti alkoi edetä 4,6 kuukauden kuluttua. Puolentoista vuoden kuluttua yli kolmanneksella (34%) everolimuusia saaneista potilaista syöpäkasvain ei ollut kasvanut, kun lumelääkettä saaneista potilaista vastaava luku oli 9 prosenttia.
Alun perin kansainvälisessä syöpäkongressissa viime vuonna julkaistut tulokset tukevat aiempia tutkimustuloksia2. Everolimuusia on tutkittu myös keuhkon ja mahasuolikanavan neuroendrokriinisen kasvaimen hoidossa (RADIANT 2-tutkimus). Everolimuusia käytetään edenneen munuaissyövän hoitoon, kun aiemmat VEGF-täsmähoidot eivät tehoa.
Haiman neuroendokriiniset kasvaimet saavat alkunsa haiman saarekesoluista. Kasvain voi kasvaa nopeasti. Kyseessä ei ole haimasyöpä vaan erillinen, harvinainen sairautensa, joka usein todetaan vasta siinä vaiheessa kun se on jo levinnyt muualle elimistöön ja on vaikeampi hoitaa. Potilaat, joilla on edennyt haiman neuroendokriininen kasvain elävät keskimäärin kaksi vuotta. Haiman neuroendokriinisien kasvainten esiintyvyys on 1 tapaus 100 000 asukasta kohti vuodessa.
Everolimuusi on selektiivinen mTOR-estäjä. Everolimuusi estää tehokkaasti tiettyjen solun kasvua ja aineenvaihduntaa sekä uusien verisuonten kasvua edistävien signaalien kulun solun sisällä. Tämän on osoitettu hidastavan kasvaimen kasvua.
Radiant-3-tutkimuksesta
RADIANT-3 on vaiheen 3 tutkimus satunnaistettu, lumekontrolloitu monikeskuksinen kaksoissokkotutkimus. Tutkimuksessa selvitettiin everolimuusin tehoa ja siedettävyyttä verrattuna lumelääkkeeseen 207 potilaalla, jotka sairastivat haiman neuroendokriinista kasvainta. Potilaat satunnaistettiin 1:1 saamaan suun kautta päivittäin joko 10 mg everolimuusia ja parasta oireenmukaista tukihoitoa tai lumelääkettä ja parasta oireenmukaista tukihoitoa1.
Tutkimuksen ensisijainen päätepiste on taudin etenemättömyysaika. Toissijaisia päätepisteitä ovat siedettävyys, hoitovaste ja elinaika1.
Everolimuusi pidensi taudin etenemättömyysaikaa 4,6 kuukaudesta 11,0 kuukauteen verrattuna pelkkään oireenmukaiseen tukihoitoon (p< 0,0001). Taudin suhteellinen etenemisen riski pieneni 65% potilailla, joilla on pitkälle edennyt haiman neuroendokriinen kasvain1.
Tutkimuksessa havaitut yleisimmät haittavaiktuksia olivat linjassa everolimuusihoidon yhteydessä aiemmin havaittuihin haittoihin. RADIANT – 3 tutkimuksessa tavallisimmat haittavaikutukset olivat suun alueen stomatiitti, ihottuma, ripuli ja väsymys1.
RADIANT-2-tutkimuksesta
RADIANT-2 on vaiheen 3 satunnaistettu, lumekontrolloitu monikeskuksinen kaksoissokkotutkimus. Tutkimuksessa selvitettiin everolimuusin ja oktreotidi LARin tehoa ja siedettävyyttä verrattuna lumelääkkeeseen ja oktreotidi LARiin 429 potilaalla, jotka sairastivat pitkälle edennyttä keuhkon, ruoansulatuskanavan tai muun elimen neuroendokriinista syöpää. Potilaat satunnaistettiin 1:1 saamaan suun kautta päivittäin joko 10 mg everolimuusia ja 30 mg oktreotidi LARia (kerran 28 päivässä) tai lumelääkettä ja oktreotidi LARia4
Tutkimuksen ensisijainen päätepiste on taudin etenemättömyysaika. Toissijaisia päätepisteitä ovat siedettävyys, hoitovaste ja elinaika.
Neuroendokriinisistä kasvaimista (NET)
Neuroendokriininen kasvain (NET- tai aiemmin karsinoidikasvain) on yleisnimitys ryhmälle harvinaisia, usein hitaasti kehittyviä kasvaimia. NET-kasvainten insidenssi on noin 5 tapausta per 100 000 henkilöä5.
Neuroenedokriiniset kasvaimet saavat alkunsa hormoneita erittävistä soluista, joita on eri puolilla elimistöä. Neuroendokriinisiä kasvaimia tavataan useimmiten ohutsuolessa, umpilisäkkeessä, mahalaukussa, peräsuolessa ja keuhkoissa. Potilailla, joilla on toimiva, hormonia erittävä kasvain, voi olla kuivaa punotusta (flushing) tai ripulia5.
Lähteet
1. Yao, et al. Everolimus for Advanced Pancreatic Neuroendocrine Tumors. New Eng J Med 2011;364:514-23.
2. Yao, et al. Everolimus versus placebo in patients with advanced pancreatic neuroendocrine tumors (pNET) (RADIANT-3). 12th World Congress on Gastrointestinal Cancer, Barcelona. July 1, 2010.
3. Yao et al. A randomized, double-blind, placebo-controlled, multicenter phase III trial of everolimus in patients with advanced pancreatic neuroendocrine tumors (pNET) (RADIANT-3). 35th European Society for Medical Oncology Congress. October 9, 2010.
4. LBA8. Pavel et al. A randomized, double-blind, placebo-controlled, multicenter phase III trial of everolimus + octreotide LAR vs placebo + octreotide LAR in patients with advanced neuroendocrine tumors (NET) (RADIANT-2). 35th European Society for Medical Oncology Congress. October 9, 2010.
5. Yao, et al. One Hundred Years After "Carcinoid:" Epidemiology of and Prognostic Factors for Neuroendocrine Tumors in 35,825 Cases in the United States. Journal of Clinical Oncology. June 20 2009; vol. 26, number 18.



