Ohita
Pernod Ricard Finlandin työntekijät kokoontuvat Pidä Saaristo Siistinä ry:n avustuksella ja ohjeistuksella siistimään Aurajoen rantoja.
Pernod Ricard Finlandin työntekijät kokoontuvat Pidä Saaristo Siistinä ry:n avustuksella ja ohjeistuksella siistimään Aurajoen rantoja.

Tiedote -

Pernod Ricard taistelee ympäristön jätettä vastaan siivoamalla ja kouluttamalla – Suomessa vastuullisuuspäivän aikana puhdistuvat Aurajoen rannat

Pernod Ricard viettää kesäkuussa jo kahdeksatta vastuullisuuden päivää, Responsib’ALL day’tä. Konsernin 18 500 työntekijää 85 yhtiöstä ympäri maailmaa keskittyvät koko päivän ajan kahden YK:n kestävän kehityksen tavoitteen ympärille: puhdas vesi ja sanitaatio sekä maanpäällinen elämä. Suomessa Pernod Ricard Finlandin työntekijät kokoontuvat Pidä Saaristo Siistinä ry:n avustuksella ja ohjeistuksella siistimään Aurajoen rantoja.

Pernod Ricard uskoo vahvasti siihen, että myös yritykset ovat vastuussa ympäristönsuojelusta ja niiden tulee olla siinä suunnannäyttäjinä. Yhtiö allekirjoitti Impact 2030 -sopimuksen, mikä yhdistää eri toimijoita yksityiseltä ja julkiselta sektorilta sekä yliopistomaailmasta rohkaistakseen yritysten työntekijöitä edesauttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDG) saavuttamisessa. Koska vesi ja maanpäällisen elämän monipuolisuus ovat keskeisessä asemassa Pernod Ricardin liiketoiminnassa, yhtiön kahdeksas vastuullisuuden päivä keskittyy näihin kahteen kestävän kehityksen tavoitteeseen: SDG 6 ”puhdas vesi ja sanitaatio” ja SDG 15 ”maanpäällinen elämä”. 

Taistelu vesistöjen puhtauden puolesta maailmalla ja Suomessa

Vesi on tärkein ainesosa kaikissa Pernod Ricardin tuotteissa. Tämän myötä 40 sadasta vastuullisuuden päivän projektista pyhitetään rantojen, jokien ja järvien siivoamiseen eri puolilla maailmaa. Suomen lisäksi vesistöjä puhdistetaan esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Brasiliassa, Kiinassa, Australiassa, Filippiineillä, Belgiassa, Etelä-Afrikassa, Koreassa, Japanissa, Iso Britanniassa ja Turkissa.

Suomessa Pernod Ricard Finlandin työntekijät kokoontuvat päiväksi Turkuun siivoamaan Aurajoen rantoja yhdessä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Yhdistyksen Siisti Biitsi -kampanjan tarkoituksena on siivota rantoja, herättää kiinnostusta rantojen roskaisuustilanteeseen, kerätä tietoa rantojen roskaisuudesta sekä mahdollistaa konkreettisen ympäristötyön ja hauskan ulkoilupäivän yhdistäminen.

”On kunnia päästä näinkin konkreettisesti edesauttamaan koko maailmaa puhuttavassa ongelmassa. Vesistöjen puhtaus on ensiluokkaisen tärkeää ja yhdessä tekemällä ja tietoisuuden levittämisellä pystymme aidosti auttamaan. Yli 70 työntekijämme yhteisvoimin saamme varmasti tulosta aikaan”, kertoo Pernod Ricard Finlandin toimitusjohtaja Jori Manninen.

Muovijätteen vähentämiseen kiinnitetään huomiota konsernissa jo käyttövaiheessa. Kiinassa työntekijät käyvät yli 25 kaupungin cocktailbaareissa, hotelleissa ja ravintoloissa jakamassa biohajoavia sekoitustikkuja ja pillejä sekä levittämässä tietoa muovin aiheuttamista ympäristöongelmista.

Lue lisää muiden maiden projekteista tästä linkistä.

Aidosti vastuullinen yritys

Pernod Ricard konsernin sisäisen työtyytyväisyyskyselyn perusteella 18 500 työntekijästä 96 % ovat ylpeitä yrityksestä ja 95 % kertoo tukevansa täysin konsernin arvoja. 92 % työntekijöistä on sitä mieltä, että yritys on vastuullinen toimija yhteisönsä jäsenenä.

Jos haluat nähdä, mitä paikallisten yhteisöjen auttaminen tarkoittaa Pernod Ricard -konsernille, käy katsomassa video, jonka löydät tästä linkistä.

Pernod Ricardin Responsib’ALL Day lukuina:

  • Kahdeksas vuotuinen tapahtuma.
  • 150.000 tuntia omistettu maailmanlaajuisesti kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi vuonna 2017. Yli miljoona tuntia, kun lasketaan yhteen kaikki vastuullisuuden päivät.
  • 18.500 sitoutunutta työntekijää
  • Kaikki 85 yhtiötä mukana
  • Eri yhteisöissä maailmanlaajuisesti 100 projektia, jotka hyötyvät Pernod Ricardin tuesta
  • 470 eläinkunnan lajia avustettu
  • 13.500 kasvia istutettu
  • 40 jokea, järveä, rantaa puhdistettu työntekijöidemme toimesta

Aiheet


Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa. Pernod Ricard Finland on myös laadukkaiden kotimaisten alkoholijuomien valmistaja.

Pernod Ricard Finland Oy on palkittu neljä kertaa suurimman asiakkaansa Alkon parhaana toimittajana.

Yhteyshenkilöt

Heidi Kytöluhta

HR Business Partner 040 036 1047

Laadukkaan juomakulttuurin edistäjä – matkalla alan arvostetuimmaksi toimijaksi

Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa.
Hiilineutraalilla tehtaallamme Turussa valmistetaan alkoholijuomia yli 150-vuotisella ammattitaidolla ja meillä työskentelee 90 sitoutunutta ammattilaista. Toimintaamme ohjaa konsernimme vastuullisuusstrategia, Good Times from a Good Place, jonka tavoitteet on sidottu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Pernod Ricard Finland Oy
Fabianinkatu 8
00130 Helsinki