Ohita
Suurin osa suomalaisista pitää alkoholilakimuutosta askeleena oikeaan suuntaan.
Suurin osa suomalaisista pitää alkoholilakimuutosta askeleena oikeaan suuntaan.

Tiedote -

Tutkimus: Alkoholilakimuutos oli askel oikeaan suuntaan

Kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista pitää itseään vastuullisina alkoholinkäyttäjinä (55 % täysin ja 29 % jokseenkin samaa mieltä) ja uutta alkoholilakia askeleena oikeaan suuntaan (34 % täysin ja 32 % jokseenkin samaa mieltä).

40 prosenttia vastaajista piti tiukan alkoholilainsäädännön purkamista toiseksi tärkeimpänä keinona suomalaisen juomakulttuurin kehittämiseksi yhä vastuullisemmaksi. Kaikkein tärkeimpänä keinona vastaajat (61 %) pitivät vanhempien esimerkkiä, ja kolmanneksi tärkeimmäksi arvioitiin pitkään jatkuneen terveystrendin vaikutus (31 %). Vähiten vastaajat luottivat keinoina mainonnan ja saatavuuden rajoittamiseen (11 %) sekä verojen/hintojen korotuksiin (13 %).

Vastaajien valtaosa (63 %) oli sitä mieltä, ettei lakimuutos juuri näy suomalaisten arjessa. Yli puolet (55 %) kertoi, ettei ole suuremmin muuttanut omaa käytöstään, vaikka uusi laki mahdollistaa esimerkiksi hieman entistä väkevämpien alkoholijuomien ostamisen päivittäistavarakaupasta sekä ravintoloiden happy hour -tarjoukset ja entistä pidemmät aukioloajat niin ravintoloissa kuin Alkossa.

Altian ja Pernod Ricard Finlandin tilaaman tutkimuksen toteutti YouGov Finland kuluttajapaneelissaan 25.-28.5.2018 välisenä aikana. Tutkimuksen kohderyhmä olivat 18 vuotta täyttäneet suomalaiset ja lopullinen kokonaisvastaajamäärä 1007 henkilöä.

Keskustelu aiheesta jatkuu
Yllätyslavalla SuomiAreena-rannassa tiistaina 17.7. kello 15.40-16.10:
”Uusi alkoholilaki, muuttuiko mikään?” Paneelissa Samuil Angelov, Tuomas Enbuske, Mikael Jungner, Noora Sipilä ja Sinuhe Wallinheimo. Tervetuloa!

Lisätiedot:

Anna Hakala
Senior Manager Public Affairs
Pernod Ricard Sweden and Northern Europe
040 5937 335
anna.hakala@pernod-ricard.com

Petra Gräsbeck
Director, Communications and Corporate Relations
Altia
040 767 0867
petra.grasbeck@altiacorporation.com

Aiheet

Kategoriat


Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa. Pernod Ricard Finland on myös laadukkaiden kotimaisten alkoholijuomien valmistaja.

Pernod Ricard Finland Oy on palkittu neljä kertaa suurimman asiakkaansa Alkon parhaana toimittajana.

Yhteyshenkilöt

Tiina Heusala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä, yhteiskuntavastuu 040 7733 453

Laadukkaan juomakulttuurin edistäjä – matkalla alan arvostetuimmaksi toimijaksi

Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa.
Hiilineutraalilla tehtaallamme Turussa valmistetaan alkoholijuomia yli 150-vuotisella ammattitaidolla ja meillä työskentelee 90 sitoutunutta ammattilaista. Toimintaamme ohjaa konsernimme vastuullisuusstrategia, Good Times from a Good Place, jonka tavoitteet on sidottu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Pernod Ricard Finland Oy
Fabianinkatu 8
00130 Helsinki