Ohita
VUODEN VIINI 2014 ON CASTILLO DE MOLINA RESERVA PINOT NOIR

Tiedote -

VUODEN VIINI 2014 ON CASTILLO DE MOLINA RESERVA PINOT NOIR

Jo 17:ttä kertaa järjestetyssä Vuoden Viinit – kilpailussa tuomariston eteen katettiin tänä vuonna ennätykselliset 600 viiniä, jotka arvioitiin sokkona 19 eri sarjassa. Koko kilpailun voitti ja Vuoden Viiniksi 2014 on valittu chileläinen Castillo de Molina Reserva Pinot Noir. Viini voitti kultaa myös omassa sarjassaan (Uuden maailman punaviinit 10-17 €). Pernod Ricard Finlandin viinisalkusta omat sarjansa voittivat lisäksi kaksi eurooppalaista klassikkoviiniä, Espanjan Riojasta tuleva Campo Viejo Reserva sekä Gisselbrecht Riesling Grand Cru Muenchberg Ranskan Alsacesta. Viime vuonna Alkoihin ilmestynyt ja suuren suosion saavuttanut australialainen luomuhanapakkaus Jacob’s Creek Earth.Vine.Grape Chardonnay nappasi omassa sarjassaan hopeamitalin ja neljä chileläistä suosikkia palkittiin kunniamaininnoin.


Castillo de Molina Reserva Pinot Noir on Curicón laaksossa syntynyt notkea ja samettisen hedelmäinen punaviini, joka antaa erinomaisen kuvan uuden maailman pinot noir -tyylistä. Kypsän kirsikkaista ja aavistuksen vaniljaista viiniä kannattaa maistella ruokaisten pastakastikkeiden, grillatun kalan tai chilillä maustettujen possunkyljysten kanssa.


Campo Viejo Reserva voitti kultaa yli kymmenen euron eurooppalaisten punaviinien sarjassa. Tämä keskitäyteläinen espanjalainen on kuulunut suomalaisten suosikkeihin jo vuosia, eikä ihme, sillä se hurmaa kypsällä hedelmäisyydellä ja tyylikkäällä paahteisuudella. Jos tämä riojalainen punaviini ei ole vielä tuttu, siihen kannattaa tutustua esimerkiksi pääsiäislampaan seurassa. Se on mainio kumppani myös mausteiselle chorizolle, pähkinäiselle vuoristokinkulle tai kypsälle manchegolle.


Gisselbrecht Riesling Grand Cru Muenchberg nappasi kirkkaimman mitalin yli kymmenen euron hintaisten eurooppalaisten valkoviinien sarjassa. Muenchberg eli munkkien kukkula on yksi Koillis-Ranskassa sijaitsevan Alsacen tunnetuimmista grand cru –tarhoista, ja viini edustaa klassista ja rehevää alsacelaista grand cru –tyyliä. Etelään ja kaakkoon avautuvat Muenchbergin jyrkät rinteet tarjoavat erinomaisen kasvupaikan Riesling-köynnöksille. Rypäleet poimitaan aina käsin, jolloin vain parhaat tertut päätyvät Dambach-la-Villessä sijaitsevalle viinitilalle. Gisselbrechtin lippulaivaviinin avoimesta tuoksusta voi löytää kypsiä sitrushedelmiä, kukkaisuutta ja hunajaa. Kuiva, suoraselkäisen hapokas ja tyylikkään mineraalinen viini kestää ruokapöydässä voimakkaampiakin makuja. Tämän rieslingin voi avata esimerkiksi teriyaki-marinoitujen ja grillattujen lohimedaljonkien seuraan.


Jacob’s Creek Earth.Vine.Grape Chardonnay on nopeasti löytänyt tiensä monen suomalaisen luomusuosikiksi. Kaakkois-Australian aurinkoisilla viinitarhoilla syntyneessä valkoviinissä on avoin hedelmäinen tuoksu, josta voi erottaa vihreiden omenoiden, trooppisten hedelmien ja tuoreiden yrttien aromeja. Kuiva, sitruunaisen raikas ja hersyvän hedelmäinen valkoviini toimii joustavasti monien kasvis- kala tai äyriäisruokien kanssa. Pernod Ricard Finlandin viime syksynä lanseeraaman Earth Vine Grape -kasvisruokakilpailun voitto meni joensuulaiselle Hanna Suhoselle, jonka helposti onnistuvasta herkkutattirisotosta innostui 270 äänestäjää.

Lisätiedot: Pernod Ricard Finland, Marketing Manager Wines Tiina Heinonen

puh. 040 578 5008, tiina.heinonen@pernod-ricard.com

www.juomavinkki.fi, www.vuodenviinit.fi


PERNOD RICARD FINLANDIN VIINIVALIKOIMAN MENESTYJÄT
VUODEN VIINIT 2014 –KILPAILUSSA

Vuoden Viini 2014
Castillo de Molina Reserva Pinot Noir 2011
Alkon tuotenumero: 455377
Hinta: 10,99 €

Uuden maailman punaviinit, hinta 10-17 euroa
Castillo de Molina Reserva Pinot Noir 2011
Alkon tuotenumero: 455377
Hinta: 10,99 €/75 cl


Euroopan punaviinit, hinta 10-17 euroa
Campo Viejo Reserva 2008
Alkon tuotenumero: 006576
Hinta: 14,50 €/75 cl

Euroopan valkoviinit, hinta yli 10 euroa
Gisselbrecht Riesling Grand Cru Muenchberg 2010
Alkon tuotenumero: 591987
Hinta: 19,98 €/75 cl

Valkoiset hanapakkaukset
Jacob´s Creek Earth.Vine.Grape Chardonnay 2012
Alkon tuotenumero: 538778
Hinta: 35,90 €/3 litraa

Punaiset hanapakkaukset
Castillo de Molina Reserva Pinot Noir
Alkon tuotenumero: 469248
Hinta: 34,90 €/3 l

Uuden maailman valkoviinit, hinta yli 10 euroa
Castillo de Molina Reserva Sauvignon Blanc 2012
Alkon tuotenumero: 958027 (tilausvalikoima)
Hinta: 10,79 €/75 cl

Uuden maailman punaviinit, hinta yli 10 euroa
Tabali Reserva Syrah 2011
Alkon tuotenumero: 916397 (tilausvalikoima)
Hinta: 10,73 €/75 cl

Valkoiset hanapakkaukset
Santa Helena Chardonnay
Alkon tuotenumero: 567838
Hinta: 27,80 €/3L


Tervetuloa rentoon keväiseen tasting-tilaisuuteen maistelemaan Vuoden Viinit –menestyjiä sekä muita keväisiä uutuusjuomia perjantaina 4.4. klo 14-17 konttorillemme, keskelle kaupunkia: Fabianinkatu 8 (6. kerros)

Ilmoittautumiset 31.3. mennessä: laura.plet@pernod-ricard.com


Cebicin keittiön herkkutattirisotto
- Hanna Suhonen


1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl risottoriisiä
2 dl Jacob's Creek Earth.Vine.Grape Chardonnay -valkoviiniä
1 annos vahvaa espressoa
120 g herkkutatteja esikäsiteltynä
Noin 1 l kasvislientä
100 g raastettua parmesaania
suolaa
mustapippuria


KORISTELUUN
muutama timjamin oksa
parmesaanilastuja
oliiviöljyä


Mikäli käytät tuoreita sieniä, hienonna ne pieniksi kuutioiksi ja paista kuumalla pannulla nesteet pois. Laita sivuun odottamaan. Pakastetut esikäsitellyt sienet käytetään myöhemmin ruokaan sulatettuna. Kiehauta kasvisliemi. Hienonna sipuli hienoksi silpuksi ja hienonna myös valkosipuli. Kuumenna kasarissa kunnon nokare voita ja kuullota sipuli miedolla lämmöllä läpikuultavaksi, lisää loppuvaiheessa myös valkosipuli pannuun. Lisää joukkoon risottoriisi ja kuullota välillä sekoitellen, kunnes riisi on muuttunut kiiltäväksi. Lisää pannulle valkoviini ja sekoittele, kunnes viini on imeytynyt kokonaan riisiin. Lisää joukkoon keitetty espresso (pari-kolme ruokalusikallista, eli yksi pieni annos) ja sienet, imeytä taas neste riisin joukkoon ennenkuin lisäät uuden kauhallisen kiehuvaa kasvislientä. Lientä menee suunnilleen litra, risoton kuuluu olla valuvaa ja samettisen pehmeää. Kun riisi on al dente, lisää joukkoon raastettu parmesaani, kunnon nokare voita ja timjami. Sekoita huolella ja tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Mikäli juusto ja voi tukevoittaa risottoa liikaa, lisää tilkkanen lientä. Koristele annos timjamilla, parmesaanilastuilla ja muutamalla pisaralla oliiviöljyä. Tarjoile annos välittömästi.
http://cebicinkeittio.blogspot.se

Aiheet

Kategoriat


Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa. Pernod Ricard Finland on myös laadukkaiden kotimaisten alkoholijuomien valmistaja.

Pernod Ricard Finland Oy on palkittu kolmesti suurimman asiakkaansa Alkon parhaana toimittajana.

 

Yhteyshenkilöt

Tiina Heusala

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä, yhteiskuntavastuu 040 7733 453

Laadukkaan juomakulttuurin edistäjä – matkalla alan arvostetuimmaksi toimijaksi

Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö.

Pernod Ricard Finland Oy vastaa Pernod Ricard Groupin tuotteiden sekä monien muiden kansainvälisesti tunnettujen viinien ja väkevien alkoholituotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa.
Hiilineutraalilla tehtaallamme Turussa valmistetaan alkoholijuomia yli 150-vuotisella ammattitaidolla ja meillä työskentelee 90 sitoutunutta ammattilaista. Toimintaamme ohjaa konsernimme vastuullisuusstrategia, Good Times from a Good Place, jonka tavoitteet on sidottu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Pernod Ricard Finland Oy
Fabianinkatu 8
00130 Helsinki