Tiedote -

Philips tutki yhteistyössä Otantatutkimuksen kanssa: Yhä useampi haluaisi laittaa enemmän ruokaa kotona

Ihmisten kiinnostus ruokaa ja terveyttä kohtaan on kasvanut entisestään ja trendi näkyy myös kotikeittiöissä. Philipsin tuore tutkimus antaa kattavan kuvan suomalaisten asenteista ruokaa ja ruoanlaittoa kohtaan.

Otantatutkimuksen toteuttamasta tutkimuksesta käy ilmi, että selvä enemmistö suomalaisista (71 %) haluaisi kokata kotona nykyistä enemmän. Samalla peräti 36 % vastaajista kertoo, että he valmistavat yleensä ruoan itse alusta lähtien, tuoreista raaka-aineista. Kokkaaminen onkin monelle myös itsensä toteuttamista: joka viides kertoo kokeilevansa uusia ruokalajeja säännöllisesti ja lähes yhtä moni (16 %) sanoo rentoutuvansa ruoanlaiton parissa. Harrastuksekseen ruoanlaiton mainitsee 13 % suomalaisista ja jopa joka viides pääkaupunkiseudun asukkaista.

Vaikka ruoka on Suomessa kallista, laatu nousee usein hintaa tärkeämmäksi valintakriteeriksi: ”Tutkimus osoittaa, että merkittävä osa suomalaisista valitsee ostoskoriinsa mahdollisimman laadukkaita tuotteita ja lähiruokaa. Jopa joka kolmas sanoo, että tuotteen laatu on hintaa tärkeämpi valintakriteeri ja joka viides suosii lähiruokaa, vaikka se maksaisi enemmän. Samalla kuitenkin 32 % suomalaisista kertoo, että raaka-aineiden hinta määrittää ruokavalintoja”, kertoo Juha Marttila tutkimuksen toteuttaneesta Otantatutkimus Oy:stä.

Ruokaan liittyy vahva sosiaalinen ulottuvuus

Ruoka yhdistää ihmisiä saman pöydän ääreen – ja sen ulkopuolellakin. Tutkimus osoittaa, että ”kotiravintolan” ovet avautuvat myös vieraille; 85 % suomalaisista tarjoaa vieraille kotonaan, päivällistä, kahvit tai pientä purtavaa. Joka toinen keskustelee ruoasta perheensä ja ystäviensä kanssa ja joka viides – naisista jopa joka kolmas – vaihtaa reseptejä lähipiirinsä kanssa. Inspiraatiota haetaan useimmiten keittokirjoista ja lehdistä (50 %) sekä internetistä (47 %). Samalla sosiaalisen median rooli kasvaa, erityisesti nuorten keskuudessa. 18–29-vuotiaiden ikäryhmässä 33 % hakee vaikutteita blogeista ja sosiaalisesta mediasta ja 12 % myös jakaa omia ruokakuviaan näissä kanavissa.

"Sosiaalinen media on vahvistanut ruoanlaittoon liittyvää sosiaalista ulottuvuutta entisestään. Ihmiset haluavat jakaa ruokaan liittyviä kokemuksiaan ja kokeilujaan, sillä kokkaamiseen ja ruoasta nauttimiseen liittyvät asiat nähdään osana omaa persoonaa, sanoo Jotain Maukasta -blogin Mari Moilanen, joka toimii myös yhtenä Philipsin pohjoismaisista Food inspirer -bloggaajista.

Keittiön pienkoneet helpottavat ruoanlaittoa

Keittiön pienkoneet ovat saaneet pysyvän paikan suomalaisissa keittiöissä: peräti kahdeksan kymmenestä suomalaisesta käyttää keittiön pienkoneita ruoanlaiton apuna. Laadukkaista raaka-aineista syntyykin huipputeknologian avustuksella varsin hyviä tuloksia.

"Tutkimus vahvistaa selvän trendin, jonka olemassa olosta olemme jo tienneetkin. Työskentelemme aktiivisesti kehittääksemme tuotteita kotikokkien tarpeisiin. Philipsin mehulinko ja SoupMaker ovat esimerkkejä tuotteista, jotka tekevät oikeutta hyville raaka-aineille ja antavat todella maukkaita tuloksia", sanoo Louise Widmark, Philips Kodinkoneiden pohjoismainen markkinointipäällikkö.

Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia noudattaa vain joka kymmenes

Peräti 40 % suomalaisista uskoo, että ruokavaliolla on merkittävä vaikutus hyvinvointiin. Kuitenkin ainoastaan 13 % kertoo noudattavansa pohjoismaisia ravitsemussuosituksia. Lähes joka kymmenes (8 %) ostaa usein funktionaalisia tuotteita ja 6 % vastaajista noudattaa erityisruokavaliota vaikkei olisi pakko.

Tutkimuksesta:

Philipsin tilaama kyselytutkimus toteutettiin Otantakysely Oy:n internetpaneelissa 4.–13.6.2014. Tutkimuksen otos, 1000 henkilöä, edustaa 18–79-vuotiasta suomenkielistä väestöä.  Valtakunnallisesti edustava näyte kiintiöitiin edustamaan väestöä iän ja sukupuolen mukaan alueittain. Lue koko raportti täältä.

Philips Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuilla
Philips esittelee Otantakysely Oy:n toteuttaman kyselytutkimuksen tuloksia lehdistötilaisuudessaan 23.10.2014 Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuilla Helsingin messukeskuksessa. Paikalla on myös Jotain maukasta -blogin Mari Moilanen, Philipsin suomalainen Food Inspirer -bloggaaja, valmistamassa uutuusreseptejään Philipsin laitteilla. Tilaisuudessa on mahdollisuus myös itse kokeilla keittiön pienkoneuutuuksia.

Lisätietoja

Kati Partanen,
Trade Marketing Manager,
Philips Consumer Lifestyle,
 kati.partanen@philips.com,
+358 40 9652683

Kuvia, tuotetietoja ja kokeilupyynnöt:
Viestintätoimisto AC-Sanafor, philips@acsanafor.fi, +358 40 706 8021

Philipsin Ravintola Oma Koti

Ajattele, että kaikista paras ravintola on omassa kodissasi. Siellä laitetaan ruokaa joka päivä. Siellä on tuoreita raaka-aineita, iloa, uteliaisuutta, lämpöä ja yhteenkuuluvaisuutta. Siellä viihtyy koko perhe. Keittiötuotteidemme avulla ruoanlaitosta tulee niin helppoa ja hauskaa, että teette mielellänne hyvää ja terveellistä ruokaa kotona joka päivä. Keittiötarvikkeet tekevät kaiken työn, joten voit päästää luovuutesi valloilleen keittiössä, kokeilla ja luoda makuja ja elämyksiä, joista voitte nauttia yhdessä niin usein kuin haluatte. Tervetuloa Philipsin Ravintola Oma Kotiin!

Osallistu kilpailuun ja voit voittaa Ravintola Oma Koti –keittiösetin (arvo n. 450 €). Lisätietoja kilpailusta löydät täältä.


Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • ruoanlaitto
  • ravintola oma koti
  • kotiruoka
  • kotikeittiö

Tietoa Royal Philips 

Royal Philips (NYSE: PHG, AEX: PHIA) on terveyden ja hyvinvoinnin alalla toimiva monialayritys, joka keskittyy parantamaan ihmisten elämänlaatua mielekkäiden innovaatioiden avulla terveydenhuollon, lifestyle-tuotteiden ja valaistuksen alalla.

 Yhtiön pääkonttori on Alankomaissa. Vuonna 2013 Philipsin palveluksessa työskenteli noin 113 000 henkilöä ja sen myynti oli 23,3 miljardia euroa. Yhtiöllä on myyntiä ja palveluita nykyisin yli 100 maassa. Philips on johtavassa asemassa kardiologisen hoidon, akuutti- ja kotihoidon, energiaa säästävien valaistusratkaisujen ja uudenlaisten valaistussovellusten sekä parranajon, muun kauneudenhoidon ja suun terveyden alalla. 

Yhteyshenkilöt

Anne-Cathrine Tjørnehøj

Lehdistön yhteyshenkilö Press Contact for Lighting Philips Lighting Tel: +45 403 308 06

Anna Ekholm

Lehdistön yhteyshenkilö Sr Marketing Specialist Healthcare Nordic +46 708322109

Liittyvä sisältö