Tiedote -

Sophia Ehrnroothin jalkapalloaiheinen näyttely kuvaa suurta draamaa kentän laidalta

Tiedote, julkaisuvapaa heti.

Porvoon Taidehalliin avautuu 4.5.2018 - 3.6.2018 kuvataiteilija Sophia Ehrnroothin näyttely Unelma mestaruudesta. Taiteilijan omiin kokemuksiin jalkapallovanhemmuudesta pohjautuva näyttely kuvaa juniorifutiksen arkea sisähallien loisteputkien valossa ja kotona FIFA-pelien ääressä. Näyttely on kunnianosoitus ja koskettava kuvaus nuorten fanituksesta ja intohimosta.

Helsinkiläinen visuaalinen taiteilija Sophia Ehrnrooth on seurannut juniorijalkapalloilua vuodesta 2013 lähtien. Hänen oman poikansa omistautuminen ja intohimo inspiroivat Ehrnroothia sukeltamaan itselleen entuudestaan tuntemattomalle alueelle jalkapallokenttien maailmaan.

”Inspiroiduin futiksen värikylläisyydestä, voitoista ja pettymyksistä, sekä kuuluisuuden ja voittamisen suuresta unelmasta. Kysymys on vahvasta draamasta nuoren elämässä ja taiteilijalle se on kiehtova tutkimuskohde”, sanoo Ehrnrooth ja jatkaa: “Kulttuuri ja urheilu ovat myös perinteisesti pidetty erillään toisistaan. Halusin näyttelyn myötä tutkia miten urheilun ja taiteen maailmat voitaisiin yhdistää.”

Näyttelyn keskiössä on videoinstallaatio, jossa lempijoukkueensa paitoihin pukeutuneet nuoret pojat luettelevat kilpaa ulkoa muistamiaan ammattilaisjalkapalloilijoita. Kukin poika muistaa yli 200 nimeä. Teos pysäyttää poikien hartaan keskittymisen ja vakavuuden edessä.

Valmistuttuaan Kuvataideakatemiasta 1990 helsinkiläinen Sophia Ehrnrooth on työskennellyt monipuolisesti niin maalauksen, valokuvauksen, mediataiteen kuin elokuvankin kentällä. Idea jalkapalloaiheisesta näyttelystä syntyi vuonna 2014 ja huhtikuussa 2015 Unelma Mestaruudesta avautui Helsingin keskustassa Lasipalatsin näyttelytilassa. Näyttely ja videoinstallaatio on ollut esillä myös Sarajevon historiallisessa museossa 2015 sekä Rooman Ex- Pastificio Cereressä 2018. Ehrnrooth on Suomen Taidemaalariliiton jäsen. 

Näyttelymateriaalista koostettu lyhytelokuva Dream of Championship (2017) samasta aiheesta on kiertänyt kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ja sai kriitikon kunniamaininnan vuoden 2018 DocPoint-festivaaleilla.

Porvoon Taidehallin näyttely täydentyy aiemmin esittämättömillä teoksilla.

Porvoon Taidehalli 4.5.-3.6.2018. Avajaiset torstaina 3.5.2018 klo 17.00-19.00.

Avoinna ti-pe klo 10–18, la-su klo 11–16.

"Teokset ikuistavat lyhyen mutta varsin voimakkaan vaiheen ihmisen elämässä, jossa jokainen mahdollisuus on auki ja unelmien käyminen toteen vaikuttaa vielä täysin todennäköiseltä. Lasten vakavat, määrätietoiset, tulevaisuuteen projisoidut katseet viittaavat jalkapallon herättämään kollektiiviseen hypnoosiin."

28.3.2018, Paola Brigaglia, Siirtymiä ja kulkuja - Suomalaisia taiteilijoita Roomassa (http://www.mustekala.info/node/37975)

Lisätiedot: 

Laura Kangasniemi
playartfinland@gmail.com 
Puh. 0400 736 896

Vihertaivas - Sophia Ehrnrooth

Kentän laidalla - Sophia Ehrnrooth


Kuva: Marica Rosengård

Linkit

Aiheet

  • Tapahtumat

Kategoriat

  • taide
  • näyttely
  • jalkapallo
  • porvoon taidehalli
  • installaatio
  • valokuvaus

Alueet

  • Uusimaa

Playart Productions tuottaa korkealaatuista kulttuurista sisältöä monipuolisesti taiteen, median ja elokuvan kentällä.

Yhteyshenkilöt

Laura Kangasniemi

Lehdistön yhteyshenkilö Production Coordinator