Tiedote -

Risteilyalukset ovat jättäneet tänä vuonna hyvin jätevesiä Helsingin satamaan

Tänä kesänä vierailleista risteilyaluksista lähes 80 % on jättänyt jätevesiä Helsinkiin. Tänä vuonna ollut tähän päivään, 14.8., mennessä 196 risteilyaluskäyntiä. Näiden jättämän jäteveden yhteismäärä on 41 108 000 litraa. Esimerkiksi Costa Luminosa on käynyt vuoden 2015 aikana Helsingin satamassa 13 kertaa ja jättänyt 12 kerralla jätevesiä maihin, yhteensä 3 000 000 litraa. Jätetyt jätevedet vastaavat hyvin sitä laskennallista määrää, joka aluksilla on syntynyt edellisten satamien jälkeen.

Helsingin Satama ottaa jätevedet vastaan ilman erillistä maksua eikä jätevesien jättämisestä aiheudu aluksille ja varustamoille lisäkuluja. Helsingin Sataman kaikissa laitureissa on kiinteä jätevesien vastaanottojärjestelmä, joten jätevesien jättäminen on varsin vaivatonta aluksille. Helsingin Satama toivoo, että tällä järjestelyllä aluksilla ja varustamoilla ei olisi syytä pumpata jätevesiä Itämereen ennen Helsingin Satamaan saapumista. Onneksi jätevesien pumppaaminen mereen on seurantamme pohjalta arvioituna varsin vähäistä.

Lisätiedot:

Antti Pulkkinen
satamamestari

Helsingin Satama Oy
puh. 0500 - 600 148

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • helsingin satama
  • ympäristö
  • risteilyliikenne
  • jätevedet

Yhteyshenkilöt

Eeva Hietanen

Lehdistön yhteyshenkilö viestintäpäällikkö +358 9 310 33540

Viestintä

Lehdistön yhteyshenkilö +358 9 310 33555