Tiedote -

Risteilyaluksille uusia hintakannustimia jätevesien vastaanottamiseen

Helsingin Satama Oy ottaa käyttöön vuoden vaihteessa uuden hinnoitteluaseen tehostaakseen laivojen jätevesien vastaanottoa. Helsingin Satama luopui jätevesimaksuista vuonna 2008. Siitä saakka alukset ovat voineet pumpata kaikilla laivapaikoilla jätevetensä vastaanottolaitteisiin ilman eri veloitusta. Tällä on pyritty kannustamaan aluksia tyhjentämään jätevesitankkinsa satamassa ennen merelle lähtöä. Näin lain mukaan vielä mahdolliselle mereen pumppaamiselle ei ole taloudellisia perusteita. Kaikki Helsinkiin säännöllisesti liikennöivät alukset jättävätkin kaikki laivalla syntyvät jätevedet satamien vastaanottolaitteisiin.

Kesäaikana Itämerellä liikkuvista risteilyaluksista kertyi tänä vuonna Helsingissä 260 laivakäyntiä. Näiltä laivoilta vastaanotettiin satamaan 53 000 kuutiota jätevesiä; 80 % kv risteilyaluksista pumppasi jätevettä aluksesta satamassa. Vaikka vastaanotetut määrät vastaavat suhteellisen hyvin jätevesimääriä, mitkä laivoilla syntyi edellisen käyntisataman jälkeen. Ihan kaikki risteilyalukset eivät kuitenkaan Helsingissä jätä jätevesiään.

Tehostaakseen jätevesien vastaanottoa risteilyaluksilta entisestään, Helsingin Satama ottaa vuoden alusta käyttöön hinnoittelun, jossa alukset, jotka eivät jätä jätevesiään satamaan maksavat korotettua jätehuoltomaksua. Helsingin Satama Oy:n tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikki laivat saataisiin jättämään jätevetensä satamaan.

Lisätiedot

Kimmo Mäki, toimitusjohtaja, Helsingin Satama Oy, puh. 040 721 8332

Linkit

Aiheet

  • Työelämä

Yhteyshenkilöt

Eeva Hietanen

Lehdistön yhteyshenkilö viestintäpäällikkö +358 9 310 33540

Viestintä

Lehdistön yhteyshenkilö +358 9 310 33555