Blogikirjoitus -

Siipien takaa: CEO Roope Kekäläinen

Kun yhdistetään joukko energisiä lento- ja myyntialan ammattilaisia, intohimo ilmailuun ja vahva tahto asiakaslähtöisen palvelun tarjoamiseen, saadaan aikaan ammattitaitoinen tiimi, jonka ohjaamon puikoissa istuu Private Skiesin toimitusjohtaja Roope Kekäläinen.

Roopen intohimo lentoalaan syttyi jo varhain. Ensimmäisenä etappina oli lentäjän koulutus, jonka avulla tie vei sekä liikelentäjän että lennonopettajan töihin eri lentoyhtiöihin ja -kouluihin. Itse lentämisen ohella Roope toimi myös myynti- ja markkinointitehtävissä. Urapolku kasvatti niin ammattitaitoa, näkemystä kuin syvää tuntemusta alasta sekä herätti mieleen mahdollisuuksia kehittää erityisesti yksityislentojen palvelukenttää.

”Usein tuntui siltä, että asiakaslähtöinen ja näkyvä palvelu puuttui alalta – asiakkaat jopa hukkasivat rahaa, kun tietoa siitä, miten lentopalveluita voisi parhaiten hyödyntää, ei ollut helposti saatavilla. Tähän havahtuneena halusin kehittää opastavan ja asiakaslähtöisen palvelumallin, jossa asiakkaalle annettaisiin laajemmin tietoa siitä, mistä lennon hinta koostuu ja miten siihen voi vaikuttaa sen sijaan, että tarjous olisi pelkkä numero.”

Selkeän bisnesidean ja alan vahvan tuntemuksen siivittämänä sai alkunsa Private Skies. Ilmassa oli myös kasvava kiinnostus ja tarve tilauslentojen lisäämiselle, joka vahvisti entisestään yrityksen ensiaskelia. Roopen ilmailualan tuntemuksen ja kontaktien lisäksi yrityksen kasvua vahvistamaan rekrytoitiin tiimi eri alan ammattilaisia.

”Koen, että olen itse ideoija, innostava johtaja ja yrityksen vetojuhta. Ympärilläni on vahva tiimi, jossa eri henkilöiden vahvuudet tukevat toisiaan. Bisnesmaailman veteraani, yrityksen toiminnassa alussa asti mukana ollut operatiivinen johtajamme Jorma Kario, on tarjonnut arvokasta tietoa ja tukea yrityksen perustamiseen ja johtamiseen liittyvissä asioissa. Vahvan asiakaspalvelutaustan omaava myynti- ja markkinointipäällikkömme Annastiina Kekäläinen on omalla osaamisella ja luovuudellaan vahvistanut niin myynti-, asiakaspalvelu- kuin markkinointikenttäämme. Santeri Ahokas on Venäjän ja Baltian alueiden myyntipäällikkö ja omaa yrityksellemme erittäin tärkeän Venäjän liikemaailman sekä venäjän kielen tuntemuksen. Uusimpana jäsenenä mukaan tiimiin on liittynyt tehokas talousosaaja CFO Christian Krohn, joka vastaa markkina-analyysien ja strategisen päätöksenteon kautta taloudellisesta kannattavuudesta, ja tukee näin kasvutavoitteidemme saavuttamista. Teemme työtä pääasiassa tiiviillä ydintiimillä, mutta tarvittaessa konsultoimme myös ulkopuolisia ammattilaisia.”

Jokaisen tiimiläisen henkilökohtaisten vahvuuksien lisäksi Private Skiesin nousukulkua vahvistaa yhteinen sitoutuminen yrityksen kehittämiseen ja työn tekemiseen tiiminä. Ehdottomia vahvuuksia ovat lisäksi ahkeruus ja innostus, joka pyritään jakamaan myös jokaiselle asiakkaalle.

”Haluamme olla asiakaslähtöinen, asiantunteva ja luotettava liikelentämisen edelläkävijä – viiden vuoden kuluessa tavoitteenamme on olla Pohjoismaiden suurin broker-firma. Valttikorttimme ovat palvelu, intohimo ja innostus. Välitämme todella alasta ja asiakkaistamme.”

Linkit

Aiheet

  • Ilmailu

Kategoriat

  • charter
  • shuttle
  • tilauslento
  • businessmatkustaminen
  • yksityislento