Tiedote -

Isäntänä valtiomies Alpo Rusi - Ensimmäinen vieras Tapani Ruokanen

Radio Ravun ohjelmaisäntien raskaaseen sarjaan on liittynyt todellinen valtiomies. Viikoittain studioon saapuu vieraidensa kanssa tohtori ja diplomaatti, ulkoasianneuvos Alpo Rusi. Hän on myös kansainvälisesti tunnettu kovan vaikuttaja, jonka työpaikat ovat olleet politiikan huipulla. Rusi on työskennellyt muun muassa tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren ulkopoliittisena neuvonantajana, Suomen suurlähettiläänä Sveitsissä Bernissä ja suurlähettiläänä Yhdistyneiden Kansakuntien puheenjohtajan esikunnassa. Keskustalainen Rusi pyrkii eduskuntaan tulevissa vaaleissa.

- Haastattelijan penkillä istuminen tuo keskusteluun aivan uuden ulottuvuuden, käytännössä aina haastateltavan penkillä istunut ohjelmaisäntä Alpo Rusi toteaa.

Rusi tuo politiikan ja talouden yksityiseen puheradioon huikean näkymän päivänpolitiikkaa ja historiaa. Hänen kaltaisensa vaikuttajan isännöimä ohjelma on ainoa laatuaan Suomessa.

Alpo Rusin isännöimä tunnin ohjelma esitetään viikoittain torstaisin kello 10-11.

Valtiomies Alpo Rusin ensimmäisen ohjelman vieraana on pitkäaikainen Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen. Hänen kokemuksestaan ja vaikutusvallastaan kertoo se, että Ruokanen kirjoitti Elinkeinoelämän vastuuskunnan tulevaisuusraportin 2005. Ruokanen oli käytännössä ainoa journalisti, joka julkaisi Alpo Rusin puolustautumispuheenvuorot perättömässä vakoilujutussa. Rusi vapautettiin epäilyistä ja todettiin, että juttu oli perusteeton. Lisäksi asia oli vuodettu julkisuuteen lain vastaisesti. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski teki päätöksen olla syyttämättä Rusia.

- Suojelupoliisin olisi pitänyt lopettaa esitutkinta heti Itä-Saksan tiedustelupalvelun, Stasin, entisten upseerien kuulemisen jälkeen ja julistaa Rusi syyttömäksi, Rautakoski sanoi Helsingin Sanomissa.

Tapani Ruokanen on Alpo Rusin haastateltavana 20.11.2014 kello 10-11. Ohjelma on kuultavana ensiesityksen jälkeen podcastina.

Linkit

Aiheet

  • Media, viestintä

Kategoriat

  • alpo rusi
  • keskusta
  • vaalit2015

Radio Rapu
Radio Rapu on Suomen ensimmäinen ja ainoa kaupallinen puheradio. Kanavan sisältö on toimitettua puhetta politiikasta ja taloudesta vuorokauden ympäri, viikon jokaisena päivänä. Kanavaa voi kuunnella internetissä osoitteessa www.radiorapu.com sekä pääkaupunkiseudulla FM taajuudella 102,0 MHz (1.12.2014 taajuutemme on 89,7MHz). Kuuluvuusalueella asuu noin 1,5 miljoonaa henkilöä. Radion ohjelmatuotannosta vastaa Radioyhtiö Rapu Oy, jonka omistavat media-alalla toimivat yksityishenkilöt.