Uutinen -

Lasitaide on tilan katseenvangitsija

– Taide-esineen hankintaan liittyy usein voimakkaita tunteita. Tiettyyn teokseen päädytään pitkälle tunnesyistä eli vaihtoehdoista valitaan se itselle tärkein ja puhuttelevin. Taidehankinta tehdään yleensä myös hyvin pitkällä tähtäimellä: jo ostovaiheessa saatetaan ajatella jopa teoksen jäämistä seuraaville polville.

Taide-esineestä voikin muodostua sisustuksen pysyvin elementti. Esimerkiksi remontin yhteydessä saatetaan haluta uusia melko uudetkin huonekalut. Taide taas jätetään uuteen ympäristöön kertomaan kodin ja sen ihmisten matkasta sellaiseksi kuin se on.

Näin luonnehtii kuopiolainen Tiina Ruotsi taiteen käyttämisestä sisustuksessa. Ruotsi on ollut sisustussuunnittelijana yli 20 vuotta. Pääpaino hänen työssään on yksityiskotien sisustussuunnittelussa, mutta jonkin verran toimeksiantoja tulee myös julkisiin tiloihin.

Loppukesällä 2017 Ruotsi sai mielenkiintoisen toimeksiannon, kun kuopiolainen taiteilija Ritva-Liisa Pohjalainen tilasi 3D-mallinnoksen lasitaidenäyttelyään varten. 52 uniikin lasitaideteoksen näyttely on paraikaa esillä Shanghaissa.

Näyttelyn suunnittelu autenttisessa ympäristössä ei tällä kertaa ollut mahdollista pitkän välimatkan takia, joten 3D-mallinnos näyttelystä tehtiin Kuopiossa näyttelytilan pohjakuvien sekä Pohjalaisen aiemmalla käynnillään ottamien tarkentavien mittojen ja valokuvien pohjalta. Mallinnoksen avulla teokset simuloitiin mielekkäille paikoille, hahmoteltiin etukäteen näyttelyn kulku ja kierto sekä se, mitä tuotteita nähdään yhtä aikaa. Sijoittelu ja tunnelma saatiin mallinnoksen pohjalta esiin kattavasti.

– Oli upeaa päästä tällä tavalla osallistumaan tähän ainutlaatuiseen näyttelyyn. Valitettavasti paikan päälle emme lopputulosta ehdi katsomaan, sanoo Ruotsi.

Ruotsi kertoo lasitaiteen olevan näyttävä sisustuselementti. Julkisissa tiloissa suuret ikkunat ja avarat tilat auttavat lasitaidetta pääsemään oikeuksiinsa. Myös se, ettei lasitaidetta ole esimerkiksi maalausten tapaan pakko sijoittaa seinän viereen, on eduksi isoissa tiloissa. Toisaalta perinteistä seinäpintaa isommissa tiloissa ei välttämättä edes ole paljoa. Lasitaide soveltuukin myös näyttäväksi tilanjakajaksi. Tilan keskelle sijoitettu teos pääsee myös puhuttelemaan monesta suunnasta. 

Yksityiskodissa lasitaide voi olla kiinnostava yksityiskohta tai keskeinen katseenvangitsija. Se soveltuukin hyvin monenlaiseen kotiin. Niin modernin kuin klassisemman tyylin koti tarjoaa upeat mahdollisuudet lasitaiteen esiintuomiseksi. Värimaailmaltaan kodin muu sisustus voi olla hyvinkin monipuolinen, johon teos sointuu tai sävyiltään hillittyyn ympäristöön lasitaiteella tuodaan väri.

Lasitaide on myös hyvin iätöntä taidetta. Muussa taiteessa ajalliset piirteet ovat selvempiä ja näkyvät enemmän, kun taas lasi on hyvin ajaton, ja näin se myös istuu luontevasti eri aikakausien ja tyylien keskelle.

– Sisustussuunnittelijat ottavat taideteokset ja -esineet monipuolisesti huomioon aina jo suunnitelman teon alusta asti, joten myös hankintavaiheessa kannattaa kysyä apua ja vinkkejä kodin taidevalintoihin, neuvomme kyllä mielellämme, vinkkaa Ruotsi.

Aiheet

  • Design

Yhteyshenkilöt

Saija Vartiainen

Lehdistön yhteyshenkilö Kaupallinen tuottaja