Tiedote -

Katriina Virtanen on nimitetty Saarioisten markkinointi- ja viestintäjohtajaksi

KTM Katriina Virtanen aloittaa Saarioinen Oy:ssä uutena markkinointi- ja viestintäjohtajana 2.6.2014.  

Viialasta kotoisin oleva Virtanen on syntynyt 17.11.1976. Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta vuonna 2000.

Virtanen raportoi uudessa tehtävässään Saarioisten Asiakkuus ja markkinointi -toiminnosta vastaavalle johtaja Janne Tuomistolle.


Elintarvikealan konkari

Ennen Saarioisille siirtymistään Virtanen on jo pitkään toiminut elintarviketeollisuuden brändien markkinointitehtävissä. Hän on tehnyt uraa muun muassa Raisio-konsernissa sekä Leaf Oy:ssä. Raisiolla Virtanen on vastannut esimerkiksi Benecol-, Sunnuntai-, Elovena- ja Torino-brändeistä. 

2012–2014, Raisio-konserni, elintarvikeyksikkö, asiakasmarkkinointipäällikkö / Business Manager

2007–2012, Raisio-konserni, elintarvikeyksikkö, markkinointipäällikkö

2005–2007 Leaf Oy, tuoteryhmäpäällikkö

2002–2005, Leaf Oy, myymälämarkkinointipäällikkö  

Vapaa-ajan harrastukset ja perhe

Virtanen harrastaa muun muassa pilatesta, pianon soittoa, lukemista sekä puutarhanhoitoa.

Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies sekä 10- ja 7-vuotiaat lapset.  

Haastattelut 2.6.2014 alkaen: Katriina Virtanen, puh. 040 7243 570  .


Aiheet

  • Ruoka

Kategoriat

  • saarioinen
  • katriina virtanen

Saarioinen on kotimainen perheyritys ja yksi Suomen johtavista ruokataloista. Saarioinen toimii hyvän arjen puolesta tarjoamalla maistuvaa valmisruokaa, lihaa, lihavalmisteita ja säilyketuotteita päivän eri ruokailuhetkiin. Saarioinen on markkinajohtaja useilla toimialueillaan.

Saarioisten liikevaihto vuonna 2013 oli 326,4 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 1 752 henkilöä. Saarioisilla on tehtaita Kangasalla, Valkeakoskella ja Huittisissa sekä pääosin Baltian markkinoille tuotteita tekevä valmisruokatehdas Virossa.

www.saarioinen.fi

Yhteyshenkilöt

Anu Lehtinen

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäpäällikkö (03) 244 7350

Anne Metsä-Simola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäsuunnittelija (03) 244 7207