Tiedote -

Saarioisten liikevaihto kasvoi ja yhtiö investoi tuotekehitykseen

Saarioinen säilytti vahvan asemansa valmisruokien markkinajohtajana.
Saarioisten liikevaihto vuonna 2011 oli 334,5 miljoonaa euroa, joka on 7,7 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2010. Liikevoitto oli 6,9 miljoonaa euroa. Tulos ennen satunnaisia eriä oli 5,5 miljoonaa euroa.


Vuonna 2011 kysyntä valmisruokamarkkinoilla heikkeni, mikä teki markkinatilanteesta vaikean. Saarioinen pystyi kuitenkin säilyttämään vahvan markkina-asemansa valmisruuissa ja marjavalmisteissa. Liikevoiton heikkenemiseen vaikutti etenkin raaka-aineiden hintojen ja välillisten kustannusten nousu, joita ei täysimääräisesti pystytty siirtämään tuotteiden myyntihintoihin.
Nettoinvestoinnit vuonna 2011 olivat 17,7 miljoonaa euroa. Investoinnit kohdistuivat muun muassa Valkeakosken tehtaan lihavalmiste- ja kunnossapitotilojen laajennukseen ja kunnostukseen sekä Valkeakosken keskuslähettämön toiminnan tehostamiseen.  Loppuvuonna 2011 aloitettiin uuden  tuotekehitys- ja asiakaskoulutustilan rakentaminen Sahalahdelle.

Saarioisten omavaraisuusaste vuonna 2011 oli edelleen hyvällä tasolla: 55,7 %. Henkilöstön keskimääräinen vahvuus oli 2 020 henkilöä. Lähetystoimintojen oleellinen tehostuminen, automatisointi ja keskittyminen Valkeakoskelle vähensivät henkilöstön määrää.

Vuoden 2011 uutuustuotteistamme etenkin Makuterveiset maailmalta -sarja, Jyväbroiler ja Grilliwurstit menestyivät. Saarioinen toi ensimmäisenä Suomessa koko tuotantoketjun jäljitettävyyden Jyväbroiler-tuotteisiin. Saarioisten Jyväbroiler-tuotteiden pakkauksista löytyy kasvattajaperheen kuva ja tilan nimi. Jyväbroiler-pakkauksiin lisättiin myös hiilijalanjälkimerkki, joka korostaa ympäristöystävällisyyttä.  Saarioisilla on 13 broilerkasvattajaa, joiden tilat sijaitsevat keskimäärin 20 kilometrin päässä Sahalahden tehtaalta.

Toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä: ”Valmisruokamarkkinat ovat haasteelliset, mutta uskon niiden kehittyvän positiivisesti vuonna 2012. Odotan myös Saarioisten liikevaihdon kasvavan ja tuloksen parantuvan viime vuoteen nähden.”

Ennakkotieto  Tilinpäätös
 2011             2010

Liikevaihto (mEUR)  334,5  326,8
Liikevoitto (mEUR)  6,9  15,3
Tulos ennen satunnaisia eriä (mEUR)  5,5  13,9
Nettoinvestoinnit (mEUR)  17,7  15,1
Omavaraisuusaste, %  55,7  55,8
Henkilöstö keskimäärin  2 020  2 098
 
Saarioinen-konsernin lopulliset tilinpäätöstiedot julkaistaan huhtikuussa. 


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä, Saarioinen Oy, puh. (03) 244 7527, 0500 831 116
Talousjohtaja Heikki Hytönen, Saarioinen Oy, puh. (03) 244 7518, 0500 331 378

Aiheet

  • Koko- ja osavuosiraportit

Kategoriat

  • markkinajohtajana
  • saarioinen
  • liikevoitto
  • tilinpäätös
  • ennakkotieto
  • tilinpäätös 2010
  • konserni
  • vahvuus
  • ilkka mäkelä
  • heikki hytönen
  • investoinnit
  • tuotekehitys

Yhteyshenkilöt

Anu Lehtinen

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäpäällikkö (03) 244 7350

Anne Metsä-Simola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäsuunnittelija (03) 244 7207